15.12.2021

NY-yritys rohkaisi kokeilemaan siipiä yrittäjänä

Imatralaisen Henna Piiraisen mielikuva yrittämisen vaikeudesta on romuttunut viimeisen vajaan vuoden aikana lähes kokonaan. Kaikki alkoi siitä, kun Ammattiopisto Samiedussa terveysalan ammattitutkinnon jalkojenhoidon osaamisalaa viime syksystä saakka opiskellut Henna päätti osallistua Vuosi yrittäjänä -ohjelmaan, jossa opiskelija perustaa osana opintoja NY-harjoitusyrityksen.

– Omaksi yllätykseksenikin halusin oppia yrittäjyydestä lisää. Yrittäminen oli minulle täysin vieras osa-alue, eikä lähipiirissäni ole yrittäjiä. Perustin jalkojenhoidon palveluja tarjoavan Jalkahoito Henna NY:n helmikuussa eli ensi vuoden alussa minulle tulee täyteen vuosi yrittäjänä.

NY-yrittäjänä toimiminen on ollut Hennalle yllättävän helppoa. Ainoastaan kirjanpitoon liittyvät seikat hän on kokenut välillä haastaviksi.

– Opittavaa riittää, mutta älä vaan yrittäjäksi ala -mentaliteetti on kyllä matkan varrella kaikonnut.

Joustava monimuotokoulutus kiinnosti

Mutta mennäänpä hetkeksi syihin, miksi imatralainen Henna päätyi opiskelemaan jalkojenhoitoa Samieduun. Lähihoitajana vuosia työskennellyt Henna kertoo tutkineensa vuoden 2020 alussa hoitovapaalla ollessaan uusia opiskeluvaihtoehtoja. Kokeeksi hän suoritti avoimessa amk:ssa muun muassa fysioterapiaopintoja. Kolmen lapsen äidille vuosia kestävät opinnot eivät kuulostaneet kuitenkaan realistisilta, joten jotain muuta oli keksittävä.

– Jalkojenhoito on kiinnostanut minua aina. Nettiä selatessa törmäsin sattumalta Samiedun jalkojenhoidon ammattitutkintokoulutukseen. Kun oppilaitokselta vahvistettiin, että monimuoto-opinnot on mahdollista tehdä joustavasti perheen ja työn ehdoilla, päätin aloittaa opiskelun.

Joustavuus oli myös syy, miksi Henna uskaltautui mukaan Vuosi yrittäjänä -ohjelmaan.

– Mahdollisuus osallistua tarvittaessa opintoihin etänä oli tärkeää, koska tiesin, että en aina pääse välttämättä osallistumaan lähiopintoihin.

Hyvä tapa harjoitella yrittäjyyttä

NY-yrityksen pyörittämisen ja opiskelun lisäksi Henna tekee Eksotelle 50-prosenttista työaikaa lähihoitajana. Hän sanookin, että arjessa tarvitaan itsensä johtamisen taitoja.

– Kun alussa rakensin aktiivisesti asiakaskuntaa, en halunnut tarjota yhdellekään asiakkaalle ei oota. Vähitellen olen ymmärtänyt, että vapaapäivistä on tärkeää pitää kiinni.

Asiakkaiden riittävyyttä Hennan ei ole tarvinnut murehtia. Markkinointia hän on hoitanut jakamalla asuinalueensa postilaatikkoihin mainoksia, laittamalla ilmoituksia kauppojen seinille sekä mainostamalla palvelujaan Facebookissa ja Instagramissa.

– Yhden kerran laitoin ilmoituksen paikallislehteen. Siitä seurasi niin iso puhelinsoittojen tulva, että tuli todistettua lehti-ilmoittelun teho.

Henna tekee pääasiassa kotikäyntejä. Lisäksi hän tekee hoitoja eri asumispalveluiden yksiköissä.

– En ole laskenut asiakkaiden määrää sen jälkeen kun 150 tuli täyteen.

Henna korostaa arvostavansa tukea, jota hän saa oppilaitokseltaan ja opettajilta.

NY-yrityksessä saan rauhassa harjoitella yrittäjyyttä. Uskon myös, että opiskelijayrittäjänä teen kaiken enemmän tosissaan kuin mitä ehkä perusopiskelijana tekisin.

Opiskelun päätyttyä suoraan yrittäjäksi

Hennalle on selvää, että hän jatkaa yrittäjänä senkin jälkeen, kun harjoitusyritys laitetaan pöytälaatikkoon ensi vuoden helmikuussa. Yrityksen nimi pysyy samana, ja vain loppuliite muuttuu NY:stä tmi:ksi.

– Oikeaksi yrittäjäksi ryhtyminen ei ole niin iso asia NY-yrityksen jälkeen. Ainoa jännityksen aihe on se, että kuinka kauan vie aikaa saada AVIlta luvat tehdä jalkojenhoitoja yrittäjänä.

Ennen valmistumistaan Henna aikoo perehtyä vielä kynnen oikaisuhoitoon, joka on jalkojenhoidon erikoisosaamista ja jolle hän on huomannut olevan kysyntää. Ja jotta Hennan opiskelijatarina saisi lähes täydellisen lopun, kerrottakoon, että hänellä on tiedossa myös juuri sopivat tilat omaksi hoitolaksi.

– Kerroin kampaajayrittäjänä toimivalle asiakkaalleni suunnitelmistani, ja hän tarjosi vuokralle täysin varustettua hoitolahuonetta. Ajatus on, että koti- ja laitoskäyntien ohella aloitan pitämään siinä vastaanottoa kerran viikossa.

Jaa artikkeli