Toimitilahuoltajaksi kouluttautunut Marika: ”Oli mukava huomata, että opiskelusta on tehty mutkatonta ja helppoa”
Savonlinnan lyseon lukion aulassa on tavallista hiljaisempaa. Menossa on projektiviikko, jolloin opiskelijat opiskelevat myös koulun ulkopuolella. Ajankohta on sopivan rauhallinen juttutuokiolle lukiossa puhtaanapitotehtävissä työskentelevän Marika Kettusen, 49, kanssa.
Heti alkuun Marika sanoo pitävänsä todella paljon nykyisestä työpaikastaan ja työstään.
– Tykkään fyysisestä tekemisestä ja siitä, että voin nähdä työssä oman käteni jäljen. Myös työn itsenäinen luonne sopii minulle.
Erityisen tyytyväinen Marika sanoo olevansa päätökseensä opiskella aikuisiällä itselleen muodollinen ammattipätevyys alalta, jossa hän oli tehnyt töitä jo vuosia.
– Olin aiemmin puhtaanapitotehtävissä keskussairaalassa. Siellä minulle tarjottiin mahdollisuutta opiskella oppisopimuksella laitoshuoltajaksi. Työ sisältää kuitenkin osastotyöskentelyä, jota en koe omakseni. Työsuhteen loputtua hain tätä työpaikkaa ja kerroin halukkuudestani kouluttautua työn ohessa toimitilahuoltajaksi.
Marika aloitti puhtaus- ja kiinteistöpalvelun ammattitutkinnon suorittamisen oppisopimuksella Samiedussa loppuvuodesta 2021 ja valmistui viime syksynä.
– Kaikki sujui sekä työnantajan että oppilaitoksen puolelta todella hienosti. Näin aikuisena oli mukava huomata, että opiskelusta on tehty mutkatonta ja helppoa.
Oppisopimuskoulutus sopii käytännön tekemisen kautta oppivalle
Marika sanoo, että oppisopimus oli hänelle erinomainen koulutusvaihtoehto, sillä hän ei ole koskaan ollut mikään lukutoukka.
– Koko koulutus hoitui työtä tehdessä. Työnantajan puolelta oppimistani ohjasi lukiossa puhtaanapitotehtävissä pitkään työskennellyt Jonna Partanen. Tutkinnon osiin sisältyvän osaamisen osoitin puolestaan Samiedun työpaikalla järjestämissä näytöissä oikeissa työtehtävissä. Ainoastaan hygieniapassin ja EA 1 -kurssin kävin suorittamassa koulussa.
Marika antaa kiitosta siitä, että opintojen alussa tehdyssä henkilökohtaisen osaamisen suunnitelmassa eli HOKSissa huomioitiin aiemman osaamisen lisäksi muitakin opiskeluun vaikuttavia tekijöitä.
– Minulla on luetun ymmärtämiseen liittyviä haasteita, joten oli iso helpotus, että sain tenttiä teoriakokeet suullisesti.
Käytännönläheisyyden ohella Marika pitää oppisopimuskoulutuksen merkittävänä etuna sitä, että kyseessä on työsuhde.
– Minulle oli tärkeää, että sain tehdä normaalisti töitä, eikä palkkaus kärsinyt.
Alalle tarvitaan osaajia
Nykyisin lähes joka alalla vakituisen työpaikan saaminen edellyttää ammattitaidon osoittavaa tutkintoa. Marika pitää sitä hyvänä asiana.
– Siivoustyö ei ole niin yksinkertaista kuin usein ajatellaan. Itsellenikin oli yllätys, mitä kaikkea työssä pitää osata ja tietää. Lisäksi työssä tarvitaan organisointitaitoja ja tervettä maalaisjärkeä.
Marika harmittelee, että puhtaanapitotyön merkitys huomataan yleensä siinä vaiheessa, kun ympärillä näyttää likaiselta.
– Siivoojien tekemä työ on todella tärkeää. Tosiasia on, että emme voisi elää, jos siivoojia ei olisi.
Marika suosittelee puhtaanapidon alaa ikään katsomatta jokaiselle, jota se vähänkin kiinnostaa. Hän muistuttaa, että alalla on tarjolla töitä monenlaisissa paikoissa.
– Lisäksi oppisopimuskoulutus soveltuu erilaisille ihmisille ja erilaisiin elämäntilanteisiin.