01.12.2022

Samiedusta ennätysmäärä liikeideoita kilpailussa

Etelä-Savon maakunnallinen liikeideakilpailu kiinnosti Samiedun opiskelijoita. Uudenlaisia tuotteita tai palveluita kehitettiin osana yrittäjyyden opintoja. Kaikkiaan 14 opiskelijaa tai ryhmää esitteli rohkeasti ideansa tuomaristolle. Uudet ideat olivat ajankohtaisia ja innovatiivisia, ja osassa esiteltiin myös uusia palvelukonsepteja.

Samiedun opiskelijoiden kehittämät liikeideat liittyivät mm. hävikkiruuan vähentämiseen, yrttien ja luonnontuotteiden käyttöön hyvinvoinnin edistämisessä, sähköautojen energiasäästöön, liikkuviin suuhygienistipalveluihin ja opiskelijoiden jaksamisen kehittämiseen. Kaikkia ideoita kannattaa ehdottomasti kehittää ja tuotteistaa yritystoiminnan suunnittelun ja etenkin palvelumuotoilun opinnoissa.

Tällä kertaa opiskelijoidemme ideat eivät yltäneet palkintosijoille. Kilpailussa oli vain yksi yhteinen sarja kaikille koulutusasteille ja koulujen ulkopuolisille osallistujille. Voiton nappasi Emelian Susi Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulusta liikeideallaan ”A New Social Media Platform”. Voittajan vahvuutena oli liikeidean konseptointitaidot sekä tarinankerronta.

Seuraavat sijat menivät Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu Xamkin opiskelijoille. Mira Haapalan ja Pinja Paanasen liikeidea oli ToyGa. Lelujen kierrätykseen perustuva liikeidea sai kehuja kekseliäisyydestään, kestävyyden tavoitteistaan sekä selkeän markkinaraon ja kohderyhmän tunnistamisesta.Kolmanneksi kilpailussa sijoittui Henrik Aschan liikeidealla nimeltä Citikellari. Tuomarit innostuivat idean hullunkurisuudesta ja uutuudesta. Tuomariston mielestä liikeidealle oli saatu rakennettua hienosti oma brändinsä, mikä lisäsi konseptin uskottavuutta.

Tuomaristo halusi ojentaa myös erikoispalkinnon kannustuksena hienosta, vakuuttavasta ja digitaalisesta liikeideasta nimeltä Digicover, joka valmistaa huippulaatuisia veneen kuomuja. Tämän liikeidean takana oli kaksi Xamkin opiskelijaa.

Vaikka kilpailusta ei tällä kertaa tullutkaan palkintoja Samiedun opiskelijoille, saivat he tuomaristolta monipuolisen ja perusteellisen palautteen, jonka avulla he pystyvät edistämään idean kehittämistä.

Liikeideakilpailu 2022 oli osa Yrittäjyyden Kolmas Aalto -hanketta, joka saa Etelä-Savon ELY-keskuksen kautta Euroopan sosiaalirahaston osarahoitusta. Kilpailu toteutettiin yhteistyössä Esedun, Samiedun, STEP-koulutuksen ja 4H-yhdistyksen kanssa.

Jaa artikkeli