IT-alalla on osaajatarvetta – työpaikka löytyy usein työelämäjakson kautta
Käytännönläheinen koulutus ja toimiva työelämäyhteys ovat ratkaisevassa roolissa, kun IT-alalle haetaan uusia osaajia. Savonlinnalaisessa Marskidatassa järjestelmäasiantuntijana työskentelevä Pasi Kokkonen kiittelee Samiedun kykyä mukautua muuttuvaan työelämään.
– Meillä on säännöllisesti Samiedun opiskelijoita työharjoittelussa, ja on ollut hienoa nähdä, miten tieto- ja viestintätekniikan perustutkinnossa opetusta mukautetaan harjoitteluympäristöön sopivaksi. Viestintä on toimivaa molempiin suuntiin, ja yhdessä opettajien kanssa keskustelemme, miten harjoittelujakson suoritus vastaa opetusta, Kokkonen kuvaa yhteistyötä.
Parhaimmillaan onnistunut työelämäjakso voi päätyä rekrytointiin. Kokkonen kertoo esimerkinomaisesti Samiedun alumnista, joka suoritti vuonna 2024 kaksi harjoittelua Marskidatassa ja joka työskentelee nykyisin yrityksessä nuorempana järjestelmäasiantuntijana.
– Opiskelijan ote oli jo ensimmäisessä harjoittelussa hyvä, ja toiseen harjoitteluun hänelle voitiin antaa vaativampia työtehtäviä. Joulukuun loppuarvioinnin yhteydessä otimme puheeksi, että hän soveltuisi hyvin meille työntekijäksi, Pasi kertaa työelämäjakson kautta työntekijäksi päätyneen opiskelijan polkua.
– Työharjoittelun aikana näkee hyvin opiskelijan motivaation sekä sopivuuden yritykseen, hän lisää.
Ei vain ”nörteille”
Kokkonen kannustaa kouluttautumaan kasvavalle ja monipuolisia työtehtäviä tarjoavalle alalle. Hän vakuuttaa, että nörtti ei tarvitse todellakaan olla, sillä koulu opettaa ja työharjoitteluissa sekä myöhemmin työelämässä taidot täydentyvät ja syventyvät.
– Paikka työelämässä löytyy kunkin omia vahvuuksia hyödyntäen. Hyviä ominaisuuksia ovat esimerkiksi luovuus ja ongelmanratkaisukyky. Perehdytyksen kautta tällä alalla voi edetä hyvinkin mielenkiintoisiin tehtäviin.
Kokkonen muistuttaa, että IT-alalla suurin osa työstä on asiakaspalvelua, joten työssä korostuvat myös vuorovaikutustaidot.
– Näissä hommissa on ymmärrettävä muutakin kuin tietokonetta, sillä loppujen lopuksi päätökset tekee aina ihminen, ei kone.
IT-toimintaympäristö on muuttunut – työsarkaa riittää tulevaisuudessakin
Mitä IT-alaan tulee, se on Kokkosen mukaan muuttunut viime vuosina huimasti. Hän sanoo, että IT-toimintaympäristöt ovat nykyisin pitkälti pilvipohjaisia, mikä on osaltaan lisännyt tarvetta erilaisille IT-palveluille.
– Yksityispuolella neuvoa kysytään muun muassa uusien nettipohjaisten kotiviihdepalvelujen käyttöönottoon sekä mobiilisovelluksissa, kuten verkkopankissa, ilmeneviin ongelmiin. Yleensäkin palvelujen siirtyminen mobiiliin näkyy meidän alallamme. Yrityspuolella puolestaan selvitämme paljon kolmansien osapuolten tarjoamiin sovelluksiin liittyviä haasteita.
Lisäksi Kokkonen nostaa esille IT-alalla ajankohtaiset tietoturvaan liittyvät palvelut ja niiden kysynnän.
– Yksityisasiakkaat pohtivat, riittääkö esimerkiksi Windowsin oma tietoturva vai kannattaako hankkia erillinen tietoturvapaketti. Yrityksille tietoturva on nykypäivää, ja ne ostavat yleensä itselleen sopivan tietoturvajärjestelmän ylläpitopalvelulla alan yrityksestä.
Kokkonen arvioi, että osaajien tarve tulee kasvamaan palvelujen siirtyessä enemmän hallintapohjaisiin järjestelmiin ja suurempiin kokonaisuuksiin.
– Kun tähän liitetään ohjelmointiin ja ylläpitoon liittyvät tehtävät, riittää osaajilla työsarkaa tulevaisuudessakin.