25.02.2022

Kansainvälisyystrategiatyötä ja osaamismerkkejä

Euroopan komission rahoittama Erasmus+ KA3 Together for the future VET skills  hanke on edennyt loppusuoralle. Hankkeen kaksivuotisen toiminnan aikana on järjestetty Eurooppalaisille ammattiopistoille lukuisia kansainvälisyysstrategiatyöpajoja ja tuotettu oppaita niin strategiatyöhön kuin avaintaitojen hyödyntämiseen kansainvälisessä toiminnassa. Lisäksi hankkeessa testattiin kansainvälisten taitojen näkyväksi tekemistä osaamismerkkien avulla.

ToVET-hanke järjesti keskiviikkona 23.2.2022 webinaarin hankkeen tuloksista ja tuloksista. Webinaari ja sen teema herättivät kiinnostusta ympäri Eurooppaa ja sen ulkopuolella. Zoomissa järjestetyssä webinaarissa oli  yli 100 osallistujaa 26 maasta.

Webinaarissa saatiin laaja katsaus kansainvälisyyden merkityksestä poliittisen päättäjän, koulutuksen ja työelämän edustajilta. Anna Barbieri EU työllisyyden, sosiaaliasioiden ja osallisuuden osastosta Brysselistä, Bittor Arias Tknikasta Baskimaalta ja Johanna Ylikahri Genelecistä Iisalmesta toimivat webinaarin keynote puhujina ja esittelivät omista näkökulmastaan ammatillisen koulutuksen osaamis- ja taitotarpeita sekä työelämän odotuksia ammatillisesta koulutuksesta valmistuneille.

Puheenvuoroissa tuotiin esille, että tämän hetken ja tulevaisuuden osaaminen on ihmisten kohtaamista, innovointia ja yhteistyötä pikemminkin kuin tiettyjä tekniikoita tai taitoja. Muutokseen sopeutuminen ja sen hyväksyminen on menestymisen edellytys. Kansainvälinen toiminta, opiskelija- ja henkilöstövaihdot tuovat erinomaisen mahdollisuuden harjoitella näitä taitoja.

Yksikön johtaja Sari Turunen-Zwinger Opetushallituksen EDUFI:sta onnitteli päätöspuheenvuorossaan hankeverkostoa onnistuneesta kehittämistyöstä ja saavutetuista tuloksista.

Loppuwebinaarissa hankeverkosto esitteli myös hankkeen tärkeimmät tulokset. Kansainvälistymisstrategiatyön ja ammatillisen koulutuksen elinikäisen oppimisen avaintaitojen toteuttamisen oppaat sekä avaintaitojen osaamismerkit. Hankeverkoston nettisivuilta www.tovet.eu löytyy lisää tietoja ja kaikki webinaarin aineisto.

Jaa artikkeli