OTOS-hankkeen koulutukset
Ulkomaalaiset työntekijät ovat parhaimmillaan suuri rikkaus koko työyhteisölle. Onnistunut sopeutuminen vaatii kuitenkin työtä sekä tulijalta että vastaanottavalta työyhteisöltä. Tässä työssä OTOS-koulutukset tukevat sosiaali- ja terveys-, ravintola- ja catering-, kiinteistö- ja puhdistuspalvelu- sekä kone- ja metalliteollisuusaloilla. Hankkeen koulutukset auttavat yhteisöjä ja muualta tulevia työntekijöitä pääsemään alkuun kulttuuri- ja kielitietoisten työyhteisöjen luomisessa.
Syksyn 2023 koulutukset
OTOS-hankkeessa (Osaavan työvoiman ja opiskelijoiden saatavuus -hanke) alkaa syksyllä kaksi koulutuskokonaisuutta:
- Osaajaksi työelämään
Koulutus on suunnattu Suomessa asuville maahanmuuttajataustaisille henkilöille, jotka joko jo työskentelevät, ovat työllistymässä tai haluaisivat työllistyä jollekin hankkeen kohderyhmäaloista. Koulutukseen osallistujat perehdytetään suomen kielen alkeisiin, oman ammattialansa kieleen sekä suomalaiseen kulttuuriin ja työelämän pelisääntöihin. Tarkempi kuvaus sivun alaosassa.
Ilmoittautuminen koulutukseen on päättynyt. Mikäli haluat vielä mukaan, ole yhteydessä kouluttajaan: Marja Koskela, 0445506407, etunimi.sukunimi@samiedu.fi.
- Monikulttuurinen työyhteisö
Koulutus on suunnattu monikulttuuristen tai monikulttuurisuuteen tähtäävien työyhteisöjen edustajille. Koulutuksessa työyhteisöjä ohjataan kulttuurituntemukseen sekä kielitietoisuuteen ja selkokielisyyteen. Esihenkilöille on oma monikulttuurisen johtamisen osio, joka auttaa ymmärtämään monikulttuurisen työyhteisön erityispiirteitä esihenkilötyössä. Tarkempi kuvaus sivun alaosassa.
Ilmoittautuminen koulutukseen on päättynyt. Mikäli haluat vielä mukaan tai olet kiinnostunut edustamallesi työyhteisölle räätälöidystä valmennuksesta, ole yhteydessä hankkeen vetäjään: Paula Muhonen, 0445506463, etunimi.sukunimi@samiedu.fi.
Lähtökohdat
Koulutuksiin ei ole lähtötasovaatimuksia. Englannin kielen ymmärtäminen helpottaa koulutuksessa etenemistä. Koulutukset sisältävät Savonlinnassa toteutettavaa lähiopetusta, verkon yli tapahtuvaa etäopetusta sekä itsenäistä työskentelyä.
Osaamismerkit
Koulutuksiin osallistuvat opiskelijat voivat kerätä digitaalisia osaamismerkkejä. Jokaisesta osiosta voi saada osaamismerkin, joka kertoo sisällön hallinnasta. Lisäksi työyhteisö voi saada Kieli- ja kulttuuritietoinen työyhteisö -osaamismerkin, jos riittävän monet sen työntekijöistä ovat suorittaneet koulutuksen eri osa-
alueita.
Suomalainen työelämä, 5 h lähiopetusta
Tässä osiossa paneudutaan suomalaisen työelämän pelisääntöihin. Nämä pelisäännöt ovat usein kirjoittamattomia, ja on tärkeää avata niitä sekä maahanmuuttajille että kantasuomalaisille. Tavoitteena onkin oppia ymmärtämään, mitä nämä pelisäännöt ovat ja miten niiden mukaan toimitaan työpaikalla.
Suomalainen työlainsäädäntö, 2 h lähiopetusta ja 1 h itsenäistä työskentelyä
Tämä osuus sisältää tietoa suomalaisesta työlainsäädännöstä, esimerkiksi siitä, mitkä ovat työntekijän ja työnantajanoikeudet ja velvollisuudet. Osuus toteutetaan lähiopetuksena sekä itsenäisesti luettavien materiaalien ja tehtävien avulla. Tämä osuus toteutetaan englanniksi ja on yhteinen sekä muualta tuleville työntekijöille että koko työyhteisölle. Tavoitteena on, että kaikilla on yhteinen käsitys, millaiset raamit Suomen laki asettaa työelämään.
Suomalainen kulttuuri ja tutustuminen Savonlinnan seutuun, 8 h yhdessä tekemistä
Tämä osio on sisällöltään hyvin käytännönläheinen, ja oppiminen tapahtuu yhteisen tekemisen kautta – esimerkiksi
nuotion ympärillä. Tavoitteena on tutustua suomalaiseen kulttuuriin ja siihen, mitä mahdollisuuksia Savonlinnan
seudulla on. Tarkoituksena on antaa vinkkejä, joiden avulla tutustumista voi jatkaa itsenäisesti.
Suomen alkeet tutuiksi, 15 h lähiopetusta sekä 10 h etäopetusta ja itsenäistä työskentelyä
Tavoitteena on oppia arkielämässä tarvittavaa kielitaitoa. Osiossa harjoitellaan perusfraaseja ja arkisia asiointitilanteita,
esimerkiksi kaupassakäyntiä. Kielioppia ja kirjallisia taitoja opiskelemme myös, mutta pääpaino on suullisessa kielessä. Tavoitteena on eurooppalaisen viitekehyksen mukainen taso A1.2.
Ammattisuomen alkeet, 15 h lähiopetusta sekä 10 h etäopetusta ja itsenäistä työskentelyä
Tavoitteena on oppia oman alan sanastoa ja paljon käytettyjä fraaseja sekä erityisesti ymmärtämään suomeksi annettuja
ohjeita. Tavoitteena on eurooppalaisen viitekehyksen mukainen taso A1.3.
Ilmoittautuminen koulutukseen on päättynyt. Mikäli haluat vielä mukaan, ole yhteydessä kouluttajaan: Marja Koskela, 0445506407, etunimi.sukunimi@samiedu.fi.
Lähtökulttuurit tutuiksi, 4 h lähiopetusta yksittäisten työntekijöiden kulttuureista
Osiossa tutustutaan toisiin kulttuureihin käytännöllisesti ja toiminnallisesti esimerkiksi yhdessä ruokaa tehden ja sen
äärellä kulttuurista keskustellen. Tavoitteena on kulttuurisen osaamisen ja ymmärtämisen kehittäminen ja erityisesti toisen kulttuurin erityispiirteiden ymmärtäminen.
Selkosuomi ja kielitietoisuus tutuksi, 3 h lähiopetusta ja 1 h itsenäisiä tehtäviä
Tämän osion tavoitteena on kehittää työyhteisöä niin, että se tukee muualta tulleita työntekijöitä oppimaan
suomea. Työyhteisöt tulevat enemmän tietoiseksi omasta kielestään ja pystyvät helpottamaan kielen ymmärtämistä.
Kurssilla tutustutaan selkokielen ja kielitietoisuuden periaatteisiin.
Kulttuurien välinen viestintä, 2 h lähiopetusta sekä 2 h etäopetusta ja itsenäisiä työskentelyä
Tavoitteena on kulttuurisen osaamisen ja ymmärtämisen kehittäminen ja erityisesti oman kulttuuritaustan vaikutuksen
ymmärtäminen kulttuurien välisessä vuorovaikutuksessa. Opetuksen sisältö on käytännöllinen ja pureutuu
työelämän arjen tilanteisiin kulttuurien näkökulmasta. Kokoontumisissa keskustellaan ja jaetaan kokemuksia yhteisesti.
Monikulttuurinen johtaminen, 5 h lähiopetusta
Tämä kurssi on tarkoitettu esihenkilöille. Kurssilla tutustutaan monikulttuurisen työyhteisön johtamisen erityispiirteisiin
luentojen, toiminnallisten tehtävien ja keskustelujen kautta. Tavoitteena on tunnistaa monikulttuurisen työyhteisön vahvuuksia ja haasteita ja ymmärtää kulttuuritietoisen johtamisen merkitystä tällaisen työyhteisön kehittämisessä.
Suomalainen työlainsäädäntö, 2 h lähiopetusta ja 1 h itsenäistä työskentelyä
Tämä osuus sisältää tietoa suomalaisesta työlainsäädännöstä, esimerkiksi mitkä ovat työntekijän ja työnantajan oikeudet ja velvollisuudet. Tämä osuus toteutetaan englanniksi ja on yhteinen sekä muualta tuleville työntekijöille että koko työyhteisölle. Tavoitteena on, että kaikilla on yhteinen käsitys, millaiset raamit Suomen laki asettaa.
Ilmoittautuminen koulutukseen on päättynyt. Mikäli haluat vielä mukaan tai olet kiinnostunut edustamallesi työyhteisölle räätälöidystä valmennuksesta, ole yhteydessä hankkeen vetäjään: Paula Muhonen, 0445506463, etunimi.sukunimi@samiedu.fi.
Osaajaksi työelämään
Koulutuskokonaisuus on käynnistynyt 4.9.
Mikäli haluat vielä mukaan, ole yhteydessä kouluttajaan: Marja Koskela, 0445506407, etunimi.sukunimi@samiedu.fi.
Monikulttuurinen työyhteisö
Koulutuskokonaisuus on käynnistynyt 11.10.
Mikäli haluat vielä mukaan, ole yhteydessä hankkeen vetäjään: Paula Muhonen, 0445506463, etunimi.sukunimi@samiedu.fi.