18.11.2021

Kehitysvamma-ala tulee tutuksi vain tutustumalla

Lähihoitajaopiskelijat katsovat minua silmät pyöreinä, kun esittelen heille tulevan vammaistyön yksiköissä toteuttavan pienimuotoisen oppimisprojektin. Mitä? Missä? Mihin pitää mennä ja mitä tehdä?

Jännittäminen vaihtuu positiivisiin kohtaamisiin

Tuosta se alkoi ja jatkui tutustumisella kehitysvamma-alan työpaikkoihin, jotka tarjosivat mahdollisuuden asiakastapaamisiin. Opiskelijat jännittivät tapaamisia ja sitä, mitä eivät osanneet, sillä opinnothan alkoivat vasta kaksi kuukautta sitten. Eikö tämä ole ihan liian aikaista, ajateltiin. Mutta ei tarvinnut jännittää, koska kehitysvammaiset henkilöt ottivat meidät iloisesti vastaan, olivat täysillä mukana sekä kiittelivät ja halusivat nähdä uudelleen seuraavalla kerralla. Opiskelijat kuuntelivat ja kyselivät, aivot raksuttivat suunnitelmia, tavoitteita, menetelmiä ja vuorovaikutuksen periaatteita. Projektipaikkojen työntekijät kannustivat ja neuvoivat, ohjasivat alkuun ja olivat tarvittaessa mukana.

Oppimisprojektin motoksi muotoutui: ei ole kaikkea osattava, vaan on oltava. Sillä tarkoitimme läsnäolevaa, arvostavaa ja asiakaslähtöistä ajan ja itsensä antamista kohtaamiselle, kanssakäymiselle ja yhteiselle toiminnalle. Tavoitteena oli ammatillisessa vuorovaikutuksessa ja yhteisissä tilanteissa ohjaamisessa harjaantuminen. Käytännössä siis olla ja toimia yhdessä, mikä vahvistaa kaikkien osapuolten hyvinvointia.

Mukavaa yhdessä toimimista

Ensimmäisen asiakastapaamisen jälkeen opiskelijoiden laatimat toteuttamissuunnitelmat valmistuivat, ja jokaiselle projektille oli löytynyt asiakkaiden tarpeista lähtevä ja yhdessä tehty ohjelma. Toteutusta alettiin sitten tapaamiskerroittain hiomaan ja toteuttamaan. Samat, alun epävarmat opiskelijoiden silmät, katsoivat asiakkaita avoimesti ja luontevasti, kutsuen kanssakäymiseen. Opiskelijoiden keskusteluissa kuului asiakkaiden ihailua ja arvostusta. Kanssakäyminen koettiin helpoksi ja antoisaksi. Ihailtavaa oli, miten lyhyessä ajassa asiakaskontaktit ja niiden tuoma ilo ja onnistuminen näkyivät ja kuuluivat. Kehitysvammaiset henkilöt tekivät suuren vaikutuksen opiskelijoihin persoonallaan ja taidoillaan. Yhdessä maalattiin luonnosta haettujen oksien ympärille, pelattiin mölkkyä, juteltiin kodalla ja paistettiin makkaraa, leivottiin pipareita ja tehtiin koronan karkotuslaulu esitettäväksi. Oli askartelua, musiikin kuuntelua, pelien pelaamista, lenkkeilyä ja paljon muuta.

Oppimisprojektin arviointia ja antia

Opiskelijat arvioivat ja pohtivat toimintaansa, kohtaamis- ja vuorovaikutustaitoja sekä ohjaamista. Näissä haluttiin kehittyä. Opiskelijoiden henkilökohtainen itsearviointi oli vaikuttavaa: Jollain pelko vaihtui positiiviseksi yhteistyöksi ja kiinnostukseksi kehitysvammatyötä kohtaan. Toinen löysi itsestään uusia ulottuvuuksia ja mahdollisuuden jatkaa vammaistyössä. Useampi opiskelijoista kertoi käsitystensä muuttuneen ja voivansa harkita vammaisten parissa työskentelyä tulevaisuudessa. Nähtäväksi jää, millaisia valintoja opiskelijat tekevät jatkossa opinnoissaan. Opiskelijat kokivat keskinäisen pienryhmässä työskentelyn antoisaksi ja joustavaksi. Vertaisilta, työntekijöiltä ja opettajalta saatu palaute vei eteenpäin.

On viimeisen tapaamisen aika oppilaitoksessa ja palaamme oppimisprojektiin. Opiskelijat haluavat lisää tällaisia projekteja, koska heistä tämä on hyvä tapa tehdä vammaistyötä tutuksi ja tutustuttaa erilaisiin ihmisiin sekä avata kehitysvammaisten henkilöiden arkea ja ohjaajan roolia. Oppimisprojektille toivottiin pidempiaikaista kestoa ja myös mahdollisuutta käydä seuraamassa toisten opiskelijoiden asiakastapaamisten toteutuksia. Myös työelämä ja kehitysvammaiset henkilöt toivoivat lisää opiskelijoiden järjestämää yhteistyötä.

Oppimisprojekti kannatti toteuttaa

Opiskelijoiden silmät ovat levolliset, iloiset, vaikuttuneet ja tyytyväiset. Seuraavassa kehitysvammaisen henkilön kohtaamisessa kenenkään ei tarvitse enää olla epävarma, jännittää tai pelätä. Oli hyvä palauttaa mieleen, miten pienestä muutos voi olla kiinni tässä meidän tehokkuuteen pyrkivässä ja hektisessä koulutus- ja työelämässämme. Peruskokemukset olemisesta ja yhteistyöstä asiakkaiden kanssa ovat lähihoitajan työn kivijalkaa. Oppimisprojektin kautta opiskelijoiden saamat asiakastapaamisiin liittyvät tunnekokemukset ja onnistumiset voivat olla hyvin vaikuttavia ja ratkaisevia oman työorientaation kannalta. Projekti antaa mahdollisuuden keskittyä rauhassa tiettyihin asiakkaisiin ja heidän asioihinsa, jolloin työn henkilökohtaisuus puolin ja toisin korostuu. Asiakastyön projektissa kohdataan ihmiset ja ollaan heitä varten. Parhaimmillaan oppimisprojekti murtaa ennakkoluuloja, muuttaa käsityksiä, palkitsee ja lisää kiinnostusta. Niin kävi meilläkin.

Kaisa Niemelä