27.04.2021

Samiedu kehittää koulutusta ja elinkeinoelämää yhdessä verkostojensa kanssa

Samiedussa toteutetaan laajaa kehittämistoimintaa. Kehittämishankkeiden avulla mahdollistamme koulutustarjonnan ja palveluidemme kehittymisen tulevaisuuteen ja suuntaamme kohti entistä parempaa ja vetovoimaisempaa ammatillista koulutusta yhdessä verkostojemme kanssa. Vuonna 2021 kehittämishankkeita toteutetaan noin 6 miljoonalla eurolla.

Alueen elinvoiman vahvistaminen ja osaavan työvoiman tuottaminen joustavilla koulutusratkaisuilla on kehittämistoimintamme ydintä. Haluamme olla mukana kehittämässä, inspiroimassa ja kannustamassa yrittäjyyteen sekä näyttämässä suuntaa digiosaamisen ja kestävämmän huomisen puolesta.

Hankkeita toteutetaan tiiviissä yhteistyössä eri koulutuksen järjestäjien sekä työ- ja elinkeinoelämän kanssa. Yritys-, sidosryhmä- ja yhteistyökumppaneita kehittämishankkeissa vuonna 2020 oli yhteensä 360, joista eteläsavolaisia yrityksiä ja sidosryhmiä oli yhteensä 252 ja kansainvälisiä yrityksiä yhteensä 3.

Käynnissä olevan kehittämistoiminnan osa-alueita:

  • Verkko-opetuksen kehittäminen
  • Opiskelijoiden ja henkilöstön liikkumisen ja hyvinvoinnin lisääminen
  • Digiosaamisen ja oppimisympäristöjen (AR/VR) kehittäminen
  • Ohjauksen kehittäminen, mm. uraohjaus, tekoäly ohjauksessa
  • Työllistymisen tukeminen
  • Yritysten tuotekehitystyö ja palvelumuotoilu
  • Yrittäjyys
  • Koulutusvientiosaamisen ja –tuotteiden kehittäminen, virtuaalisesti toteutetut kansainvälisyysvierailut
  • Ammatillisen koulutuksen turvallisuuskulttuurin kehittäminen
  • Etelä-Savon pito- ja vetovoiman vahvistaminen koulutusmaakuntana
  • Jatkuva oppiminen, työllisyyden kuntakokeilun koulutuspolut

Lue lisää kehittämishankkeistamme

Jaa artikkeli