21.01.2022

Pelillisyyttä ensiavun opetukseen pakopelin keinoin

Kuvassa on ensiavun pakopelin kaupunkinäkymä
Ensiavun pakopelin karttanäkymänä on kaupungin keskusta.

Osallistuin viime keväänä ja syksyllä HAMK:n opettajakorkeakoulun järjestämään Gamification-täydennyskoulutukseen. Koulutuksen teemoja olivat pelipedagogisen käsikirjoituksen laadinta ja toteuttaminen sekä pelillisyys ja pelipedagogiikka. Kehitimme koulutuksessa eEDU-hankkeen projektipäällikkö Sanna Laukkarisen kanssa Seppo.io-alustalle opettajien digipedataitojen kehittämiseen suunnitellun pelin, jossa pääsimme soveltamaan käytännössä pelipedagogiikasta hankkimaamme osaamista.

Koulutuksessa tapasin Hämeen ammattikorkeakoulussa työskentelevän opettajan (Katja Holopainen), joka esitteli omana kehittämistehtävänään ensiaputeemaisen digitaalisen pakopelin. Tästä sain innostuksen jatkojalostaa Katjan peliä, koska olimme jo aiemmin suunnitelleet EA-pakopelin rakentamista Samiedun opiskelijoille.

Pelin idea ja toteutus

Ensiavun digitaalinen pakopeli on toteutettu ThingLink-alustalle. Pelialustana toimii kuva kylästä, jonne on upotettu erilaisia ensiapua vaativia tilanteita. Pelissä on kolme pelilukkoa, jotka johtavat viimeiseen lopulliseen pelilukkoon. Kaikki lukot on saatava auki päästäkseen pelin loppuun asti.

Hyödynsin pelin materiaaleissa Suomen Punaisen Ristin ensiavun koulutusmateriaalia, johon oppilaitoksemme on hankkinut lisenssin. Tämän vuoksi laatimaani versiota pakopelistä voivat hyödyntää vain ne oppilaitokset, joilla on sopimus SPR:n kanssa. 

Tein ensimmäisen version pelistä ennen joululomalle jäämistäni. Pakopelin ideoiminen ja kehittäminen imaisivat minut täysin mukaansa. Huomasin, että yhtenä iltana istuin illalla myöhään koneen ääressä. Ideat oli pakko saada heti konkreettisesti toteutetuksi peliin.

Laadin pelin kuvapohjia graafisen suunnittelun Canva-ohjelmalla. Lisäksi sijoitin pakopelin tägeihin kuvia erilaisista ensiaputilanteista. Kuviin rakensin erilaisia tehtäviä digitaalisia tehtävätyökaluja käyttäen. Pelissä on esimerkiksi sanaristikko-, väittämä-, vihje- ja videotehtäviä. Kun oppija on saanut viimeisen pelilukon auki, pääsee hän pelaamaan Quizizz-sovelluksella tekemääni tietovisaa.

Pelin testaus ja jatkokehittäminen

Testasin peliä rakennusalan ja talotekniikan perustutkintoa suorittavilla opiskelijoilla. Pidin heille pelistä lyhyen alkuopastuksen, jonka jälkeen opiskelijat pelasivat peliä yhden oppitunnin ajan. Opiskelijat oli jaettu luokassa ryhmiin, joista yksi ryhmä oli opettajan elvytysrasteilla ja muut ryhmät pelasivat sillä aikaa peliä mobiililaitteillaan. 

Sain pelin jälkeen hyviä ideoita sen jatkokehittämiseen. Saamani palautteen perusteella (kiitos, pojat!) selkeytin pelin ohjeistusta ja muokkasin pakopelissä etenemistä loogiseen järjestykseen, vaikka tämä ei olekaan alkuperäisen pakopelin ideana. Lisäksi laadin pelin käytöstä ohjeet muille ensiapua opettaville opettajille. 

Peli toi mukavaa vaihtelua ensiapuharjoituksiin ja teoriaopetukseen. Yhdessä pulmia pohtimalla ja ratkomalla saamme lisää sosiaalista ja yhteistoiminnallista oppimista sekä yhteisöllisyyttä oppitunneille. 

Eeva-Kaisa Laine
opettaja, sosiaali- ja terveysala 
eEDU-Verkko-oppimisen kehittäminen -hanke (ESR 2020-2022) 

Jaa artikkeli