Mikko haastoi itsensä ja lähti opiskelemaan metsäalaa
Mikko Valtonen kaipasi uusia näkökulmia metsätaloutensa hoitamiseen, ja nähtyään Samiedun koulutuksen hän päätti hakeutua opiskelemaan metsätalousyrittäjäksi. Nyt hänellä on takana puoli vuotta opintoja, ja ne ovat tuntuneet mielenkiintoisilta ja mukaansatempaavilta.
– Alkuun oli vähän vaikea saada itsensä opiskelijan rooliin, koska aiemmista tutkintoon johtaneista opinnoista oli kulunut aikaa jo yli 30 vuotta, mutta nyt puolen vuoden jälkeen tiedän, että tein oikean valinnan hakiessani opiskelemaan, kertoo Mikko tyytyväisenä.
Mikko on ammatiltaan kuljetusalan yrittäjä. Yrittäjyys näkyy myös Mikon muussa toiminnassa, hän viljelee maata ja hoitaa metsää perheensä kanssa kotitilallaan. Metsänomistaja Mikosta tuli jo vuonna 2000, kun tila siirtyi hänen hallintaansa. Sukupolvenvaihdoksen lisäksi Mikko on kasvattanut metsäpinta-alaa myös tilakaupoilla.
Samiedussa metsätalousyrittäjäksi opiskellaan yhteisöllisesti verkkopainotteisesti. Se poikkeaa perinteisestä opettajakeskeisestä oppimisesta. Mikko näkee, että tällainen opiskelutapa sopii kaikille, joilla löytyy jonkin verran aikaa arjessa itseopiskeluun, jotka omaavat perustason tietotekniset taidot sekä kykenevät työskentelemään ryhmässä. Käytettävissä tulee olla lisäksi oma harjoitusmetsä. Mikko pitää kuitenkin tärkeimpänä asiana oma-aloitteisuutta. Sitä tämä oppimistapa vaatii eniten.
– Alkuun oli itselläkin vaikeuksia hahmottaa, mitä pitäisi tehdä ja mistä aloittaa, mutta opettajien ohjauksella ja oman pienryhmän kanssa asiaa pohtien opiskelutapa on jäsentynyt.
Mikko kokee, että yrittäjänä omien töiden sovittaminen opintoihin on ollut melko vaivatonta. Harjoitusmetsät ovat ihan kotipihassa ja puolisokin opiskelee työnsä ohella korkeakouluopintoja, joten ymmärrystä löytyy myös perheen sisältä opintojen suorittamiseen. Suurimmaksi osaksi Samiedun metsätalousyrittäjä-opiskelijat eivät kuitenkaan asu omalla metsätilallaan. Joukkoon mahtuu myös kaupunkilaisia metsänomistajia, ja opiskelun rikkaus onkin siinä, että opiskelijoilla on erilaiset taustat ja lähtökohdat.
Mikko suosittelee koulutusta kaikille heille, jotka ovat kiinnostuneita hoitamaan olemassa olevaa tai tulevaa metsäomaisuuttaan mahdollisimman hyvin.
– Tämä koulutus antaa vankat perustiedot metsästä ja sen mahdollisuuksista, olkootkin omat tavoitteet sitten metsän taloudellisen hyödyn maksimoinnissa, virkistyskäytössä tai suojelussa tai kuten valtaosalla oman ryhmäni jäsenillä, kaikkien näiden seikkojen saumattomalla yhdistämisellä. Minulla on tulossa vielä monta mielenkiintoista opintojen osaa. Esimerkiksi metsätilan arvonmääritys, tilakauppa ja sukupolvenvaihdos. Toivon, että koulutuksen myötä pystyn hallitsemaan omaa metsätalouttani mahdollisimman ehjänä kokonaisuutena ammattimaisesti, summaa Mikko.
Mikon mielestä koulutuksessa parasta ovat olleet intensiivipäivät, joissa on ollut mukava tavata muita opiskelijoita ja opettajia ihan oikeasti metsässä. Intensiivipäivät tukevat käytännön harjoitusten myötä hyvin verkko-opintoja ja mahdollistavat vapaamuotoisemman keskustelun aiheesta. Mikosta on ollut myös ilo tutustua samanhenkisiin kanssaopiskelijoihin.
– Innostavat ja asiansa osaavat opettajat ovat hienosti sitoneet meidät erilaisilla lähtökohdilla opintoihin mukaan ryhmäksi, jossa on mukava oppia.