15.01.2021

Samiedu vastaa Parikkalan hoitajapulaan

Parikkalassa toteutettava Samiedun lähihoitajakoulutus lähti liikkeelle viime vuoden loppusyksystä Simpelejärven opiston yhteydenotosta, jossa he kertoivat paikallisista haasteista saada koulutettua ja ammattitaitoista työvoimaa hoiva-alalle.  Samaan aikaan meidän suunnitelmat lähihoitajakoulutuksen toteutuksesta monimuotokoulutuksena olivat jo pitkällä, joten alustava toteutusmalli Parikkalassa tapahtuvalle koulutukselle oli valmiina.

Monimuotokoulutus on osoittautunut nykyaikaiseksi ja toimivaksi tavaksi mahdollistaa opiskelu sovittaen opinnot muun elämän rytmiin. Lähihoitajan ja hoiva-avustajan monimuotokoulutuksessa teoreettiset opinnot suoritetaan pääosin verkko-opintoina, ja taitojen oppimista toteutetaan tutkinnon osasta riippuen 2-4 päivänä kuukaudessa lähiopetuksena. Lisäksi monimuotokoulutuksessa keskeiseen rooliin nousee työpaikalla järjestettävän koulutuksen osuus.

Verkko-opetuksessa hyödynnetään monipuolisesti erilaisia digitaalisia oppimisympäristöjä ja –materiaaleja, ja parhaimmillaan verkko-opetus onkin vuorovaikutteista ja osallistavaa yksilö- ja ryhmätyötä. Vanhat mielikuvat yksin tehtävien parissa tietokoneella puurtamisesta voi viimeistään nyt laittaa romukoppaan, ja nähdä verkkopedagogiikan monipuoliset mahdollisuudet. Toki haasteitakin varmasti löytyy, ja erityisesti opiskelumotivaation ylläpitäminen, opintojen aikatauluttaminen ja itsensä johtaminen ovat keskeisiä huomioitavia asioita, jotta opinnot sujuvat ja etenevät suunnitellusti. Tämä vaatii paljon niin opiskelijalta kuin myös opettajilta.

Tammikuun soveltuvuusarviointien kautta Parikkalan koulutuksiin valikoitui 16 opiskelijaa lähihoitajakoulutukseen ja kuusi opiskelijaa hoiva-avustajakoulutukseen. Aloituspäivä on ensi viikolla maanantaina 18.1., jolloin opiskelijat opastetaan opintojen suorittamiseen. Heidät perehdytetään käytettävien viestintäkanavien käyttöön sekä eri oppimateriaalien ja järjestelmien käyttöön. Samalla aloitetaan myös opiskelijoiden henkilökohtaisen osaamisen kehittämissuunnitelmien (HOKS) laadinta. Siitä sitten tehtävien annon jälkeen opinnot lähtevätkin etenemään.

Koulutuksessa teemme tiiviisti yhteistyötä Simpelejärven opiston kanssa. Opiskelijoilla onkin mahdollisuus tehdä opintojaan halutessaan myös opistolla sekä saada paikan päällä myös neuvoja ja apuja opintojen suorittamiseen. Koulutuksen toteutuksen vastuu ja ammatillisten aineiden opetus tulee kuitenkin kokonaisuudessaan Samiedun opettajien toimesta.

Tässä vaiheessa tunnelma onkin varsin odottava ja mielenkiinnolla odotamme tuloksia ja palautetta, miten koulutus on vastannut odotuksia ja miten opinnot saadaan etenemään. Ehkäpä loppukevään uutiskirjeessä onkin enemmän kerrottavaa kokemuksista ja kenties saamme opiskelijankin kertomaan Parikkalan ”satelliittikoulutuksen” kokemuksista opintojen ensimmäisen kevään osalta.

Vesa Väänänen, tiimipäällikkö, hyvinvointi ja liiketoiminta, 044 550 6579, sähköposti muotoa: etunimi.sukunimi@samiedu.fi

Jaa artikkeli