OTOS-hanke tuki alueemme kansainvälisten osaajien koulutusta ja vahvisti työpaikkojen monikulttuurisuutta
OTOS-hanke, Osaavan työvoiman ja opiskelijoiden lisääminen Savonlinnan talousalueelle, toteutettiin 1.1.2023–31.3.2024. Hankevastaavana toimi Samiedun ja Sami-Palvelut Oy:n asiakkuuspäällikkö Paula Muhonen ja muina hanketyöntekijöinä olivat S2-opettaja Marja Koskela sekä uraohjaaja Päivi Kuusinen.
Hankkeen tavoitteena oli nimensä mukaisesti lisätä osaavan työvoiman ja opiskelijoiden määrää Savonlinnan seudulla. Tarve tällaiseen hankkeeseen oli tullut työelämästä. Hanketta olikin suunniteltu yhteistyössä Savonlinnan kaupungin elinkeinopalvelujen ja työelämän toimijoiden kanssa. Kansainvälisten osaajien houkutteleminen on jo jonkin aikaa nähty yhtenä taloudellisen kasvun avaintekijänä alueellamme.
Hankkeella oli kolme päätavoitetta:
- osaajien houkutteleminen Savonlinnan seudulle muualta Suomesta ja ulkomailta
- ammatillisten koulutuspolkujen kehittäminen kansainvälisille osaajille
- yritysten osaamisen ja vetovoiman kehittäminen kansainvälisten osaajien hankintaprosesseissa
Kevät 2023 oli hankkeen toiminnan suunnittelua ja verkostoitumista. Kesäkuussa 2023 OTOS-hanketiimi jalkautui kaikkiin koulutuskuntayhtymän jäsenkuntiin. Jäsenkuntakiertueen tilaisuuksissa tiedotettiin hankkeen toiminnasta ja syvennettiin yhteistyötä sidosryhmien kanssa.
Osaajaksi työelämään -koulutus painottui kielitaidon kehittämiseen
Syksyllä 2023 pidettiin kaksi koulutuskokonaisuutta, kansainvälisille osaajille tarkoitettu Osaajaksi työelämään -koulutus sekä yrityksille suunnattu Monikulttuurinen työyhteisö -koulutus. Koulutuspakettien oli tarkoitus sisältää erilaisia kursseja, mutta loppujen lopuksi Osaajaksi työelämään -koulutus painottui suomen kielen opetukseen, koska sille oli valtava tarve. Monikulttuurinen työyhteisö -koulutus taas keskittyi monikulttuuriseen johtamiseen. Marraskuussa 2023 Opetusravintola Paviljongilla järjestettiin monikulttuurisen johtamisen seminaaripäivä.
Kielikoulutukset keskittyivät suomen kielen alkeisiin sekä oman alan alkeissanastoon ja kommunikointitilanteisiin. Opiskelijoita oli neljältä eri alalta (kauppa, kiinteistöhuolto, puhtaanapito ja sote). Alkeita opiskeltiin yhtenä ryhmänä, sekä etänä verkon yli että lähiopetuksena toteutettuna hybridimallina. Hankkeen kautta oli mahdollista myös pitää pienimuotoista yksityisopetusta yhden opiskelijan työpaikan kahvihuoneessa. Alakohtaista kielen opetusta varten jakaannuttiin ryhmiin. Tunnit toteutettiin verkon yli.
Johtamistaitoja Monikulttuurinen työyhteisö -koulutuksessa
Monikulttuurinen johtajuus -seminaarin keynote-puhujaksi saatiin Ali Giray Joensuusta sekä samiedulaiset tiimipäällikkö Sannamari Kiljunen ja Marja Koskela. Ali Giray on kurdi, joka on tullut Suomeen hyvin nuorena. Nykyään Giray toimii yrittäjänä ja haluaa olla edistämässä erityisesti maahanmuuttajayrittäjyyttä. Hän kertoi maahanmuuttajayrittäjyydestä oman tarinansa kautta.
Sannamari Kiljunen puhui johtamisesta yleensä ja Marja Koskela monikulttuurisuudesta, kielitietoisuudesta ja selkokielestä. Paikalla oli noin 30 sotealan esihenkilöä syventymässä monikulttuurisen työyhteisön johtamiseen. Osallistujien mielestä oli tärkeää pysähtyä näiden asioiden äärelle. Koulutukselle kaivattiin myös jatkoa.
Koulutukset vastasivat etenkin sotealan tarpeisiin
Molempien koulutuspakettien osallistujat olivat suurelta osin sotealan henkilöstöä. Alun perin olimme suunnitelleet koulutuksia enemmän teollisuuden, kaupan ja ravintola-alan työntekijät mielessämme. Hankkeen edetessä koko maamme taloudellinen tilanne kuitenkin muuttui, ja työvoimapulan sijaan alettiin puhua lomautuksista ja jopa yt-neuvotteluista. Yrityksissä kyllä tiedostettiin, että tulevaisuudessa työntekijöitä tarvitaan taas, mutta juuri nyt ei ollut hyvä aika keskittyä kansainvälisiin osaajiin. Sote-alalla sen sijaan työvoimapula oli ja on akuutti, ja OTOS-hankkeen koulutusten avulla pystyimme vastaamaan tähän tarpeeseen.
Hanke vahvisti paikallisen verkoston yhteistyötä
Yhtenä OTOS-hankkeen tavoitteena oli luoda paikallinen verkosto, joka hankkeen loputtuakin jatkaisi veto- ja pitovoimakysymysten työstämistä. Erilaisia aiheen ympärillä toimivia verkostoja toki on alueella jo ennestään, mutta OTOS-hankkeen kautta pystyimme kokoamaan alueen tärkeät kv-toimijat yhteen ja jäntevöittämään yhteistyötä.
Verkosto kokoontui OTOS-hankkeen kutsumana kaksi kertaa kevättalvella 2024. Seuraava tapaaminen on jo sovittu syksylle. Tarkoituksena on kokoontua pari kertaa vuodessa niin, että eri organisaatiot järjestävät tapaamisen.
Hanke toteutettiin melko lyhyellä aikavälillä. Muuttuneen taloustilanteen takia hankkeessa piti toimia notkeasti ja joustavasti, mutta tavoitteet saavutettiin silti. OTOS-hanke pystyi tukemaan alueellamme jo olevien kansainvälisten osaajien koulutusta ja olemaan mukana kehittämässä alueemme työpaikoista monikulttuurisempia. Tärkeää oli myös aiheen parissa työskentelevien toimijoiden verkoston syventyminen.
Kansainvälisten osaajien rekrytoiminen, perehdyttäminen ja syvällinen kotouttaminen suomalaiseen työelämään ja yhteiskuntaan on pitkäjänteistä työtä, jossa tarvitaan kaikkien alueen toimijoiden yhteen hiileen puhaltamista. Tässä OTOS-hanke on ollut mukana yhtenä lenkkinä.