13.08.2021

eWorking kehittää digioppimisympäristöjä yhteistyössä työelämän kanssa

Digiympäristöt työpaikalla tapahtuvan oppimisen tukena, etätyössäoppiminen, simulaatio-oppiminen, oppimisanalytiikan hyödyntäminen digioppimisympäristöissä, jne. Muun muassa nämä teemat ja niiden sisällyttäminen pilottitutkintoihin ja -aloille ovat elokuussa alkaneen eWorking-kehittämishankkeen projektipäällikkö Sami Pirhosen ajatuksissa.

Hankkeessa keskitytään perustason ensihoidon koulutukseen, liiketoiminnan perustutkintoon sekä ravintola- ja matkailualaan. Hankkeeseen voi osallistua myös eri alojen henkilökuntaa, jolloin kehittämiseen saadaan vahvaa substanssiosaamista ja ideointiin erilaista voimaa. Sami odottaakin innolla yhteistyötä hanketoimijoiden kanssa.

– Toivottavasti hanketoimijoiden kanssa päästään tositoimiin jo elokuussa.

Olennaista eWorking:n kehittämistyössä on myös se, että hankkeessa kehitetään uusia toimintoja ja jo olemassa olevia digiympäristöjä yhdessä työelämän kanssa vastaamaan nykyajan tarpeita ja innostamaan oppimaan uudella tavalla.

– Alustavasti yhteistyöyrityksiä saatiin mukaan keväällä jo puolen tusinaa. Kiitos siitä meidän huippuhenkilöstölle ja heidän erinomaisille työelämäkontakteille. Tämä kertoo työelämän kiinnostuksesta kehittää digiympäristöjä oppimisen ja osaamisen hankkimisen tueksi.

eWorking pilotoi Samiedun opiskelijoille uusia työskentelymahdollisuuksia, joita henkilöstö on jo laajasti ottanut käyttöön.

– Me itse pystymme tekemään soveltuvia töitä etänä, joten myös opiskelijat pystyvät hankkimaan osaamista etänä tietyissä tutkinnoissa tai tutkinnon osissa. Samalla pystymme tarjoamaan koulutuksia joustavasti opiskelijoiden yksilölliseen elämäntilanteeseen ja arkeen sopivasti ja myös muualle Suomeen, Sami kertoo.

eWorking-hanke on kaksivuotinen EU-rahoitteinen kehittämishanke, joka päättyy elokuussa 2023. Samiedu on hankkeen ainoa toteuttaja. Toiminta alkaa muun muassa kokoamalla ohjausryhmä ja varmistamalla työelämän yhteistyökumppanit. Ohjausryhmän toimintaan otetaan mukaan myös opiskelijoita, kuten Samiedun hanketoiminnassa on ollut jo pitkään käytäntönä.

Haluatko osallistua kehittämiseen?

Olitpa yrityksen edustaja, yhteistyökumppani tai opiskelija, ota yhteyttä ja tule mukaan: sami.pirhonen@samiedu.fi, puh. 044 550 6254.

Lisätietoja eWorking-kehittämishankkeesta

Jaa artikkeli