Samiedun ajankohtaisfoorumi tarjoili tuoreinta tietoa uudistuneella Paviljongin kampuksella
Vuosittaisen ajankohtaisfoorumimme tarkoituksena on pitää jäsenkuntamme ajan tasalla Samiedun ja ammatillisen koulutuksen asioista ja muutoksista. Tiistaina 8.10. järjestettyyn ajankohtaisfoorumiin osallistui jäsenkuntiemme luottamushenkilöitä ja virkamiehiä sekä yhteistyökumppaneita, kuten ELY-keskuksen ja Etelä-Savon maakuntaliiton edustajia.
Esittelimme Samiedun ajankohtaisia asioita ja muun muassa uusia englanninkielisiä koulutuksiamme. Käsittelimme myös ammatillisen koulutuksen rahoitusleikkauksia ja rahoitusuudistusta. Kampuskierroksella vieraat pääsivät tutustumaan kehittämishankkeisiimme ja Paviljongin uudistettuihin tiloihin.
Erinomaista palautetta osallistujilta
Saimme osallistujilta erinomaista palautetta siitä, kuinka olemme kehittäneet toimintaamme ja koulutuksiamme. Useampi osallistuneista totesi, että Samiedussa on tekemisen meininki.
Etelä-Savon maakuntaliiton kehittämispäällikkö Anne Kokkonen oli mukana ajankohtaisfoorumissa toista kertaa. Hän ilahtui Paviljongin kampuksen uudistuneesta, värimaailmaltaan raikkaan näköisestä auditoriosta ja nosti foorumin arvokkaaksi kokemukseksi.
– Maakuntaliitto rahoittaa useita Samiedun hankkeita, joita on tällä uudella ohjelmakaudella ollut enemmän. Tällaisen tapahtuman parasta antia on tavata Samiedun väkeä ja alueen muita toimijoita kasvotusten.
Rantasalmen kunnanvaltuuston puheenjohtaja Juho Tiaisen mukaan ajankohtaisfoorumissa näkyy Samiedun aito innostus ja se, että kaikki puhaltavat yhteen hiileen.
– Nuoret ovat minulle tärkeitä, ja siksi Samiedun ajankohtaisfoorumi on yksi mieluisimpia tilaisuuksia olla läsnä. Täällä saa olla tekemissä sellaisten ihmisten kanssa, ketkä välittävät nuorista ja ottavat heidät keskiöön. Samiedussa koulutusta on rakennettu nuorten ehdoilla.
Tiainen kiinnitti huomiota Paviljongin kampuksen opetustilojen kannustaviin ohjeistuksiin.
– Täällä saa olla oma itsensä, ja seinillä on annettu ohjeet myös sille, miten käyttäydytään ja kunnioitetaan toisia. Maailman kaiken hulluuden keskellä tämä antaa toivoa. Kunpa kaikki toimisivat teidän tavallanne: joustavasti ja kunnioittavasti.
– Samiedu antaa tärkeää viestiä siitä, että vaikeistakin ajoista selviydytään. Tätä viestiä todellakin tarvitaan tässä ajassa, tiivistää Tiainen.