30.08.2024

Ammatillinen perustutkinto on oiva ponnahduslauta amk-opintoihin

Ammatillinen perustutkinto antaa hyvät eväät sekä työelämään että jatko-opintoihin. Savonlinnalainen Tuomas Laukkanen, 25, valmistui meiltä putkiasentajaksi vuoden 2017 maaliskuussa ja haki saman kevään yhteishaussa opiskelemaan talotekniikan insinööriksi Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu Xamkiin.

– Aloitin opinnot armeijan jälkeen. Valmistuin LVI-insinööriksi keväällä 2022 ja työskentelen nykyisin LVI-suunnittelijana valtakunnallisesti toimivassa kiinteistö- ja rakennusalan asiantuntijakonsernissa.

Tuomas kertoo, että ajatus jatko-opinnoista lähti itämään, kun Xamkin talotekniikan opettaja kävi kertomassa mahdollisuudesta hakea perustutkinnon jälkeen opiskelemaan insinöörin tutkintoa.

– Aika pian minulle vahvistui, että haluan perehtyä alaan laajemmin. Sain ajatukselleni tukea Samiedun opinto-ohjaajalta. Hänen kannustamanaan suoritin myös lukio-opintoja Savonlinnan lyseon lukiossa. Lukiokurssit toivat vaihtelua opiskeluun – jatko-opintoihin niitä ei vaadittu.

Talotekniikassa Tuomasta kiinnosti ja kiinnostaa edelleen alan monipuolisuus ja mahdollisuus jatkuvaan kehittymiseen.

– Kyse on rakennusten toiminnan kannalta oleellisesta tekniikasta. Nyt pinnalla on erityisesti kiinteistöjen energiatehokkuus, ja sen tiimoilta minäkin LVI-suunnittelijana teen töitä.

Pärjäämistä matemaattisissa aineissa ei tarvitse jännittää

Aikanaan tekemäänsä opiskelualavalintaan tyytyväinen Tuomas kehuu Samiedun talotekniikan perustutkintokoulutusta, jota hän luonnehtii erinomaiseksi pohjakoulutukseksi insinööriopinnoille.

– Samiedussa putkiasentajan koulutukseen sisältyy runsaasti myös ilmanvaihtoasennuksen osaamisalan opintoja. Mielestäni se on erittäin hyvä asia, sillä alat liittyvät kiinteästi toisiinsa, Tuomas sanoo ja lisää, että käytännön kokemus alalta on iso etu talotekniikan insinööriopinnoissa.

– Perustutkinnon suorittanut ymmärtää ja tietää konkreettisesti, mistä opinnoissa puhutaan.

Tuomas painottaa, että myöskään pärjäämistä matemaattisissa aineissa ei tarvitse jännittää.

– Toki ammattikorkeakoulussa talotekniikan opintoihin sisältyy paljon matematiikkaa – insinöörin on nimittäin osattava laskea. Opetus Xamkissa on kuitenkin niin laadukasta, että varmasti jokainen oppii tarvittavat taidot, Tuomas korostaa.

Tie auki ylempään korkeakoulututkintoon

Savonlinnan seudulla on tarvetta paitsi putkiasentajille myös sähkö- ja talotekniikan insinööreille. Oman urapolkunsa Samiedusta aloittanut Tuomas rohkaiseekin talotekniikan perustutkinnon suorittaneita hakemaan rohkeasti jatko-opintoihin, jos sellainen vähänkin käy mielessä.

– Jatko-opinnot kannattaa, sillä se tuo lisää valinnanvaraa työuraa ajatellen. Amk-opiskelu ei ole niin vaikeaa, kuin miltä se äkkiseltään saattaa kuulostaa.

Ammattikorkeakoulussa jatko-opintoja harkitsevia Tuomas muistuttaa siitä, että opintoalan ei tarvitse olla sama kuin perustutkinnossa.

– Itsellänikin oli Xamkissa opiskelukaveri, joka oli suorittanut sähkö- ja automaatioalan perustutkinnon. Vaihtoehtoja on paljon, joten mieli avoinna kannattaa tutustua tarjontaan.

Tuomas sanoo, että hänen seuraavat vuotensa kuluvat LVI-suunnittelijan töitä tehden.

– Olen kuitenkin miettinyt, että pyrin opiskelemaan tulevaisuudessa joko talotekniikan YAMK-tutkintoa tai sitten diplomi-insinööritutkintoa yliopistoon.

Kiinnostuitko?

Samiedun opiskelijana sinulla on erinomainen mahdollisuus laajentaa omaa osaamista ja parantaa työelämä- ja jatko-opintovalmiuksia ottamalla korkea-asteen opintoja osaksi ammatillista tutkintoa. Voit tehdä oman alaasi liittyviä väyläopintoja ammattikorkeakoulussa jo samalla kun suoritat meillä ammatillista tutkintoasi. Se nopeuttaa tulevaa opiskeluasi ammattikorkeakoulussa.

Valmistutko Samiedusta syksyllä? Hae tammikuussa alkaviin jatko-opintoihin ammattikorkeakouluun syksyn korkeakouluhaussa 28.8.2024 klo 8.00 – 11.9.2024 klo 15.00. Lisätietoja Opintopolusta.

Jaa artikkeli