Taitaja-semifinaaleihin ennätykselliset 23 opiskelijaa Samiedusta
Taitaja2026-kilpailun semifinaaleihin ilmoittautui ennätysmäärä Samiedun opiskelijoita. Meiltä on mukana upeat 23 semifinalistia 10 eri alalta. Kansalliseen kilpailuun osallistuu yhteensä 1 801 opiskelijaa ammatillisista oppilaitoksista ympäri Suomen.
– Olen todella iloinen hienosta osallistujamäärästä ja eri alojen edustuksesta. Kaikilla kilpailijoilla ja valmentajilla on hyvä asenne. Muutamilla on jo aiempaa kisakokemusta, mutta iso osa kokeilee Taitaja-polkua ensimmäisen kerran. Yhdessä on hyvä lähteä Taitaja-matkalle, innostaa kilpailutoiminnasta vastaava tiimipäällikkömme Laura Tynkkynen.
Laura nostaa esille myös alat, joilta Samiedusta osallistutaan nyt Taitajaan ensimmäistä tai toista kertaa.
– Meillä on tänä vuonna ensi kertaa kilpailijat myös taloushallinnon sekä hitsauksen ja levytöiden kisalajeissa. Olemme iloisia myös siitä, että viime vuoden uudet avaukset saivat jatkoa: meiltä on nyt useampia Taitaja-edustajia leipuri-kondiittori- ja ajoneuvotekniikka-lajeissa.
Taitaja2026-semifinaalit kilpaillaan eri ammatillisissa oppilaitoksissa tammikuun viimeisellä viikolla. Yksilölajeissa semifinaalista jatkaa finaaliin pääsääntöisesti kahdeksan parasta kilpailijaa ja parilajeissa kahdeksan parasta paria.
– Finalistit julkistetaan 12. helmikuuta, ja meillä tätä jännittävää hetkeä seurataan viime vuoden malliin omassa kisastudiossa Pohjolankadun kampuksella, Laura jatkaa.
Semifinalistien ensimmäisessä tapaamisessa oli mukana kuljetuslogistiikan hopeamitalisti vuodelta 2024, Eetu Leppänen. Ammatikseen linja-autoa kuljettava Eetu muisteli omia antoisia Taitaja-kokemuksiaan ja valotti omaa urapolkuaan.
– Taitaja oli ehdottomasti hieno kokemus. Sain ensikokemusta minulle uusista koneista, ja viikon aikana ehdin tutustua kisakavereihin. Olen edelleen yhteydessä oman kilpailulajini voittajan kanssa, kertoi Eetu kannustaen semifinalisteja ottamaan Taitaja-matkasta kaiken irti.
Onnea matkaan, Samiedun Taitaja-semifinalistit!
101 Ajoneuvotekniikka (valmentaja Jarno Asikainen)
Miro Ikäheimonen, Paavo Kosonen
104 Kuljetuslogistiikka (valmentaja Jari Ikonen)
Eemeli Malinen, Jone Pekonen
301 Asiakaspalvelu ja myynti (valmentaja Hanna Kurunsaari)
Adalmina Arponeva, Emma Kosonen, Jesse Salminen
305 Lähihoitaja (valmentajat Helena Savolainen ja Heini Niinimäki)
Miira Auravuo, Jenna Konnu, Enni Pihlaja
313 Taloushallinto (valmentaja Tarja Väkeväinen)
Maria Simonen
406 Sähköasennus (valmentaja Pekka Kipinoinen)
Otto Asikainen, Apro Käyhkö, Veeti Sutinen
501 Leipuri-kondiittori (valmentaja Jaana Muhonen)
Saaga Pippuri, Aada Valkeapää
502 Kokki (valmentajat Sami Kokkonen ja Tuomas Siitonen)
Aatu Auvinen, Aapo Kauppinen
504 Tarjoilija (valmentaja Anita Muje)
Mikael Nousiainen, Aava Rask, Sofia Vihavainen
605 Hitsaus ja levytyöt (valmentajat Timo Huoman ja Eetu Liukkonen)
Elina Lipsanen, Jiro Järvisalo
