21.10.2022

Samiedu ja Northern Beat yhteistyöhön ulkomaisen työvoiman hankkimiseksi Savonlinnan seudulle

Samiedu ja koulutusviennin toimija Northern Beat ovat solmineet yhteistyösopimuksen ulkomaisen työvoiman hankkimiseksi ensisijaisesti Savonlinnan seudulle. Yhteistyön tavoitteena on vastata yritysten osaaja- ja rekrytointihaasteisiin ja helpottaa työnantajien osaajatarvetta.

– Samiedu kehittää tulevaisuuden osaamista ja elinvoimaa yhteistyöhakuisesti eri verkostoissa, myös kansainvälisesti. Yhteistyömme Northern Beatin kanssa on uusi konkreettinen toimenpide, jolla vastaamme työ- ja elinkeinoelämän osaajatarpeisiin, toimialajohtaja Kirsi Kautonen Samiedusta kertoo.

Ensivaiheessa yhteistyöllä haetaan ulkomaista työvoimaa suoraan työpaikoille oppisopimuskoulutuksella. Samiedun järjestämä koulutus tapahtuu pääosin työpaikalla, mutta kielikoulutusta osallistujille järjestetään tarvittaessa jo lähtömaassa. Myöhemmin toimintaa on tarkoitus laajentaa suoraan opiskelijarekrytointiin.

Northern Beat on kokenut yhteistyökumppani ja operaattori. Yhtiöllä on neljänkymmenen rekrytointiagentin verkosto kahdessakymmenessä eri maassa ja pitkä kokemus koulutusviennistä ja opiskelijahankinnasta Suomeen.

Yritykset ja työnantajat tarvitaan yhteistyöhön hankkimaan uusia ammattilaisia

Työnantajilla on vahva rooli yhteistyössä, jossa hankitaan ja koulutetaan uusia ulkomaisia ammattilaisia. Työnantajat valitsevat ulkomailta rekrytoitavat työntekijät. Yhteistyö perustuu pääosin työpaikalla tapahtuvaan oppisopimuskoulutukseen, jolloin työntekijän kanssa solmitaan työsopimus yritykseen, ja työnantaja maksaa opiskelijalle palkkaa työehtosopimusten mukaisesti.

Samiedu järjestää rekrytoitaville tarvittavaa ammatillista ja suomen kielen koulutusta. Uudet työtehtävät opitaan työpaikoilla ja työn ohessa Samiedun ohjauksessa ja työpaikkaohjauksessa opiskellen. Työntekijät suorittavat tarvittavan määrän tutkinnon osia tai koko tutkinnon soveltuvasta suomalaisesta ammatillisesta tutkinnosta. Yleinen lähtökohta kuitenkin on, että Suomeen tulevilla osaajilla on jo lähtömaassa suoritettu tutkinto ja työkokemusta omalta alaltaan.

– Yhteistyö koskee useita eri aloja, mutta aloitamme akuutin työvoimatarpeen aloista. Näitä aloja ovat sosiaali- ja terveysala, kone- ja metalliala, ravintola- ja cateringala, puhtaus- ja kiinteistöala sekä teollisuuden alat. Lista on suuntaa-antava, osaajahankintaa tehdään yhteistyöyritysten tarpeista lähtien, Kautonen kertoo.

Ulkomaisen työvoiman rekrytointi on kokonaisuus, joka rakentuu usean eri toimijan palveluista ja vastuista. Samiedu vastaa työntekijöiden kouluttamisesta, mutta myös työnantajalla ja asuinpaikkakunnan toimijoilla on omat vastuunsa. Kokonaisuus ja eri osapuolten palvelut täsmentyvät toiminnan konkretisoituessa.

Kevääksi 2023 uusia työntekijöitä – yhteistyöllä

Yhteistyöstä ja kansainvälisistä osaajista kiinnostuneita yrityksiä ja työnantajia pyydetään ottamaan yhteyttä Samiedun asiakkuuspäällikkö Paula Muhoseen, puh. 044 550 6463, etunimi.sukunimi@samiedu.fi.

Kiinnostuneille järjestetään myös yhteistyötapaaminen vielä ennen joulua.

Jaa artikkeli