12.08.2026

Ammatillisen koulutuksen yhteiset viestit seuraavalle hallituskaudelle

Ammatillisen koulutuksen järjestäjiä edustavat AMKE, EOL, Kuntaliitto, SAJO ja Sivista ovat julkaisseet yhteiset tavoitteensa kevään 2027 eduskuntavaaleihin. Järjestöt esittävät viisi konkreettista toimenpidettä (ks. alla) ammatillisen koulutuksen vahvistamiseksi tulevalla hallituskaudella.

”Ammatillinen koulutus on paljon enemmän kuin nuorten toisen asteen koulutusta. Sillä on ratkaiseva rooli Suomen osaamistason nostossa, työelämän uudistumisessa ja alueiden elinvoiman vahvistamisessa. Seuraavan hallituksen ratkaisuilla on suuri merkitys koko yhteiskunnalle”, Kuntaliiton sivulla julkaistussa järjestöjen yhteisessä tiedotteessa painotetaan.

Seutukunnissa on tärkeää puhua ammatillisen koulutuksen puolesta

Itä-Savon koulutuskuntayhtymän johtaja, rehtori Jukka Mustonen muistuttaa, että ammatillisen koulutuksen rooli ja merkitys on Savonlinnan kaltaisissa seutukunnissa vielä suurempi kuin väestökeskuksissa.

– On erittäin tärkeää, että Samiedu pystyy varmistamaan ammatillisen koulutuksen jatkuvuuden Savonlinnan seudulla strategisten kumppaneidensa avulla, Mustonen painottaa.

Samiedu on ammatillisen koulutuksen järjestäjiä edustavien järjestöjen lailla huolissaan esimerkiksi aikuisväestön kouluttamiseen jo kohdistuneista leikkauksista sekä rahoitettavien opiskelijavuosien enimmäismääristä. Ne heikentävät jatkuvan oppimisen mahdollisuuksia ja vaarantavat alueellista tasa-arvoa.

– Myös aikuisten osaamisen kehittämiselle on taattava riittävä rahoitus, sillä Itä-Savossa ja Itä-Suomessa aikuisväestö on suurin työvoimapotentiaali, ja sen osaamisesta on pidettävä huolta, Mustonen toivoo.

Mustonen pitää järjestöjen yhteistä vaikuttamisviestintää erittäin tärkeänä, mutta muistuttaa samalla, että ammatillisen koulutuksen puolesta puhuminen kuuluu meille kaikille.

– On tärkeää muistaa, että me kaikki olemme vaikuttajia sekä eduskuntavaaleissa että vaalien välillä. Vaikutamme joka päivä siihen, miten ammatillinen koulutus nähdään ja ymmärretään. Tehdään yhdessä näkyväksi sen arvo, merkitys ja vaikutukset ja puhutaan ammatillisen koulutuksen puolesta, Mustonen kannustaa.

AMKE, EOL, Kuntaliitto, SAJO ja Sivista: Viisi ratkaisua ammatillisen koulutuksen kehittämiseksi

Oppivelvollisille täydet opiskeluviikot

Järjestöt korostavat, että oppivelvollisilla tulee olla täydet opiskeluviikot, jotka koostuvat opetuksesta ja ohjatusta toiminnasta eri oppimisympäristöissä. Perusopetusta on kehitettävä niin, että ammatilliseen koulutukseen tulevilla nuorilla on perustaidot ja opiskeluvalmiudet suoriutua opinnoista.

Ammatillinen koulutus kantaa kasvavaa vastuuta nuorten hyvinvoinnista

Oppivelvollisuuden laajentaminen on tuonut ammatilliseen koulutukseen yhä enemmän nuoria, joiden toimintakyky ei riitä opinnoista selviytymiseen. Koulutusjärjestelmä ei yksin pysty vastaamaan näiden opiskelijoiden tarpeisiin. Vuonna 2024 tutkintoon johtavan ammatillisen koulutuksen opiskelijoista 12 prosenttia sai erityistä tukea.

Järjestöt esittävät opiskelukuntoisuuden vahvistamiseksi joustavia moniammatillisen yhteistyön malleja, joissa hyödynnetään ammatillisen koulutuksen, nuorten työpajatoiminnan ja hyvinvointialueiden palveluja ja osaamista. Samalla eri toimijoiden vastuut ja rahoitus on selkeytettävä niin, ettei puuttuvia sosiaali- ja terveyspalveluja paikata ammatillisen koulutuksen rahoituksella.

Koulutustason nosto edellyttää korkeakouluväylien kehittämistä

Yhä useammalle ammatillisen tutkinnon suorittaneelle on avattava mahdollisuus jatkaa korkeakouluun joko suoraan tutkinnon jälkeen tai myöhemmin työelämästä. Suomen koulutustasoa ei voida nostaa ilman ammatillista koulutusta.

Järjestöt katsovat, että ammatillisen koulutuksen ja korkeakoulujen väylä- ja polkuopintoihin tarvitaan selkeät ja yhtenäiset kansalliset rakenteet. Myös opinto-ohjauksen pitäisi muodostaa jatkumo perusopetuksesta korkea-asteelle. Samalla ammatillisen perustutkinnon suorittaneiden mahdollisuus nostaa osaamis- ja koulutustasoa ammatti- ja erikoisammattitutkinnoilla on tunnistettava nykyistä vahvemmin.

Työelämän muutos lisää aikuisten koulutustarvetta

Ammatillinen koulutus on yksi keskeisistä keinoista vastata työelämän muutokseen ja osaavan työvoiman tarpeeseen. Seuraavan hallituksen on turvattava mahdollisuudet alanvaihtoon ja osaamisen päivittämiseen koko työuran ajan.

Järjestöt esittävät Suomeen yli hallituskausien ulottuvaa, 2030-luvulle tähtäävää jatkuvan oppimisen visiota. Samalla on turvattava aikuisille mahdollisuus suorittaa ammatillisia tutkinnon osia, osaamiskokonaisuuksia tai tutkintoja, kun sille on tarve.

Väestönmuutos haastaa koko koulutusjärjestelmää

Nuorten ikäluokkien pieneneminen muuttaa koulutuksen järjestämisen edellytyksiä koko Suomessa. Samalla työelämän osaamistarpeet kasvavat. Järjestöt vaativat, että toisen asteen koulutuksen saatavuus ja saavutettavuus turvataan koko maassa huomioiden huoltovarmuus ja kansallinen turvallisuus.

Ammatillisen koulutuksen järjestäjäverkkoa on voitava kehittää alueiden työ- ja elinkeinoelämän sekä väestökehityksen tarpeista lähtien. Samalla eri koulutusmuotojen ja koulutusasteiden yhteistyön esteitä on purettava.

Jaa artikkeli