JOTPA:n rahoittaman koulutushankkeen ensimmäiset hoiva-avustajat ovat jo työllistyneet
Samiedussa aloitettiin vuoden 2022 lopussa Jatkuvan oppimisen ja työllisyyden palvelukeskuksen (JOTPA) rahoittama Hoiva-avustajaksi työelämälähtöisesti -hanke, jonka tuloksena on järjestetty hoiva-avustajakoulutuksia.
Tiimipäällikkö Mia Mäntysaari kertoo, että maahanmuuttajataustaisille henkilöille räätälöidyt koulutukset on suunniteltu ja toteutettu yhteistyössä paikallisten hoiva-alan yritysten ja hyvinvointialueen kanssa Itä-Suomen ja Savonlinnan talousalueella.
– Hoiva-avustajakoulutukseen otettiin opiskelijoita hieman normaalia alhaisemmalla kielitaidolla. Tavoitteena oli ensin vahvistaa maahanmuuttajataustaisten opiskelijoiden kielitaitoa ja saada heidät mahdollisimman pian työelämään. Ryhmässä aloitti mm. useita ukrainalaisia opiskelijoita, ja kaikille opiskelijoille löydettiin opintojen aikana oppisopimuspaikka, Mäntysaari iloitsee.
Mäntysaari on tyytyväinen, että hankkeen myötävaikutuksella Samiedusta on valmistunut reilu kymmenen uutta hoiva-avustajaa. Tämä on tärkeä asia työvoimapulasta kärsivälle hoitoalalle ja erityisesti Savonlinnan seudulle. Osa valmistuneista hoiva-avustajista on jatkamassa opintojaan lähihoitajiksi.
Hoiva-avustajakoulutus innosti Katerynan jatko-opintoihin
Ukrainalainen Kateryna Mishchaniuk, 36, valmistui Samiedusta maaliskuussa hoiva-avustajaksi hankkeen kautta toteutetussa yksivuotisessa koulutuksessa. Kateryna on asunut perheineen kolmisen vuotta Suomessa.
– Suomeen muutettuani minun oli valittava uusi ammatti. Ukrainassa toimin lakimiehenä, mutta jo pelkän kielitaidon takia en voi tehdä sitä työtä täällä. Tykkään auttaa ihmisiä ja haluan olla hyödyksi yhteiskunnalle. Ajattelen, että hoitoalan ammatti on tärkeä Suomessa ja kaikkialla.
Hoiva-avustajan oppisopimuskoulutus Savonlinnan keskussairaalan palliatiivisella osastolla on tuntunut Katerynasta oikealta valinnalta.
– Tällä osastolla oppii arjen tärkeydestä. Maailmaan synnytään ja täältä lähdetään. Se on elämää. On tärkeää tehdä töitä ja elää normaalia elämää. Tämä on hyvä työ ja ammatti, jota tarvitaan aina, kertoo Kateryna.
Hoito-alan ammattilaisena Kateryna tietää vastaavansa seudun työvoimapulaan. Vaativan osastotyön tärkeys ja läheisten antama lämmin palaute ovat kannustaneet Katerynaa jatkamaan opintojaan.
– Heti huhtikuussa aloitin uuden oppisopimuskoulutuksen Samiedussa. Opiskelen nyt lähihoitajaksi tutussa työpaikassa eli keskussairaalassa palliatiivisella osastolla.
Elena sai heti vakituisen työpaikan hoiva-avustajana
Venäjältä Suomeen muuttanut Elena Lötvönen, 43, valmistui Samiedusta hoiva-avustajaksi huhtikuussa. Myös hänen miehensä opiskelee samaan ammattiin. Perheenäiti arvostaa Suomen vanhustenhoitoa ja pitää ihmisläheisestä, sosiaalisesta työstään.
– Täällä järjestelmä toimii hienosti ja vanhukset saavat hyvää ammattilaishoitoa. Oppisopimus on kattava. Sen aikana opimme paljon sellaisia työtehtäviä, joita yleensä opitaan vasta opintojen jälkeisessä työelämässä.
Hoitokodissa asuvien ikääntyneiden avustaminen arjessa on Elenan mielestä antoisaa ja tärkeää työtä, ja hän rohkaisee maahanmuuttajataustaisia hoiva-avustajan opintoihin.
Hankkeen kautta järjestettävä koulutus on toteuttanut yhden Elenan haaveista: heti valmistuttuaan hän solmi vakituisen työsopimuksen Savonlinnan Kellarpellossa sijaitsevan hoivakoti Attendo Aapelin kanssa.
– Olen töissä kuin kotonani. Viihdyn Aapelissa ja jo oppisopimuksen aikana huomasin, että tämä ammatti sopii minulle. En ole väsynyt töiden jälkeen ja menen aina töihin iloisena, Elena hymyilee.
Ammattilaisten tuella kielitaito ja ammattitaito karttuvat kuin itsestään
Hoiva-avustajaksi työelämälähtöisesti -hankkeen aikana Samiedussa on vahvistettu ja kehitetty uusia toimintatapoja maahanmuuttajataustaisten henkilöiden kielitaidon vahvistamiseen. Uusista toimintatavoista on hyötyä tulevissakin maahanmuuttajataustaisille suunnatuissa koulutuksissa.
Opintojen aikana opiskelijoiden kielitaitoa vahvistetaan tehostetulla kielituella. S2-opettaja käy työpaikoilla ja auttaa opiskelijoita tarvittaessa. Nyt jo sujuvalla suomella keskustelevien Katerynan ja Elenan mukaan Samiedun opettajat avaavat alan vaikeiden termien merkityksen ja kielen oppii työelämässä.
– Meidän oli hyvä opiskella ryhmänä, sillä meillä kaikilla on samantyyppinen tausta. Emme ole suomalaisia, eikä suomi ole äidinkielemme. Samiedun opettajat ymmärsivät tämän hienosti ja puhuivat aina selkeästi, kertoo Elena.
– Nopeasti puhuttua murretta on joskus vaikea ymmärtää, mutta myös oppisopimuspaikan kaikki työkaverit hidastavat puhettaan tarvittaessa, Elena jatkaa.
Katerynan mukaan opiskelussa tärkeintä on motivaatio. Kaikkea oppii, kun itse haluaa oppia. Hän on kiitollinen opettajille, työpaikkaohjaajalle ja taitovalmentajille, sillä työ ei suinkaan ole helppoa, kun opiskelijoilla on jo pelkän kielitaidon ja erilaisen taustan takia poikkeukselliset lähtökohdat.
Kateryna ja Elena kiittävät yhdestä suusta etenkin kannustavia työpaikkaohjaajiaan Satu Matikaista ja Arja Auvista.
Mia Mäntysaari vahvistaa, että Samiedun taitovalmentajilla ja opettajilla on iso merkitys opintojen etenemisessä.
– He ovat pystyneet tukemaan opiskelijoita työpaikoilla hieman enemmän kuin normaalissa koulutuksessa. Opiskelijat ovat käyneet myös säännöllisesti oppilaitoksessa lähipäivillä vahvistamassa ammatillista osaamistaan. Opettajat ovat kehittäneet selkokielistä materiaalia oppimisen tueksi ja myös siitä on saatu hyviä tuloksia tämän hankkeen aikana, valaisee Mäntysaari.
Mäntysaaren mukaan Samiedu on koko ajan vahvistanut osaamistaan maahanmuuttajataustaisten henkilöiden koulutuksissa.
– Meillä on tällä hetkellä hyvä polku kotoutumiskoulutuksista, maahanmuuttaja matkalla ammattiin -koulutukseen ja siitä eteenpäin opintovalmiuksia tukevien opintojen (OPVA) kautta hoiva-avustajakoulutukseen tai ammatillisiin perustutkintoihin.