Opintovapaa muutti Anna-Maijan uran suunnan – kaupasta henkilöstösihteeriksi
Aikalisä kannattaa. Tämän allekirjoittaa savonlinnalainen Anna-Maija Eskelinen, 49, joka päätti ottaa viime syksynä taukoa työstään automarketissa. Taustalla oli vähitellen kasvanut väsyminen muun muassa kaupan epäsäännöllisiin työaikoihin.
– Olin työskennellyt kaupan alalla vuodesta 1994 lähtien ja halusin hengähtää hetken. Ajattelin, että ehtisin vielä tässä iässä tehdä jotain muutakin.
Luontevan tauon työelämälle tarjosi opiskelu. Googlailtuaan tarjontaa, hän löysi Samiedun sivuilta taloushallinnon osaajaksi valmistavan koulutuksen. Kyseessä on liiketalouden perustutkintoon kuuluvista tutkinnon osista koostuva verkko-opintokokonaisuus. Se sopi hyvin kolmekymmentä vuotta sitten laskentamerkonomiksi valmistuneelle Anna-Maijalle.
– Lisäksi olen toiminut viimeiset parikymmentä vuotta joko kaupan esimiestehtävissä tai kauppiasyrittäjänä. En olisi enää ollut valmis käyttämään kolmea vuotta luokassa istuen ja opiskellen itselleni tuttuja asioita. Valitsin opiskeltavikseni ne tutkinnon osat, jotka kaipasivat päivittämistä eli kirjanpidon, palkanlaskennan sekä laskutus ja reskontrat.
Pian viisikymppisiään juhliva nainen sai opintovapaata ja aloitti opiskelun vuoden 2021 lokakuussa. Hän valmistui tämän vuoden keväällä. Ja mikä hienointa, hengähdystauko työelämästä muutti hänen työuransa suunnan. Tällä hetkellä Anna-Maija työskentelee henkilöstösihteerinä Norelcolla.
– Olen niin sanotusti unelmaduunissani. En uskonut, että näillä ikävuosilla voisin vielä löytää uuden uran. Opiskelu toi itsevarmuutta työnhakuun.
”Verkko-opiskelu oli helppoa, mielekästä ja jopa mukavaa”
Anna-Maija sanoo, että opiskelu verkossa osoittautui tehokkaaksi oppimistavaksi, vaikka se alkuun häntä hieman jännittikin.
– Mietin, että miten pärjään, kun kukaan ei ole vieressä vahtimassa, hän naurahtaa ja kertoo keksineensä siihen mainion ratkaisun.
– Laitoin kellon soimaan paitsi merkiksi koulupäivän alkamisesta myös muistuttamaan säännöllisistä kahvi- ja ruokatauoista. Halusin kokeilla, miltä tuntuu, kun kaikki tapahtuu kello 8–16 ja illat sekä viikonloput ovat vapaita. Se tuntui hyvältä.
Verkko-opiskelussa Anna-Maija sanoo pitäneensä siitä, että opinnot oli mahdollista suorittaa omaan tahtiin ja materiaaliin voi palata kerta toisensa jälkeen. Hän korostaa, että Samiedun taloushallinnon opettajat olivat koko ajan käytettävissä.
– Opettajat vastasivat nopeasti kaikkiin esittämiini kysymyksiin. Yksin ei tarvinnut jäädä mitään miettimään.
Myöskään verkko-oppimisympäristöä Anna-Maija ei kokenut haastavaksi. Hän vakuuttaa, että verkko-opiskelu onnistuu jokaiselta, jolle tietokone on vähänkin tuttu.
– Itsekään en ole tietokoneguru mutta en pelkää tietokonetta, koska olen joutunut käyttämään sitä kaupan alan työtehtävissäni eri tavoin. Verkko-opiskelu oli helppoa, mielekästä ja jopa mukavaa!
Kokemus ja ikä lisäsivät opiskelumotivaatiota
Suoritettuaan kirjanpidon ja ostoreskontran teoriaopinnot verkossa Anna-Maija aloitti tammikuussa työssäoppimisjakson tilitoimistossa. Jämpti ja motivoitunut aikuisopiskelija oli niin vakuuttava, että tilitoimisto palkkasi hänet työssäoppimisjakson päätteeksi työntekijäkseen. Seuraava käänne työuralla oli kuitenkin Anna-Maijaa lähempänä kuin hän uskoikaan.
– Olin käynyt työhaastattelussa Norelcon henkilöstösihteeriksi ja sain tiedon valinnastani kaksi viikkoa sen jälkeen, kun olin aloittanut työt tilitoimistossa. Irtisanouduin heti ja aloitin työt Norelcossa huhtikuussa. Puuttuvat palkanlaskennan teoriaopinnot ja näytön suoritin töiden ohessa, sillä yksi työtehtävistäni henkilöstösihteerinä on palkanlaskennan tuuraus.
Anna-Maija on tyytyväinen rohkaistuttuaan opiskelemaan keski-iässä. Hän myöntää, että opiskelu aikuisena osoittautui hyvinkin erilaiseksi kuin nuorena, mutta positiivisessa mielessä.
– Nuorena opiskelin sen verran, mitä vaadittiin. Nyt 30 vuotta vanhempana opiskelijana tiedonjanoni oli suurempi, enkä niellyt asioita purematta. Opettajat ansaitsevatkin tunnustusta vuorovaikutteisuudesta, jossa oli tilaa minunkin näkemyksilleni.
Vaikka opiskelu aikuisopintotuella pienensi hetkeksi Anna-Maijan tuloja, oli se hänen mukaansa jokaisen euron arvoista.
– En ole katunut hetkeäkään. Tekisin tämän saman uudestaan milloin tahansa. Parasta on, kun sain kauan kaipaamani päivätyön, josta sitten toivoakseni joskus jään eläkkeelle.