Lähihoitaja, lasten ja nuorten kasvatus ja hoito, sosiaali- ja terveysalan perustutkinto

Lähihoitajana hoidat ihmistä. Teet merkityksellistä ja tärkeää työtä valitsemallasi osaamisalalla. Tulevana hoitotyön ammattilaisena opit kohtaamaan ihmisen kunnioittavasti, tasa-arvoisesti ja osallisuutta edistäen. Koulutuksen myötä osaat hyödyntää työtehtävissäsi vuorovaikutusosaamisesi sekä persoonasi lisäksi myös nykyaikaista hyvinvointiteknologiaa.

Opiskelu lähihoitajaksi on oiva väylä sosiaali- ja terveysalan jatko-opintoihin tai alan monenkirjaviin työtehtäviin. Lasten ja nuorten kasvatuksen ja hoidon osaamisalaa opiskelleena lähihoitajana työskentelet lasten ja nuorten parissa ja edesautat heidän kasvuaan, kehittymistään ja oppimistaan. Tuleva työpaikkasi voi löytyä päiväkodista, perhepäivähoidosta, koulusta, APIP-toiminnasta, nuorisotyöstä tai voit toimia vaikka henkilökohtaisena avustajana

Koulutuksen sisältö

Sosiaali- ja terveysalan perustutkinto on laajuudeltaan on 180 osaamispistettä. Tutkinto muodostuu ammatillisista tutkinnon osista (145 osaamispistettä) ja yhteisistä tutkinnon osista (35 osaamispistettä). Lähihoitajaksi opiskellessasi voit opiskella meillä 6 osaamisalaa: ikääntyvien hoito ja kuntoutuminen, lasten ja nuorten kasvatus ja hoito, sairaanhoito ja huolenpito, mielenterveys- ja päihdetyö, vammaistyö sekä perustason ensihoito.

Ammatilliset tutkinnon osat 145 osp

Pakolliset tutkinnon osat 130 osp

  • Kasvun ja osallisuuden edistäminen, 25 osp
  • Hyvinvoinnin ja toimintakyvyn edistäminen, 30 osp
  • Lapsen kasvun, hyvinvoinnin ja oppimisen edistäminen, 40 osp
  • Lapsen, nuoren ja perheen terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen, 35 osp

Valinnaiset tutkinnon osat 15 osp

  • Hyvinvointiteknologia toimintakyvyn edistämisessä, 15 osp
  • Jalkojenhoito eri asiakasryhmille, 15 osp
  • Kotona asumisen ja elämänhallinnan tukeminen, 15 osp
  • Lapsen ja nuoren mielenterveystaitojen edistäminen, 15 osp
  • Mielenterveys- ja päihdetyö eri asiakasryhmille, 15 osp
  • Saattohoidossa toimiminen, 15 osp
  • Toiminnalliset menetelmät hyvinvoinnin edistämisessä, 15 osp
  • Huippuosaajana toimiminen, 15 osp
  • Työpaikkaohjaajaksi valmentautuminen, 5 ospYrityksessä toimiminen, 15 osp
  • Yritystoiminnan suunnittelu, 15 osp

Tutkinnon osien toteuttamistavat vaihtelevat. Osa tutkinnon osista on mahdollista suorittaa vain koulutus- tai oppisopimuksella.

Lue tarkemmat kuvaukset tutkinnon sisällöistä tutkinnon perusteista.

Opintojen toteutustapa

Opinnot toteutetaan henkilökohtaisen opiskelusuunnitelman mukaisesti lähiopintoina. Opinnot sisältävät opiskelua oppilaitoksessa, verkossa sekä työelämässä.

Koulutus on mahdollista suorittaa myös oppisopimuksella.

Kenelle koulutus sopii

Kaikille alasta kiinnostuneille.

Kaikille koulutukseen hakeville järjestetään soveltuuskoe. Mikäli hakija ei osallistu soveltuvuuskokeeseen tai saa siitä 0 pistettä, hän ei voi tulla valituksi kyseiseen tutkintoon. Soveltuvuuskoe on hakijalle maksuton.

Koulutuksessa sovelletaan säännöksiä tutkintokohtaisista terveydentilavaatimuksista ja opiskelijaksi ottamisen edellytyksistä.

Hinta

Koulutus on opiskelijalle maksuton.


Koulutus on jatkuvassa haussa ja voit hakea siihen milloin vain ja aloittaa opinnot pääsääntöisesti joka kuukauden ensimmäisenä maanantaina. Koulutukseen voi hakea myös yhteishaussa 2021.


Ammatillinen opiskelu Samiedussa on ketterää!

  • Voit hakea opiskelemaan meille milloin vain.
  • Voit aloittaa opinnot lähes joka kuukausi.
  • Sinulle tehdään henkilökohtainen osaamisen kehittämisen suunnitelma – ja opiskelet vain asioita, joita et vielä osaa.
  • Voit opiskella koko tutkinnon, yhden tutkinnon osan tai vieläkin pienemmän osan, eli hankkia osaamista juuri sen verran kuin tarvitset.

Opiskelu on aina hyvä idea!