JOTPA:n rahoittaman koulutushankkeen ensimmäiset hoiva-avustajat ovat jo työllistyneet

Hoiva-avustajakoulutus vastaa työvoimapulasta kärsivän hoitoalan tarpeisiin.

Erasmus+ KA2 EcoGreen -hankkeesta opetusmateriaalia kestävän talouden teemoihin

Hankkeen päätöskokouksessa Saksassa esitellyt opetuskokonaisuudet otettiin vastaan innostuneesti

Asiakas- ja opiskelijapalvelut kesällä 2024

Aurinkoista kesää!

Teatteritekniikan opiskelijamme Marina hoitaa Nabucco-oopperan tarpeistoa unelmiensa kesätyössä

Savonlinnan Oopperajuhlien katsomo täyttyy pian festivaalivieraista. Opiskelijamme Marina hoitaa Nabucco-oopperan tarpeistoa jo harjoituskaudella.

Tutustumispäivä kokosi yhteen elokuussa opintonsa aloittavia nuoria kotijoukkoineen

Samiedun opiskelumahdollisuudet ja palvelut tulivat tutuiksi, kun Pohjolankadun kampuksen tiloissa liikuttiin pienryhmissä suorittaen tehtäviä Seppo-mobiilipelialustalla.

Samiedun kannanotto lakiuudistukseen

Samiedu on huolissaan erityisesti aikuisemman väestönosan koulutusmahdollisuuksien kaventumisesta ja rahoituksen vähentymisestä uuden osaamisen hankinnassa.

OTOS-hanke tuki alueemme kansainvälisten osaajien koulutusta ja vahvisti työpaikkojen monikulttuurisuutta

Hankkeessa työskennelleet summaavat hankkeen tapahtumat ja tulokset blogikirjoituksessaan.

Kannolta kerkkiin -verkoston infowebinaari tiistaina 20.8. klo 10–12

Ilmoittaudu infowebinaariin kuulemaan lisää metsä- ja luonnontuotealan verkostosta.

Ensimmäinen englanninkielinen lähihoitajakoulutus käynnistyy Savonlinnassa marraskuussa 2024

Haku koulutukseen avautuu elokuun alussa.

Samieduun yhteishaussa valitut opiskelijat

Onnittelut opiskelupaikasta!