10.09.2021

Hakijoita oli lähes triplasti – lähihoitajien oppisopimuskoulutus kiinnosti yli odotusten

Sosteri ja Samiedu hakivat kesän aikana helpotusta hoitajapulaan rekrytoimalla opiskelijoita yhteistyössä järjestettävään lähihoitajan oppisopimuskoulutukseen. Alun perin tarjolla oli parisenkymmentä oppisopimuspaikkaa. Hakijoita oli lähes 60.

– Hakijoiden runsas määrä yllätti myönteisesti. Koska työntekijätarve on suuri, pyrimme ottamaan opiskelijoita vaiheittain enemmänkin kuin alun perin suunniteltiin. Ensimmäiset opiskelijat aloittavat oppisopimuskoulutuksen lokakuun alkupäivinä, toinen ryhmä marraskuussa ja kolmas ensi vuoden alussa. Etenemme haastatteluissa, soveltuvuustesteissä ja valinnoissa Samiedun kanssa siinä järjestyksessä, kuin hakijat ovat jättäneet hakemuksiaan, hallintoylihoitaja Maijaterttu Tiainen Sosterista sanoo.

Hoitoalan henkilökunnan ja lähihoitajien puute on ollut paljon esillä julkisuudessa niin Sosterin alueella kuin valtakunnallisesti.

– Mitään yhtä satavarmaa ratkaisua työvoimapulaan ei varmasti ole, joten tärkeintä on käyttää useampia erilaisia keinoja ongelman ratkaisemiseksi. Nyt tehty kampanja oppisopimuskoulutuksesta on hyvä esimerkki siitä, että myös myönteisiä yllätyksiä tulee. Olemme kaikki jopa hämmentyneitä siitä kiinnostuksesta, jota hoitotyö nyt sai osakseen, Samiedun toimialajohtaja Timo Welsby kertoo.

Nuoria lähihoitajan työ ei tällä hetkellä kiinnosta. Siitä kertoo myös Samiedun kevään yhteishaun tulokset – lähihoitajakoulutukseen haki kahdeksan nuorta opiskelijaa, joista neljä aloitti opintonsa elokuussa. Sosterin kanssa lähdettiinkin kehittämään ratkaisua, jolla tavoitellaan aikuisväestöä hoitoalalle.

– Työelämässä jo olleet alanvaihtajat ovat tällä hetkellä nuoria potentiaalisempi ryhmä. Hoivatyö tarjoaa merkityksellisen ja ihmisläheisen työn. Lisäksi vakituinen työ ison työnantajan palveluksessa voi olla monelle aikuiselle erittäin haluttu tavoite, Welsby toteaa.

– Samiedulla sosiaali- ja terveysalan opiskelijoiden määrä on nyt saatu hyvään kasvuvauhtiin. Vähimmillään lähihoitajaopiskelijoita oli noin 150 kesäkuussa 2019. Vuoden 2020 syyskuussa heitä oli jo noin 230, ja lokakuussa 2021 pääsemme arviomme mukaan lähes 300:aan.

Jaa artikkeli