30.04.2025

Belgialaiset Anna ja Ranya pakkasivat Samiedusta mukaansa uusia kädentaitoja

Kansainvälinen vaihto-ohjelma Erasmus+ lupaa, että vaihto-opiskelu avartaa maailmaa ja muuttaa elämää. Tämän allekirjoittavat myös Samiedussa huhtikuun ajan teatteritekniikkaa opiskelleet Anna Wilmes ja Ranya Mokdad Belgiasta.

Kotimaassaan Belgiassa Anna ja Ranya opiskelevat Robert Schuman Institutessa, jonka kanssa Samiedu on tehnyt kv-yhteistyötä noin 30 vuotta.

– Käymme nelivuotista taidelinjaa, jonka opinnoissa syvennytään akateemisten aineiden lisäksi 18 viikkotunnin ajan taiteen perustekniikoihin, kuten akryylimaalaukseen, akvarelleihin ja muotokuvapiirustukseen. Koulutus sisältää myös valokuvausta sekä graafista suunnittelua, kuten julisteiden ja logojen sommittelua. Opinnot päättyvät ylioppilaskirjoituksiin ja taideopintojen loppukokeeseen, Anna ja Ranya kuvailevat.

Samiedussa vaihdossa erinomaisesti viihtynyt Anna kertoo oppineensa monenlaisia kädentaitoja. Täällä paneudutaan monin osin syvemmälle eri tekniikoihin kuin hänen omissa opinnoissaan.

– Samiedussa on ison oppilaitoksen hyvät puolet ja runsaasti eri koulutusaloja. Teatteritekniikassa olen oppinut sellaisia taitoja ja käsityötekniikoita, joita en ole tullut edes ajatelleeksi. Monipuolinen käsillä tekeminen on ollut ihan parasta.

– Pidän täällä myös ilmapiiristä ja luovuuden hyödyntämisestä opinnoissa. Belgiassa kaikki on tiiviisti aikataulutettua ja tiukkoja suunnitelmia noudatetaan hyvin tarkasti. Täällä opiskelija pääsee osallistumaan suunnitteluun. Olen huomannut, että erilaisilla oppimistavoilla oppii ihan yhtä paljon, Anna jatkaa.

Ranya päätyi Suomeen ja Savonlinnaan, jotta kuulisi aivan uutta kieltä ja saisi kohennettua englannin taitojaan. Ranyan mukaan opiskelijan työviikko sisältää täällä enemmän käytännön työtä kuin Belgiassa. Annan tavoin hänkin nostaa esille opittujen työskentelytekniikoiden kirjon.

– Minäkin rakensin fantasianaamion ja huovutustyönäni toteutin Baby-Yodan. Samiedussa on ollut todella mukavaa. Opettajat ovat olleet hyvin avuliaita ja tukeneet meitä paljon. Ilmapiiri on tosi hyvä, ja olen saanut täältä uusia ystäviä.

Vasemmalla Ranya harjoittelee huovuttamista, ja etualalla on hänen sommittelemansa hedelmäinen fantasianaamio suunnitelmineen (kuva: Anna Wilmes). Oikealla Anna opettelee virkkausta, joka on kätevä tekniikka esimerkiksi teatteritekniikan lavasteiden valmistuksessa (kuva: Ranya Mokdad).

Tulevaisuuden haaveissa mökkijuhannus

Savonlinna ja Suomi ovat saaneet paikan molempien nuorten sydämessä. Nuorten paluulennon aikaan Suomen kevät vasta heräili ensimmäisine leskenlehtineen. Kesäiset maisemat houkuttelevat kumpaakin takaisin.

– Suomalaiset ovat rauhallisia ja ystävällisiä. Ja Savonlinnan kauneus on valloittanut minut. Belgiassakin on kaunista, mutta täällä luonto on aivan omaa luokkaansa. Meillä kävi hieno tuuri, sillä näimme Savonlinnassa myös revontulet. Ne ovat olleet jo kauan ”bucket listallani”, hymyilee Anna.

– Haluaisin palata tänne kesäaikaan ja juhannuksena. Meillä Belgiassa haaveillaan usein ”mökistä Ruotsissa”, mutta minä haluaisin päästä kokemaan suomalaista kesämökkielämää.

Ranya nyökkäilee olevansa yhtä mieltä Annan kanssa Suomesta ja Savonlinnasta.

– Pääsen Suomeen onneksi uudestaan jo kesällä, sillä minut valittiin mukaan kestävän kehityksen taideprojektiin. Pidän varmasti yhteyttä uuteen ystävääni, johon tutustuin Samiedussa lukioiden projektiviikolla fantasianaamioiden kurssilla, Ranya toteaa iloisena.

Opiskelijavaihto on vastavuoroista

Anna ja Ranya kannustavat opiskelijoita lähtemään vaihtoon tai työharjoitteluun.

– Ulkomailla kerää uusia kokemuksia elämää varten. Erasmus+ -vaihto on hyvä lisä myös CV:hen, sillä se kertoo rohkeudesta ja sisusta. Täältäkin kannattaa lähteä opiskelijavaihtoon vaikka meille Robert Schuman Instituteen. Samiedu ja RSI ovat aika samantyyppisiä ammatillisia oppilaitoksia – molemmissa on paljon valinnanvaraa.

Kansainvälisyyden asiantuntijamme Anne-Mari Behmin mukaan Samiedulla oli huhtikuussa Annan ja Ranyan lisäksi kaksi muuta vaihto-opiskelijaa Belgiasta. Yksi opiskelija tutustui sähkö- ja automaatiotekniikan alaan, ja toinen heistä suoritti työelämäjaksonsa Ykköskaide Oy:ssä.

– Erasmus+ on antoisa, vastavuoroinen ohjelma opiskelijoiden ja henkilöstön vaihtojaksojen järjestämiseen. Kun otamme vastaan vaihto-opiskelijoita muista maista, meiltäkin pääsee vaihtoon ulkomaille.

Jaa artikkeli