03.12.2020

Meillä voi pian opiskella media-alaa

Samiedulle voi hakea kevään yhteishaussa sekä jatkuvan haun kautta uuteen Media-alan ja kuvallisen ilmaisun perustutkintoon. Ensimmäistä kertaa Samiedussa tarjolla olevasta tutkinnosta valmistuu mediapalvelujen toteuttajia.

Ensimmäiset koko perustutkinnon suorittavat pääsevät aloittamaan opiskelunsa syksyllä 2021. Jo keväällä, helmikuun alusta alkaen, tarjotaan monimuoto-opintoina tutkinnon kahden valinnaisen tutkinnon osan sisältöjä; Valokuvatuotanto (15 osp) ja Mediamateriaalien tuottaminen markkinointiin (15 osp). Näissä koulutuksissa opiskellaan esimerkiksi markkinointikampanjan suunnittelua, taitto-ohjelmien käyttöä, valokuvauksen perusteita sekä kuvien ja materiaalien julkaisemista eri kanavissa.

– Yhteiskunta ja palvelut digitalisoituvat kovaa vauhtia. Työelämässä markkinoinnin ja sosiaalisen median taitoja tarvitaan kaikkialla ja kaiken kokoisissa yrityksissä, kertoo tiimipäällikkö Anne Taiponen Samiedusta.

Monipuoliset valmiudet mediapalveluiden toteuttamiseen

Opinnot painottuvat organisaatioiden markkinointimateriaalin tuottamiseen, av-tuotantojen hallintaan ja esitystekniikkaan sekä tapahtumatuotannossa toimimiseen. Tutkinnon läpikäyneillä henkilöillä on hyvät valmiudet toimia mediapalveluiden toteuttajana yrityksissä ja organisaatioissa. Tutkinnon jälkeen voi työllistyä myös alan yrittäjäksi. 

– Koulutuksessa tutustutaan laajalla otannalla eri media-alan työtehtäviin. Opiskelijan omat kiinnostuksen kohteet määrittelevät sen, mihin median tehtäviin hän erikoistuu. Osa kursseista toteutetaan tiiviisti Samiedun Esitys- ja teatteritekniikan koulutuksen kanssa yhteistyössä. Yhteistyö näiden alojen välillä on Samiedun vahvuus, jollaista monella muulla oppilaitoksella ei ole tarjota, Taiponen sanoo.

Toteutus joustavasti monimuotokoulutuksena

Koulutus toteutetaan monimuoto-opetuksena. Kaksi kolmasosaa opinnoista on itsenäistä projektityöskentelyä pienryhmissä. Opiskelu on hyvin käytännönläheistä ja noin kolmen viikon välein on lähipäiviä, jolloin harjoitellaan alan kaluston käyttämistä sekä erilaisten mediasisältöjen suunnittelua.

Koulutus sopii opiskelijalle, jolla on visuaalista silmää ja hyvät tietotekniset taidot sekä kyky toimia itsenäisesti ja pitkäjänteisesti. Tutkinto sopii myös hyvin kaksoistutkintoon tähtääville tai jo työelämässä oleville, jotka kokevat tarvitsevansa mediamateriaalin tuottamiseen sopivia taitoja.

Lue lisää ja hae:

Jaa artikkeli