Tiitus Hopia arvostaa joustavaa monimuoto-opiskelua

Varkautelainen Tiitus Hopia sanoo oppivansa asiat paremmin käytännön töiden kautta kuin pänttäämällä niitä kirjoista. Se on yksi syy, miksi hän päätyi opiskelemaan isännöinnin ammattitutkintoa Ammattiopisto Samieduun, jossa tutkinnossa vaadittava osaaminen hankitaan pääosin työelämässä. Myös osaaminen arvioidaan käytännön töissä.

– Minulle oli tärkeää, että opinnot toteutetaan monimuoto-opintoina, ja teoriaosuudet suoritetaan verkossa. Töiden vuoksi minun olisi hankalaa opiskella muutoin. Ja jos korona hellittää, ja kuukausittain pidettävät 1–2 lähiopetuspäivät voidaan pitää Teamsin sijaan lähiopetuksena, on täältä lyhyt matka tulla paikalle.

Mutta miksi parikymppinen mies ylipäätään haluaa pätevyyden alalle, jossa harvemmin nähdään nuoria? Hopia kertoo, että prosessi sai alkunsa viime vuonna, kun hän kävi asioimassa päivää ennen armeijaan lähtöään paikallisessa Salon Talotiimi Oy:ssä. Tapaamisen aikana yrittäjä Hannu Nissinen kysyi Hopialta, mitä tämä aikoi tehdä armeijan jälkeen.

– Armeijassa oli aikaa miettiä omaa tulevaisuutta. Armeijan jälkeen kävin juttelemassa Hannun kanssa uudelleen, ja siitä sitten sai työsuhde alkunsa. Innostuin työstä, ja melko pian Hannu pyysi minua osakkaaksi yritykseensä. Sen myötä halusin muodollisen pätevyyden alalle.

Opinnot kytketään käytäntöön

Hopia suorittaa opintoja omassa yrityksessään, jossa yrittäjäkollega toimii työpaikkaohjaajana.

– Hannulla on kiinteistöalalta kokemusta jo parikymmentä vuotta, joten hän pystyy neuvomaan asiassa kuin asiassa.

Myös verkko-opiskelu on tullut Hopialle tutuksi. Hän kiittelee opettajia ja sanoo, että vastaukset kysymyksiin tulevat nopeasti. Samoin hän pitää tärkeänä, että tutkinnon asiantuntijaopettajana toimiva Jan-Erik Wasenius on isännöintialan ammattilainen.

– On hyvä, että opettaja itse on alalla ja tietää, miten isännöintiin liittyviä asioita hoidetaan käytännössä.

Opintojen aikana käydään läpi isännöitsijän vastuita ja velvollisuuksia eli isännöinnin toimintaympäristön hallintaa. Noin 1,5 vuoden opintoihin sisältyy paljon muun muassa talotekniikan opiskelua, kuten perehtymistä taloyhtiön lämmitykseen, sähköihin ja putkistoon. Tärkeitä tutkinnon osa-alueita ovat lisäksi kiinteistön kunnossapitoon ja kuntotutkimuksiin liittyvät asiat.

– Samoin isännöitsijän on hallittava kiinteistökohteen hallinto ja taloudenhoito sekä osattava vetää asuntoyhtiön kokouksia. Ennen kaikkea työssä tarvitaan hyviä asiakaspalvelutaitoja, Hopia korostaa.

Matalan kynnyksen opiskelua

Isännöitsijän työtä Hopia kuvaa vastuulliseksi sekä erittäin monipuoliseksi työksi. Hän suosittelee isännöinnin ammattitutkintoa jokaiselle, jota ala vähänkin kiinnostaa.

– Kynnys aloittaa opinnot on tehty todella matalaksi ja opiskelu verkossa on joustavaa. Opinnot kestävät suhteellisen lyhyen aikaa, ja valmistavat ammattiin, jossa riittää töitä.

Hopia korostaa, että tutkinto sopii oikeastaan kaikille, jotka haluavat ymmärtää paremmin vaikkapa oman taloyhtiönsä toimintaa.

– Muutin juuri itsekin taloyhtiöön ja huomasin samalla, miten paljon tutkinnosta on hyötyä siitäkin näkökulmasta katsottuna.

Hopia kannustaa muitakin nuoria opiskelemaan alaa, jonka työtilanne näyttää tulevaisuudessakin hyvältä.

– Alussa minuakin ehkä vähän ihmeteltiin, mutta nyt taloyhtiöiden asukkaat ovat jo tottuneet, että hoidan asiat siinä missä varttuneemmatkin kollegat.


Tutustu isännöinnin ammattitutkintoon.