10.12.2024

Lumoava Jääkuningatar tuo talven valoa Tuomaan markkinoille Olavinlinnaan

Olavinlinnan pienellä linnanpihalla nähdään Tuomaan markkinoilla lauantaina 14.12. kaksiosainen valoteos, jonka ovat toteuttaneet esitys- ja teatteritekniikan opiskelijamme Miikka Ristolainen, Milla Pasanen, Iida Saariniva ja Eini Uimonen. Suurikokoinen tilaustyö kuvaa jääkuningatarta valtavien valokukkien keskellä.

– Jääkuningattaren tekoon on kulunut paljon aikaa, mutta työ on ollut mielenkiintoista. Keho on muotoiltu metalliverkosta, ja asussa on paljon maanrakennuskangasta ja harsoa. Jääpuikot ja suurin osa päästä on valmistettu uretaanista. Päässä olevat kukat ovat kovetettua kangasta, valottaa Iida.

Lumikukkia toteuttanut Miikka kertoo, että kukista haluttiin mahdollisimman näyttävän näköisiä.

– Teimme jääkuningattaren ympärille tulevat lumikukat opettajien suunnitteleman mallikappaleen avulla, mutta kasausvaiheessa kokeilimme erilaisia sommittelutapoja. Metalliverkosta taiteltujen kukkien päälle ompelimme maanrakennuskangasta ja elävän pinnan toteutimme hallaharsolla. Kukkien sisällä on LED-valot.

– Tilaustöissä on iso vastuu, joten niiden tekeminen tietysti aina vähän jännittää. Mutta on hieno tunne, kun omien kättensä jäljen näkee valmiina, iloitsee Miikka muun työryhmän kanssa.

Lumikukkien keskeltä ylväästi nousevaa Jääkuningatarta voi ihastella lauantaista 14.12. alkaen Olavinlinnan pienellä linnanpihalla joulukuussa. Linna on suljettu 16.–26.12. ja 31.12.

Jaa artikkeli