20.05.2021

Liiketoiminnan perustutkintoa arvostetaan työelämässä – Mirka opiskeli opintovapaalla taloushallinnon ammattilaiseksi

Savonlinnalaisella Mirka Laukkasella on pian takataskussa uusi ammatti. Hän on tyytyväinen päätökseensä lähteä opiskelemaan Samieduun liiketoiminnan perustutkintoa. Vuodesta 2004 lähtien Original Sokos Hotel Seurahuoneen vastaanotossa ja kesäisin Hotelli Tottissa esimiestehtävissä työskennellyt Mirka kertoo, että pitkän työrupeaman jälkeen hänen teki mieli kokeilla, vieläkö uuden oppiminen onnistuu.

– Valmistuin matkailun restonomiksi vuonna 2005, ja työt alalla aloitin jo opiskeluaikana. Ajattelin, että opiskelu tuo elämään vaihtelua ja uutta haastetta.

Koska matemaattiset aineet ja tarkkuutta vaativat tehtävät ovat kiinnostaneet Mirkaa aina, taloushallintoon painottuvat liiketoiminnon opinnot tuntuivat luontevalta valinnalta. Haku oli jouheaa jatkuvassa haussa. Mirka aloitti opinnot vuoden 2019 lokakuussa ja valmistuu merkonomiksi toukokuussa. Viime kesää lukuun ottamatta hän on ollut opintojen aikana työstään opintovapaalla.

– On hienoa, että myös työnantaja kannusti opiskeluun. Opintoihin hain ja sain aikuiskoulutustukea työllisyysrahastosta.

Työssäoppimalla oppii

Mirka vinkkaa muille aikuisopiskelusta kiinnostuneille, että aiemmista opinnoista ja työkokemuksesta on mahdollista saada hyväksilukuja, mikä nopeuttaa opintoja.

– Opiskelun alussa opiskelijalle tehdään henkilökohtainen osaamisen kehittämissuunnitelma. Itse sain hyväksilukuja sen verran, että sain keskittyä pitkälti taloushallintopuolen opintoihin eli juuri siihen, mikä minua kiinnostikin.

Opiskeluaikaa Samiedussa Mirka kuvaa ihanaksi, vaikka korona siirsikin ison osan opinnoista verkkoon.

– Pakko myöntää, että ajoittain kaipasin lähiopintoja ja muiden opiskelijoiden seuraa.

Taloushallinnon opintoihin sisältyy runsaasti työssäoppimista, mikä on Mirkan mielestä pelkästään hyvä asia. Hän suoritti työssäoppimisjaksot tilitoimisto Mediatilissä.

– Mediatilissä pääsin harjoittelemaan monenlaisia laskutukseen, kirjanpitoon, tilinpäätöskirjauksiin ja palkanlaskentaan liittyviä töitä.

Taloushallinnon osaamisesta on paljon hyötyä

Mirkan työssäoppimisjakso Mediatilissä poiki iloisen yllätyksen, sillä häntä pyydettiin jatkamaan töitä kiireapulaisena yhtenä päivänä viikossa. Pesti avustavana kirjanpitäjänä alkoi maaliskuun alussa ja jatkuu toukokuun loppuun.

– Ja kyllähän uusi osaamiseni näkyy myös päätyössäni. Nyt esimerkiksi tiedostan paremmin, miksi asiat tehdään tietyllä tavalla. Samoin esimiestehtävissä minulle on hyötyä kaikista näistä taidoista, joita olen koulutuksessa saavuttanut.

Tulevaisuutta Mirka katsoo avoimin mielin. Vielä hän ei osaa sanoa, mihin suuntaan urapolku lähtee viemään.

– Tämä koulutus avaa minulle kuitenkin tulevaisuudessa uusia mahdollisuuksia. Taloushallinnon osaajille on kysyntää. Lisäksi alan jatkokoulutusmahdollisuudet ovat hyvät.

Jaa artikkeli