Työpaikkakouluttajalle

Työpaikkakouluttaja on opiskelijan tärkein kouluttaja, hankkiihan opiskelija oppisopimuskoulutuksessa suurimman osan osaamisestaan (n. 80%) työssä oppien omalla työpaikalla. Työpaikkakouluttajan tulee olla alansa osaaja joko vahvan työkokemuksen tai koulutuksen ja työkokemuksen kautta.

Työpaikkakouluttaja suunnittelee, neuvoo, ohjaa ja opastaa oppisopimusopiskelijaa tämän oppimismatkalla. Lisäksi hän arvioi opiskelijan oppimisen edistymistä. Hän tekee työtä yhdessä työyhteisön, työnantajan, tietopuolisen vastuuopettajan ja oppisopimustoimiston kanssa.

Työpaikkakouluttajille järjestämme työpaikkakouluttajakoulutuksia kaksi kertaa vuodessa.

Vuonna 2015 kehitämme työpaikkakouluttajakoulutusta OKM:n erityisavustuksella "Työpaikkaohjaajien ja -kouluttajien koulutus"

 

Työpaikkakouluttajakoulutuksen videot

Olemme julkaisseet kaksi videota joulukuun 2015 työpaikkakouluttajakoulutuksesta.

Osa 1 - Ohjeita työpaikkakouluttajalle

 

Osa 2- Työpaikkakouluttajan ohjaustyylit