13.02.2023

Äiti, isä ja tytär ovat tyytyväisiä samiedulaisia – kirjaimellisesti koko perheen opinahjo

Todennäköisyys, että äiti ja isä opiskelevat lapsensa kanssa samassa oppilaitoksessa samaan aikaan, ei ole kovin suuri. Meiltä Samiedusta tällainen kolmikko kuitenkin löytyy. Sosiaali- ja terveysalan perustutkintoa suorittavan Lotta Räsäsen, 18, äiti Marianne Räsänen, 44, opiskelee liiketoiminnan perustutkintoa ja isä Perttu Räsänen, 38, puolestaan sähkö- ja automaatioalan perustutkintoa.

– Yhtä aikaa emme kuitenkaan ole opintoja aloittaneet, Marianne tarkentaa harvinaista yhteensattumaa.

Mariannea, Perttua ja Lottaa voi pitää todellisina samiedulaisina. Marianne on opiskellut pitkät perinteet omaavassa oppilaitoksessa kokiksi, tarjoilijaksi ja parturi-kampaajaksi.

– Merkonomikoulutukseen hain kaksi vuotta sitten jouduttuani lopettamaan parturi-kampaajan työt terveyssyistä. Uskon, että koulutus tuo uusia vaihtoehtoja työelämääni ajatellen.

Perttu suoritti Samiedussa ensin talotekniikan perustutkinnon. Viime syksystä alkaen hän on opiskellut sähkö- ja automaatioalan perustutkintoa.

– Olen toiminut koko aikuisikäni yrittäjänä. Kouluttautumalla olen lisännyt yritykseni palvelutarjontaa. Tällä hetkellä yritystoimintaani kuuluvat erilaiset rakennus- ja autokorjaamoalan palvelut.

Lotta aloitti lähihoitajaopinnot opiskeltuaan ensin vuoden hius- ja kauneudenhoitoalan perustutkintoa.

– Jo peruskoulun yhteishakuvaiheessa punnitsin toisena vaihtoehtona lähihoitajan koulutusta, joten uusi opiskeluala oli helppo valita.

Opiskelun vaivattomuus motivoi

Kolmikko kiittelee, että Samiedu huomioi hienosti eri-ikäiset ja erilaisia koulutustarpeita omaavat opiskelijat. Mariannelle uutta opinnoissa olivat etäopinnot ja tietotekniikan käytön yleisyys.

– Itse tykkään opiskelun sosiaalisesta puolesta, jota tietokoneet väistämättä vähentävät. Toisaalta etäopiskelu on mahdollistanut työnteon opintojen ohessa. Ja kyllähän verkko-opiskelu säästää aikaa ja rahaa, kun minun ei tarvitse ajaa autolla päivittäin Kerimäeltä Savonlinnaan.

Kerimäen Kuokkalassa yritystään pyörittävälle Pertulle etäopiskelu on ainoa mahdollisuus opiskella.

– Yrittäjänä en pystyisi opiskelemaan, jos en voisi suorittaa opintoja joustavasti omien aikataulujeni mukaan. Sekin on iso etu, että suurimman osan osaamisestani voin osoittaa näytöillä käytännön työtehtävissä, yleensä omassa yrityksessäni.

Lähiopintoina opiskeleva Lotta arvostaa paitsi digitaalisia oppimisvälineitä ja moderneja opiskelutiloja myös sitä, että hänen ryhmässään on eri-ikäisiä opiskelijoita.

– Sekaryhmässä syntyy enemmän ja monipuolisempia keskusteluja, lasten ja nuorten kasvatuksen ja hoidon osaamisalaan erikoistuva Lotta arvioi.

Perhe on paras tsemppari

Vaikka Marianne, Perttu ja Lotta asuvat kukin omissa talouksissaan, heillä on aikaa ja halua tukea opinnoissa toinen toisiaan.

– Ei ole pitkä aika siitä, kun olin vähän jumissa yhden opintokurssin kanssa. Menin äidin luo, joka sitten tsemppasi, ja sain tehtyä kurssin tehtävät yllättävän nopeasti, viimeistä vuottaan opiskeleva Lotta kiittelee.

Marianne myöntää auliisti, että hän turvautuu tietotekniikan pulmissa helposti Perttuun ja Lottaan.

– Toisaalta olen opintojen kuluessa oppinut paljon ja olen nykyisin tietokoneen käyttäjänä mielestäni jo ihan ok.

Myös opettajat saavat Räsäsiltä kiitosta. Lotta kuvaa opettajia rennoiksi ja helposti lähestyttäviksi. Perttu arvostaa sitä, että opettajat luottavat opiskelijoihin.

– Minä olen positiivisesti yllättynyt siitä, että opettajat kuuntelevat tarkasti opiskelijoiden opiskeluun liittyviä toiveita ja jopa toteuttavat niitä, Marianne pohtii.

Mitä tulevaisuuteen tulee, Mariannen toive on työllistyä asiakaspalvelutehtäviin. Lotta aikoo valmistuttuaan tehdä alan töitä, mutta kertoo olevansa kiinnostunut myös sosionomiopinnoista. Tyttärensä tavoin Perttu suunnittelee kouluttautuvansa vielä lisää.

– Samiedun kurssitarjonta on monipuolinen, ja opiskelija voi suorittaa opintoja myös lukion ja ammattikorkeakoulun puolelta. Itseäni kiinnostavat lukio-opinnot. Sitäkin olen miettinyt, että opiskelisin vielä sähköinsinööriksi, aikanaan agrologin opinnot työnteon vuoksi kesken jättänyt Perttu tuumii.

Jaa artikkeli