18.12.2020

Hyvät valmistuvat opiskelijat, Samiedun henkilökunnan jäsenet, muut juhlavieraat!

On jälleen ilo olla pitämässä lyhyt onnittelupuheenvuoro valmistuville opiskelijoille. Tällä kertaa joulujuhla pidetään verkossa, koska koronatilanne ei salli normaalia juhlaformaattia.

Epidemiasta huolimatta vain harvan opiskelijan valmistuminen on lykkääntynyt tai edes opintojakso tai tutkinnon osa jäänyt suorittamatta. Pidän tätä erinomaisena tuloksena sekä opiskelijoiden että henkilökunnan osalta. Kiitos myös yrityselämälle talkoisiin osallistumisesta, osaamisen hankkiminen työelämässä on onnistunut opiskelijoille lähes normaalisti, mikä on mahtavaa.

Joulukuussa tutkintotodistuksen Samiedusta saa jäsenkuntien alueelta noin neljäkymmentä opiskelijaa ja marraskuussa noin viisikymmentä. Yhteensä tänä vuonna tutkintotodistuksen saa reilut viisisataa opiskelijaa jäsenkuntien alueella. Koko Suomen tasolla Samiedusta tutkintotodistuksen saa lähes tuhat opiskelijaa.

Tutkintotodistuksia on jaettu joka kuukausi heinäkuuta lukuun ottamatta. Tutkinnon osia tullaan suorittamaan ennätysmäärä, lähes viisituhatta kappaletta. Näin ammatillisen koulutuksen reformi toteutuu Savonlinnan seutukunnalla erinomaisesti, opiskelijat hankkivat puuttuvan osaamisen ja jatkavat eteenpäin työelämään. Jatkuvan oppimisen tavoite toimii hyvin.

Samiedussa opinnot voi päättää joustavasti, samoin ammatilliset opinnot voi aloittaa joustavasti. Samiedu on edelleen pitänyt kiinni tavoitteestaan, jossa opiskelijat ovat voineet aloittaa opintonsa joka kuukauden ensimmäinen maanantai. Jatkuva haku on toiminut hyvin kevään koronataantumasta huolimatta – vuonna 2020 jatkuvan haun kautta Samieduun tulee noin 1 200 opiskelijaa. Peruskoulusta suoraan yhteishaun kautta Samieduun tuli elokuussa noin 200 uutta opiskelijaa, tässäkin hieman kasvua edelliseen vuoteen.

Samiedu on uudistunut vuoden 2020 aikana, opiskelusta pyritään tekemään entistä vaivattomampaa ja saavutettavampaa. Opetusta ja ohjausta ei anneta enää vain Savonlinnan kampuksilla. Koronakevään aikana verkossa tarjottavien opintojaksojen tai tutkinnon osien määrä kasvoi 30:stä lähes sataan ja kehitys jatkuu vauhdikkaasti. Palkkaamme erityisiä verkko-opettajia ja viemme tutkinnon osia ja kokonaisia tutkintoja verkkoon ajasta ja paikasta riippumattoman opiskelun mahdollistamiseksi. Korostettakoon tässäkin yhteydessä, että tämä ei tarkoita lähiopetuksen tai -ohjauksen vähentämistä, vaan opiskelijoille annetaan uusia mahdollisuuksia opiskella ja opiskelijat voivat olla kotoisin muualtakin kuin Savonlinnan seutukunnalta. Kehitys on ollut nopeaa, jo reilut 25 % opiskelijoista on kotoisin muualta kuin jäsenkunnista. Esimerkiksi Helsingistä tulee toiseksi eniten opiskelijoita Savonlinnan jälkeen.

Verkossa onkin tarjolla jo nyt merkittävä määrä opintoja monimuotototeutuksena. Verkossa voi suorittaa mm. lähihoitajatutkinnon, isännöitsijän tutkinnon, sisustajan tutkinnon, hierojan tutkintoja, jalkahoitajan tutkinnon, luonto- ja eräoppaan tutkinnon, luontokartoittajan tutkinnon. Ensi vuonna tulee koko liiketoiminnan perustutkinto verkossa opiskeltavaksi ja lista pitenee lähiaikoina merkittävästi.

Hyvä valmistuva opiskelija, ammattitaitoa on pidettävä yllä eri tavoin. Osaamisvaatimukset muuttuvat koko ajan ja työelämä kehittyy. Kutsunkin tässä yhteydessä kaikki nyt valmistuvat opiskelijat jatko-opiskelemaan ja hankkimaan lisäosaamista. Kannattaa jatkossakin tutustua Samiedun koulutustarjontaan ja opiskella vaikka verkon välityksellä työn ohessa.

Kuluvana vuonna Samiedu on uudistanut brändi-ilmeensä ja verkkosivunsa. Myös tutkintojen perusteet uudistuvat ja päivittyvät. Muutos on jatkuvaa. Vuonna 2021 suurena muutoksena kaikille peruskoululaisille tulee jatko-opintovelvoite, oppivelvollisuusikää nostetaan 18 ikävuoteen. Samalla toisen asteen perustutkinto-opiskelu muuttuu maksuttomaksi. Valmistelu on vielä kesken, mutta muutokset ovat suuria ja toteutuvat käytännössä elokuussa 2021.

Hyvät valmistuvat opiskelijat, arvoisat muut juhlavieraat!
Lopetan puheenvuoroni onnitellen valmistuneita sekä listaamalla Sitran ennakointiasiantuntijan, Milma Arolan, ohjeet työelämässä pärjäämiseksi:

  • pidä osaaminen ajan tasalla
  • tunne itsesi, osaamisesi
  • tee töitä muiden kanssa, anna osaamisesi yhteiseen käyttöön
  • verkostoidu, työpaikat löytyvät verkostoista
  • tartu tuumasta toimeen ja työskentele itseohjautuvasti, yrittäjämäisesti
  • ratkaise ongelmia, kaikissa työtehtävissä tarvitaan ongelmanratkaisukykyä

Onnea valmistuville ja heidän omaisilleen, tukijoukoilleen!

Kiitos omalle henkilökunnalle hyvästä ja tuloksellisesta työstä vuonna 2020. Kiitos myös luottamushenkilöille rakentavasta yhteistyöstä kuluvana vuonna.

Hyvää joulua kaikille, menestystä vuodelle 2021!

18.12.2020 Savonlinnassa

Jukka Mustonen
Koulutuskuntayhtymän johtaja, rehtori

Jaa artikkeli