29.10.2021

Samiedun Ysiviikot marraskuussa

Savonlinnan seutukunnan ysiluokkalaiset pääsevät jälleen tutustumaan ammatilliseen koulutukseen paikan päällä Samiedussa 8.-25.11.

– Koronapandemia on estänyt viimeisen puolentoista vuoden aikana kahdeksas- ja yhdeksäsluokkalaisille järjestettävät tutustumistapahtumat, mutta iloksemme tänä syksynä pääsemme jälleen tapaamaan ysiluokkalaisia niin Savonlinnasta kuin lähikunnista, opinto-ohjaaja Matti Heinonen kertoo.

Ysejä saapuu Samiedun kampuksille marraskuussa kahdeksan päivän aikana yhteensä yli 460 oppilasta.

Vierailukäynnin aikana jokainen oppilas pääsee noin kolmen tunnin aikana tutustumaan kahteen etukäteen valitsemaansa tutkintoon, näkemään opetustiloja ja tapaamaan opetushenkilöstöä sekä kokeilemaan jo käytännössä joitain pieniä alan opintoihin kuuluvia tehtäviä tai töitä.

Lisäksi Samiedun opinto-ohjaajat pitävät jokaiselle ryhmälle yhteisen infotilaisuuden, jossa esitellään mm. kaikkia alavaihtoehtoja, opiskelun arkea, kaksoistutkintoa ja jatkoväyläopintoja, asuntolatoimintaa sekä muita opiskelijoita tukevia palveluita.

– Vierailukäynnit ovat erittäin tärkeitä tapahtumia ensi kevään yhteishaun valintojaan pohtiville yseille, koska tutustumisen aikana he saavat arvokasta käytännön tietoa ammatillisesta koulutuksesta ja sitä kautta vahvistusta omalle päätöksenteolleen, Heinonen sanoo.

Jaa artikkeli