Erasmus+ KA2 EcoGreen -hankkeesta opetusmateriaalia kestävän talouden teemoihin
Erasmus+ KA2 EcoGreen -hanke on päättymässä. Hankkeen tuloksena syntyi kestävän kehityksen opetusmateriaalia taloudelliseen kestävyyteen liittyen. Materiaalit löytyvät osoitteesta https://ecogreenproject.net/.
Hankkeen päätöskokous pidettiin Saksassa Braunschweigissa paikallisen opettajakoulutuslaitoksen isännöimänä. Samiedulta päätöskokoukseen osallistuivat metsäalan opettaja Hanne Liukko sekä kansainvälisyyden ja opetusteknologian asiantuntija Anne-Mari Behm.
Päätöskokouksen yhtenä osana oli tulosten levitys ja arviointitilaisuus yhdessä opettajaopiskelijoiden kanssa. Hankkeen tuotteet, opetuskokonaisuudet, saivat innostuneen vastaanoton. Nuoret opettajat
aikoivat ottaa kestävän talouden teemoihin liittyviä aineistoja käyttöön.
Samiedun osuutena ollut kestävän metsätalouden kurssi on tehty Moodle-ympäristöön ja on MYR-opiskelijoiden valittavissa. Hanne Liukko kertoo, että kestävän kehityksen toimenpiteenä on herättää ihmisiä ajattelemaan, innovoimaan ja keksimään uusia tapoja toimia vastuullisesti. Hyvänä esimerkkinä innovaatioista ovat internet ja älypuhelimet, joita ei osattu edes kuvitella muutama vuosikymmen sitten. Nyt on vaikea kuvitella elämää ilman niitä.
Sitran luoma Future Frequences -metodi on toiminut hyvänä pohjana tulevaisuusajattelun osion kehittämisessä. Siihen lisättiin kattava aineistopaketti kestävästä metsätaloudesta, metsätalouden sertifioinneista, EU-lainsäädännöstä ja taloudellisuusajattelusta. Aineistoa voidaan käyttää niin kontakti- kuin etäopetuksen tukena.
Muut hankepartnerit tuottivat opetusaineistoa vihreään liiketoimintaan, markkinointiin ja viestintään sekä vihreään kaupunkisuunnitteluun liittyen.
Hankkeen myötä myös Samiedun opiskelijavaihtoverkostot laajenevat edelleen. Odotamme vierailevia opettajaopiskelijoita vieraaksemme vuonna 2025. Tämä on uusi avaus, ja 20 opettajaopiskelijan ryhmä tulee seuraamaan eri alojen opetusta kahdeksi viikoksi. He osallistuvat myös ohjaukseen ja opetukseen.