Startti uusille urille: Anna opiskelee kahta tutkintoa ja toimii yrittäjänä
Opiskelua jalkojenhoitajaksi ja kosmetologiksi sekä työskentelyä omassa yrityksessä. Heinäveteläinen Anna Suomalainen myöntää, että arki vaatii aikatauluttamista, mutta hän ei ole katunut hetkeäkään päätöstään lähteä kouluttautumaan uudelleen.
– Viimeiset neljä vuotta työskentelin sairaanhoitajana kotikuntani terveysasemalla. Näin työssäni paljon erilaisia jalkaongelmia, joiden hoitaminen kiinnosti minua. Kun törmäsin Facebookissa Samiedun mainokseen jalkojenhoitajan koulutuksesta, päätin hakea koulutukseen.
Anna aloitti jalkojenhoitajan opinnot sairaanhoitajatyönsä ohella viime vuoden tammikuussa. Opiskeltuaan alaa muutaman kuukauden hänen mielessään alkoi itää ajatus yrittäjyydestä. Siihen matalan kynnyksen tarjosi Vuosi yrittäjänä -yrittäjyysohjelma, jossa opiskelija perustaa osana opintojaan NY-yrityksen
– Annan Hyvinvointia NY aloitti toimintansa huhtikuussa. Tein jalkahoitoja ensin pienimuotoisesti kotona, mutta käytännön syistä vuokrasin aika nopeasti erilliset hoitotilat, kahden pienen lapsen äiti nauraa.
Syksyllä Anna teki toisen rohkean päätöksen: hän otti työstään opintovapaata ja aloitti hius- ja kauneudenhoitoalan perustutkinnossa ihon hoidon osaamisalan opinnot.
– Jalkahoitoja tehdessäni mietin, että voisin tarjota asiakkaille myös muita palveluja. Heinävedellä on vain yksi kosmetologi, joten kysyntää palveluille varmasti on.
NY-yritys valmisti oikeaan yrittäjyyteen
NY-yrittäjyys vahvisti Annan uskoa pärjätä yrittäjänä. Lokakuussa hän kuoppasi harjoitusyrityksen ja aloitti oikeana yrittäjänä. Vielä toistaiseksi yritystoiminta keskittyy iltoihin sekä viikonlopuille, ja päivät kuluvat opintojen parissa. Anna korostaa olevansa tyytyväinen Samieduun, jossa opinnot räätälöidään opiskelijan tilanteeseen sopiviksi.
– Minun kohdallani on huomioitu hienosti muun muassa se, että olen pitkänmatkalainen.
Anna sanoo, että yrittäjyys ja opiskelu sopivat hienosti yhteen, sillä taitojen karttuessa myös hänen yrityksensä palvelut lisääntyvät.
– Tällä hetkellä teen jalkahoitojen ohella jo käsihoitoja ja pian pääsen tarjoamaan asiakkaille kasvohoitoja.
Annan jalkojenhoitajan opinnot ovat loppupuolella. Kosmetologiopinnot hän suorittaa loppuun yrittäjän oppisopimuksella vuoden 2023 alusta lähtien.
– Käyn toki harjoittelemassa ja tekemässä asiakashoitoja Humanian kampuksella, jossa on hyvät tilat, välineet sekä taitavat opettajat.
Uusi ura lisäsi hyvinvointia
Anna sanoo olevansa todella iloinen, että uskalsi ottaa askeleen kohti parempaa hyvinvointia. Hänelle se tarkoittaa muun muassa suurempaa vapautta hallita omaa ajankäyttöään.
– Nyt nautin erityisesti siitä, että voin keskittyä yhteen asiakkaaseen kerrallaan ja minulla on aikaa keskusteluille.
Anna luottaa töiden riittävyyteen. Ja jos tiukka paikka tulee, sairaanhoitajan ja bioanalyytikon koulutuksen omaava nuori nainen voi laajentaa palvelujaan terveydenhoidon puolelle.
– Terveysalan yrittäjyys vaatii kuitenkin enemmän lupia, ja siihen prosessiin en ainakaan vielä ole valmis.
Kiireisestä arjestaan huolimatta Annalla jää aikaa myös rentoutumiseen. Silloin hän tekee käsitöitä, käy kuntosalilla, puuhailee mökillä tai touhuaa lastensa kanssa.
– Ja uskokaa tai älkää, välillä vietän kokonaisen päivän yöpuvussa tekemättä yhtään mitään.