11.12.2024

Tänä vuonna Samiedusta valmistuu ammattiin 650 opiskelijaa

Kuntayhtymän johtaja, rehtori Jukka Mustosen puhe valmistujaisjuhlassa 13.12.2024

Hyvät valmistuvat opiskelijat, muut juhlavieraat!

Tänä vuonna Samiedusta valmistuu noin 650 ammattilaista eri tehtäviin erityisesti Itä-Savoon, mutta myös muualle Suomeen. Syksyn aikana ammattiin valmistuneita on noin 300 henkilöä.

Samiedussa opinnot on voinut suorittaa lähiopetuspainotteisesti kampuksilla tai sitten työpaikoilla osaamista kerryttäen. Työpaikoilla opiskeleekin tälläkin hetkellä noin 500 opiskelijaa, kiitos yrityksille tästä mahdollisuudesta!

Verkon välityksellä vähintäänkin teoriaopintoja suorittaa useita satoja opiskelijoita, tämä vaihtoehto opiskeluun on tullut jäädäkseen ja soveltuu hyvin omatoimisesta ja itsenäisestä opiskelusta kiinnostuneille.

Samiedu on pärjännyt hyvin viime vuosina, olemme saaneet valtakunnallisen ammatillisen koulutuksen laatupalkinnon vuosi sitten opetus- ja kulttuuriministeriöltä. Palkinto on jo viides Samiedun 63-vuotisessa historiassa. Opetus- ja kulttuuriministeriö on myös tukenut Samiedua kehittymään mm. myöntämällä uusia tutkintoja järjestämislupaan, viimeiseksi englanninkielisiä kuuteen tutkintoon.

Samiedun opiskelijaprofiili on viime vuosina muuttunut, nykyisin noin 30 % Samiedun opiskelijoista on ns. nuoria opiskelijoita. Koko Suomen ammatillisen koulutuksen opiskelijoiden keski-ikä on 28 vuotta, koulutamme Samiedussakin nuoria ja aikuisia, eri elämäntilanteissa olevia.

Onneksi olkoon ammattiin valmistuva opiskelija, olet jo nyt saavuttanut paljon. Ammattitaitoa on pidettävä yllä eri tavoin, osaamisvaatimukset työelämässä muuttuvat koko ajan, työelämä kehittyy. Kutsunkin sinut tässä yhteydessä jatko-opiskelemaan ja hankkimaan lisäosaamista Samiedusta. Evästyksenä työelämään ja elämään yleensä, totean, että asenne ratkaisee. Ole utelias, ole rohkea ja tavoittele aina parasta.

Onnea myös läheisille ja tukijoukoille! Olette tukeneet opiskelijoitamme läpi näiden vuosien – kiitos. Teidän kannustuksenne ja tuki ovat olleet olennainen osa heidän matkaansa.

Kiitos omalle henkilökunnalle hyvästä ja tuloksellisesta työstä vuonna 2024. Kiitos myös luottamushenkilöille rakentavasta yhteistyöstä kuluvana vuonna.

Haluan toivottaa kaikille hyvää joulua ja menestystä vuodelle 2025!

Jukka Mustonen

Jaa artikkeli