Hoitoalan opiskelijoilla takanaan kiva ensimmäinen kuukausi
Sosiaali- ja terveysalan perustutkinnossa elokuussa aloittaneet 16-vuotiaat Kimi Räsänen, Jenna Konnu ja Eelis Kemppainen ovat viihtyneet opinnoissaan meillä Samiedussa. Aluksi he opiskelevat yhteisiä pakollisia tutkinnon osia. Kimi ja Eelis opiskelevat perustason ensihoitajiksi ja Jenna lähihoitajaksi. Alan valinta oli sosiaaliselle kolmikolle helppoa.
– Kävin ysiviikoilla tutustumassa Samiedulla ensihoitajan opintoihin, ja päätös oli sillä selvä. Olen tehnyt oikean valinnan, ja koulussa käynti on ollut positiivista, Kimi toteaa.
Jenna kertoo valinneensa sosiaali- ja terveysalan, koska hän haluaa olla ihmisten kanssa ja valinta tuntui oikealle.
– Ryhmän hyvässä ilmapiirissä uskaltaa kysyä vapaasti. Lähtökohdat ovat hyvät, sillä kaikki ovat täysillä mukana opinnoissa, hän sanoo.
Eelis komppaa, että opiskelut on ollut ilo aloittaa.
– Haaveilin ambulanssityöstä pitkään, ja olen kuullut sote-alasta paljon hyvää. Ryhmäämme on rakentunut yllättävän nopeasti hyvä yhteishenki, Eelis kertoo.
Nuorten mukaan kannattaa miettiä, mihin ammattiin haluaa valmistua ja millainen työ kiinnostaa.
– Jos et ole varma alasta, tutustu mahdollisimman monipuolisesti eri alojen opintoihin, vinkkaa Kimi.
– Opintojen valinnassa ei kannata mennä kavereiden mukana vaan kuunnella itseään, painottavat Jenna ja Eelis.
Ammatillinen perustutkinto antaa hyvät valmiudet jatko-opintoihin. Kaikilla kolmella on suunnitelmissa jatkaa ammatillisen tutkinnon pohjalta korkea-asteen opintoihin.
– Ensin aion valmistua lähihoitajaksi, sitten kerään jonkin aikaa kokemusta työelämässä ja aion jatkaa sairaanhoitajaksi, kertoo Jenna.
Eelis ja Kimi aikovat ensin valmistua perustason ensihoitajiksi ja sen jälkeen jatkaa opintoja korkeakoulussa hoitotason ensihoitajaksi.