03.09.2024

Joustavia koulutuksia joustavaan tahtiin

Joulun hengähdystauon jälkeen teimme loput kartoituskäynnit yrityksiin ja pidimme suunnittelutapaamisia pitkin alkuvuotta. Kaikki hankkeeseemme osallistuneet yritykset halusivat järjestää koulutukset hybridimallina. Toteutimme työpaikkakohtaisia täsmäkoulutuksia ja laadimme verkkoon oppimateriaalia kertaustehtävineen. Kevään työpaikkakohtaiset koulutukset aloitettiin huhtikuun lopulla, ja niitä jatkettiin aina kesäkuulle saakka. Koulutuksiin osallistui yritysten vakituista henkilökuntaa sekä uusia kesätyöntekijöitä – kaiken kaikkiaan noin 90 henkilöä.

Osassa yrityksissä kävimme paikan päällä useampaankin otteeseen. Mukana on ollut niin vastaanotto- ja ravintolahenkilökuntaa kuin kerrossiistijöitä ja huoltotiimiäkin. Eri osastojen kanssa kävimme läpi aiheita eri painopisteillä. Paikan päällä toteutettujen koulutusten aiheita ovat olleet muun muassa Asiakaspalvelu – kuinka kohtaat asiakkaan, Juomatietous, Työntekijän ja –antajan vastuut sekä Lisämyynnin tekeminen.

Perusasioiden ääreen

Vaikka koulutusmateriaali onkin koostunut ns. perusasioista, moni alan konkari oli sitä mieltä, että ”kertaus on opintojen äiti” ja välillä on hyvä palata perusasioiden ääreen. Omaan perehdytykseen on saatu oivalluksia ja uusia näkemyksiä. Koulutukset ovat myös muistuttaneet siitä, mitä kaikkea uudelle, mahdollisesti jopa ensimmäiseen työpaikkaan tulevalle kesätyöntekijälle on hyvä kertoa.

Alan uudet työntekijät puolestaan saivat roiman kattauksen teoriaa ja läpileikkaavan tietopaketin alasta usean tunnin koulutuksissa. Osa työuransa alussa olleista olivat melkein kauhuissaan, mitä kaikkea matkailu- ja ravintola-ala pitääkään sisällään ja kuinka paljon on muistettavaa ja opittavaa! Kuitenkin hymyllä, sanomalla kiitos ja ole hyvä, läsnäololla ja reippaudella pääsee loistavasti alkuun. Tulevat alan ammattilaiset oppivat kaiken muun kokemuksen kautta.

Oppilaitos- ja työelämäyhteistyö tärkeässä roolissa

Olemme jatkaneet oppilaitosyhteistyön toimintamallin kehittämistä Xamkin ja Esedun kanssa. Ideariihiä asian tiimoilta on tehty yhdessä, ja jokainen on edistänyt asiaa omassa organisaatiossaan. Aloitimme yhteistyönä myös uuden pilotin suunnittelun. Alkuvuoden 2025 aikana on tarkoitus pitää yrittäjille ja heidän työntekijöilleen yhteinen työpaja, jonka aiheena on työlainsäädäntö.

Matkailu- ja ravintola-ala elää edelleen murroksessa, ja uudet leikkaukset aiheuttavat varmasti paljon harmaita hiuksia alueemme yrittäjille ja oppilaitoksille. Yhteistyön tärkeys ja merkitys vain kasvaa.
Samiedun tiimin kanssa syksy aloitetaan uusien pilottien hiomisella uusin aihein ja työelämä-oppilaitosyhteistyöllä. Hanketiimillä on luvassa työntäyteinen syksy!

Pimeneviä iltoja ja kirpeitä aamuja kohti,
Sanna

Jaa artikkeli

Hankkeissa tapahtuu

Lue lisää blogistamme