30.09.2025

Liikenneturvallisuusmessuilla sai kysyä ja kokeilla – keskiössä turvallisuus

Liikenneturvallisuudesta ei voi puhua liikaa. Järjestimme Pohjolankadun kampuksellamme Liikenneturvallisuusmessut, joilla opiskelijamme pääsivät tutustumaan aiheeseen monesta eri näkökulmasta. Paikalla olivat muun muassa Itä-Suomen poliisilaitos, Etelä-Savon pelastuslaitos, Savonlinnan kaupungin etsivän nuorisotyön Walkers-auto sekä paikallisia ajoneuvoharrastajia eri ikäisine menopeleineen.

Samiedussa logistiikan perustutkintoa opiskelevat Jenna Esterinen, 18, ja Christoffer Gardemaister, 21, olivat jo alansa puolesta kiinnostuneita messupäivän tarjonnasta. He pitivät tärkeänä, että nuorille jaetaan tietoa liikenneturvallisuudesta.

– Tällaiset tapahtumat herättelevät nuoria ajattelemaan omaa liikennekäyttäytymistään. On tärkeää muistuttaa nuorille, että yksi virhe liikenteessä voi muuttaa koko elämän, Christoffer totesi.

Ehjänä kotiin

Jenna ja Christoffer olivat yhtä mieltä siitä, mitkä seikat heikentävät nuorten tiellä liikkujien liikenneturvallisuutta.

– Nuorten liikenneriskit liittyvät liian suuriin liikennenopeuksiin, päihteisiin, huumaaviin lääkkeisiin sekä puhelimen käyttöön ajaessa, tulevat ammattikuskit arvioivat.

BC-ajokortin omaava Jenna nosti liikenneriskinä esille myös väsyneenä ajamisen. Väsymys johtaa tarkkaamattomuuteen.

– En aja väsyneenä, vaan lähden liikenteeseen ajatuksella, että pääsen ehjänä kotiin. Keskityn ajaessa liikenteen seuraamiseen ja pidän silmällä nopeusmittaria, hän totesi.

– Minulle liikennesääntöjen noudattaminen on yleisesti ottaen luontaista – äitini mielestä jopa ärsyttävyyteen saakka. Ehkä isoin kehityskohteeni on ennakointi, Christoffer sanoi.

Messujen kiinnostavimmaksi kohteeksi Christoffer nimesi vanhat autot, joissa hänen mukaansa on enemmän luonnetta kuin uusissa. Jenna puolestaan odotti eniten poliisin esittelypisteen antia.

Asenne ratkaisee

Savonlinnan paloaseman paloesihenkilö Pasi Kähkönen ja Savonlinnan liikenneryhmän ylikonstaapeli Pekka Lötjönen korostivat asenteen merkitystä liikenneturvallisuudessa. He muistuttivat, että liikennekäyttäytymisen mallit omaksutaan usein omilta vanhemmilta.

– Lapset seuraavat 16–17 vuotta takapenkillä vanhempiensa edesottamuksia liikenteessä. Lisäksi nykyisin on yleistä, että vanhemmat opettavat lapsiaan ajamaan, ja viimeistään siinä vaiheessa on muistettava näyttää hyvää esimerkkiä, Kähkönen totesi.

– Asenne liikennesääntöjä kohtaan vaikuttaa turvallisuuteen. Liikennesääntöjä on noudatettava, jotta kaikilla on turvallista liikenteessä. Jos jalkapallossa ei olisi sääntöjä, kentällä olisi täysi kaaos. Sama pätee liikenteessäkin. Asennekasvatusta ei voi ulkoistaa – vanhemmilla on siinä se tärkein rooli, Lötjönen painotti.

Walkers-autolta tavoitettu nuorisotyöntekijä Hanna Kurronen sanoi, että nuorten kohtaamisissa puhutaan paljon myös liikennekäyttäytymisestä.

– Nuoret osaavat hienosti sanoittaa huoliaan. Ajoittain keskustelemme esimerkiksi mopolla kortitta ajamisesta ja viritetyistä mopoista. Valistamme osaltamme nuoria juttelun lomassa ja haastamme heitä pohtimaan, mikä on järkevää ja mikä taas ei ole, Kurronen kertoi ja esitteli nuorten fläppitaululle kirjaamia liikenneturvallisuusriskejä.

Paloesihenkilö Pasi Kähkönen muistuttaa, että liikenneturvallisuudessa asenne ratkaisee.

Nuoret tarvitsevat jatkuvaa liikennekasvatusta

Samiedun opiskelijat osallistuivat myös Savonlinnasalissa järjestettyyn liikenneturvallisuusaiheiseen Punainen Liitu -tapahtumaan. Logistiikka-alan opettajamme Marko Vatanen piti tapahtumaa onnistuneena: tunteisiin vetoavat puheenvuorot herättivät nuoria ajattelemaan liikenteen riskejä ja mahdollisen vakavan onnettomuuden seurauksia paitsi itselle myös lukuisille muille ihmisille.

– Lisäksi tapahtumassa tuli hyvin esille se, että kaikilla autossa matkustavilla on vastuu matkan turvallisuudesta. Esityksen jälkeisessä purkutilaisuudessa nuoret pääsivät kertomaan omia ajatuksiaan. Esitys oli selvästikin saavuttanut nuoret.

Vatanen totesi, että liikenneonnettomuustilastoissa yliedustettuina olevat nuoret tarvitsevat jatkuvaa liikennekasvatusta.

– Erilaisille liikennekasvatustapahtumille on tarvetta. Nämä Samiedun liikenneturvallisuusmessut ovat yksi tärkeä pala tässä työssä.

Jaa artikkeli