15.03.2023

Ammatti Nuorille -palvelusta täsmätukea urapolkujaan etsiville nuorille

Uraohjaus loksauttaa parhaimmillaan suuntaansa etsivän nuoren tulevaisuudensuunnitelmat kohdalleen. Tämän tietävät uraohjaajamme Päivi Kuusinen ja Henna Rask, jotka auttavat nuoria löytämään omat urapolkunsa Ammatti Nuorille -palvelun tiimoilta järjestettävissä koulutuksissa.

– Alle 30-vuotiaille tarkoitetun kahden kuukauden mittaisen koulutuksen tavoite on, että siihen osallistuvat löytävät itselleen joko työ- tai koulutuspaikan. Nuoret hakevat koulutukseen kuntakokeilun nuorten omavalmentajien ohjaamina Savonlinnan Seudun Ohjaamosta käsin. Teemme yhteistyötä kuntakokeilun ja Ohjaamon kanssa muutenkin, uraohjaajat kertovat.

Vuonna 2021 alkanutta Ammatti nuorille -palvelua toteutetaan verkostoyhteistyönä viiden itäsuomalaisen ammattiopiston ja seudun TE-palveluiden kanssa. Samiedussa toista kertaa järjestetty koulutuskokonaisuus päättyi maaliskuun alussa. Koulutukseen osallistuneet Niilo Kiikonen, 19, ja Mikko Karvinen, 30, hakivat ryhmään mukaan kuntakokeilun omavalmentajan kannustamana.

– Ajattelin, että ei siitä haittaakaan voi olla. Olen osa-aikaisessa työssä ja kirjoitan tänä keväänä ylioppilaaksi. Ennen valmennusta minulla ei ollut hajuakaan, mitä ryhdyn kirjoitusten jälkeen tekemään. Nyt tiedän, että haen kevään yhteishaussa opiskelemaan kulttuurituottajaksi Seinäjoen ammattikorkeakouluun, Niilo kertoo.

Hiljattain 30 vuotta täyttäneellä Mikolla on taustallaan jo aiemmin hankittua ammatillista koulutusta. Työkokemusta hänelle on karttunut lähinnä kiinteistöalan töistä. Parhaillaan hän on työkokeilussa Savonlinnan kaupungin Työpaja Telakan digipajassa.

– Ajattelin, että haluan suunnata uusille urille. Alun perin olin kiinnostunut media-alasta, mutta valmennuksen myötä innostuinkin ravintola-alan opinnoista.

Vahvuudet löytyvät keskustellen ja tutustumalla koulutuksiin

Kukin koulutus alkaa kahden viikon mittaisella orientaatiojaksolla, jonka aikana selkiytetään osallistujien kiinnostuksen kohteita ja vahvuuksia käymällä heidän kanssaan yhteisiä ja henkilökohtaisia keskusteluja.

– On tärkeää tunnistaa erityisesti ne voimavarat, jotka on jäänyt ehkä huomaamatta. Lisäksi selvitämme kullekin ominaisia oppimistyylejä ja -taitoja, joilla on iso merkitys uravalinnan kannalta. Puhumme myös arjessa tarvittavista taidoista ja jaksamisesta. Keskustelujen tukena käytämme erilaisia testejä, kuten ammatinvalintatestejä ja SWOT-analyysiä, Päivi kertoo.

Orientaatiojakson jälkeen on 30 päivän ammatillinen jakso, joka sisältää tutustumista eri koulutusaloihin. Koulutus päättyy kolmen päivän työelämäjaksoon. Nuoret valitsevat heitä kiinnostavat kohteet jo aloitusviikkojen pohdintojen perusteella. Niilosta mielenkiintoisin oli artesaaniksi valmistava koulutus.

– Työelämään kävin tutustumassa Savonlinnan teatterissa. Hyvät kokemukset innostivat hakemaan yhteishaussa alan koulutukseen, nuori mies iloitsee.

Alkuun eniten media-alasta kiinnostuneen Mikon mieli muuttui, kun hän oli tutustumassa pari viikkoa opetusravintola Paviljongissa leipuri-kondiittoriksi opiskelevien koulupäiviin.

– Työelämäjakson olin Savotekilla, johon olen hakenut myös kesätöihin. Lisäksi odottelen kutsua valintahaastatteluun Paviljongille.

Nuorten uraohjaus on palkitsevaa

Henna sanoo, että nuorten palaute koulutuksesta on ollut kautta linjan hyvää ja tulokset ovat lupaavia. Muun muassa viimeisimmän ryhmän kuudesta osallistujista kaikille löytyi jatkopolut.

– Työelämään tutustumisjaksoilta neljä nuorta sai jo kesätyöpaikankin, Henna myhäilee.

Mikko kiittelee uraohjaajia, jotka haastoivat häntä löytämään omat vahvuutensa ja loivat uskoa siihen, että omista unelmistaan kannattaa pitää kiinni.

– Ja mikä parasta, ystävystyimme koulutuksen aikana Niilon kanssa, Mikko kertoo.

Henna ja Päivi painottavat, että uraohjaajat pitävät yhteyttä osallistujiin koulutuksen jälkeenkin. Jatkossa Samiedun uraohjaajat tulevat olemaan entistä tiiviimmässä yhteistyössä erilaisten asiakasryhmien, kuten kuntakokeilun asiakkaat, kanssa.

– Uraohjauspalvelut ovat muidenkin kuin ammattiopiston opiskelijoiden käytössä. Ammatti nuorille -palvelu on tästä hyvä esimerkki. Pyrimme palvelemaan hyvin matalalla kynnyksellä. Uraohjaajat esimerkiksi päivystävät viikoittain Samiedun Citypisteellä, johon on helppo tulla piipahtamaan, uraohjaajat vinkkaavat.

Jaa artikkeli