05.10.2021

Oppisopimus antaa oivan mahdollisuuden vammaisalan opiskeluun ja alalle työllistymiseen

Oppisopimus on joustava, yksilöllinen ja käytännönläheinen tapa hankkia ammatti. Se sopii kaikenikäisille. Voi kouluttautua työtä tehden, saa palkkaa ja työkokemusta. Oppisopimusta varten tarvitaan työpaikka, jossa oppiminen tapahtuu, ja jossa työnantaja sitoutuu koulutustehtävään.

Oppisopimus voidaan solmia uuteen tai jo voimassa olevaan työsuhteeseen tai se voi olla osa opiskelijan ammatillisen tutkinnon suorittamista myös opintojen aikana. Tavoitteena voi olla ammatillinen perustutkinto, ammattitutkinto, erikoisammattitutkinto tai tutkinnon osa tai ammatillista osaamista täydentävä muu koulutus. Työaika oppisopimuksessa on vähintään 25 h/vko. Opiskelu on käytännönläheistä, sillä opiskeluajasta noin 80 % on työelämässä oppimista, jota täydennetään oppilaitoksen oppimisympäristöissä toteutettavilla opinnoilla.

Vammaistyön oppisopimusopiskelija Heidi Kinnusen mielestä oppisopimus on hyvä mahdollisuus ja koulutusmuoto perheelliselle, koska työstä saa palkkaa ja siten opiskelu onnistuu taloudellisesti.  Heidin ja Eila Tallqvistin, joka hänkin on vammaistyön asumispalveluyksikössä oppisopimuksella opiskelemassa lähihoitajaksi, näkemyksen mukaan opiskelumuoto on erittäin hyvä käytännön tekijälle ja käytännössä oppijalle. Heistä työn lomaan sijoittuvat koulupäivät helpottavat opiskelua, koska oppilaitoksessa voidaan käydä yhdessä opiskeltavia asioita läpi, jolloin ihan kaikki ei jää itsenäisesti työstettäväksi. Kumpikin on myös samaa mieltä siitä, että koulupäivät tuovat vaihtelua työn tekemiseen.

Työpaikan ohjaajan tehtävänä on työpaikalla ohjata opiskelijaa tavoitteisesti tutkinnon ammattitaitovaatimusten mukaiseen osaamiseen ja antaa palautetta opiskelijan osaamisen kehittymisestä. Eilan mielestä on tärkeää, että työnantaja arvostaa opiskelijan työpanosta ja antaa opiskelijan ohjaajalle aikaa opastaa ja opettaa työtä.

Lopuksi Heidi ja Eila toteavat yhteisestä suusta, että oppisopimustyöpaikalla on opiskelija otettu hyvin vastaan, neuvoja ja apua on saanut kaikilta työntekijöiltä. Heidän mielestään työpaikalla pidetään opiskelijaa tasavertaisena työntekijänä, jolloin saa oikeaa vastuuta ja monipuolisen käsityksen työstä sekä erilaisia työn tekemisen tyylejä. Niistä alkaa sitten muotoutua oma ammatillinen työn tekemisen tapa.

Kannattaa olla rohkeasti yhteydessä työpaikkoihin ja tiedustella oppisopimuksen mahdollisuutta. Kun työnantaja tarjoaa opiskelijalle oppisopimuskoulutuspaikan, niin sen jälkeen oppisopimusasiat hoidetaan kaikkien osapuolten kesken kuntoon oppilaitoksen toimesta.

Jaa artikkeli