26.09.2025

Taloussihteeri Hennan mukaan merkonomin opinnoissa harjoitellaan juuri oikeita taitoja käytännössä

Taloussihteeri Henna Lundberg on suorittanut meillä Samiedussa merkonomin tutkintonsa. Savonlinnaan perheineen paluumuuttaneen alumnimme Hennan mukaan Samiedussa saa juuri sitä käytännön oppia, mitä työelämässä tarvitaan.

– Taloushallinnossa pitkään työskennelleiltä olin kuullut, että merkonomin koulutuksessa opitut taidot antavat hyvän pohjan työelämään, kertoo Henna.

Samiedussa opiskelu oli hänen mielestään laadukasta ja mukavaa. Perheellisenä opiskelijana Henna arvosti myös sitä, että opinnot sujuivat kaiken kaikkiaan joustavasti.

– Suoritin merkonomin opinnot toiveestani lähiopintoina. Itsenäisessä opiskelutahdissa vauhtia sai tiivistää ja hidastaa tarpeen mukaan. Ja kun pääsin työelämäjaksolle tilitoimistoon, sain suorittaa palkanlaskennan perusteet loppuun verkossa töiden ohella, Henna kuvailee.

– Opetuksen laatu on erinomainen, ja opettaja Tarja Väkeväinen luotsasi ryhmäämme ammattitaidolla. Sain opintojen aikana kaiken tarvitsemani tuen, ja meillä oli todella hyvä ryhmähenki.

Valmistuttuaan Henna työskenteli pari vuotta tilitoimistossa.

– Se oli antoisaa ja opettavaista aikaa. Huomasin, että merkonomin opinnoissa oli harjoiteltu juuri oikeita taitoja käytännössä.

Tällä hetkellä Henna toimii Samiedussa taloussihteerin sijaisena. Hän viihtyy loistavasti työyhteisön välittömässä ilmapiirissä ja kivassa tekemisen meiningissä.

– Minulle jäi opintojen ajalta todella positiivinen kuva Samiedusta. Mietin jo silloin, että tämä olisi mukava työpaikka. Myös täällä työskentelevät tuttuni kehuivat Samiedua työpaikkana.

– Olen saanut tilitoimistotyöstä hyvän pohjan useamman asiakkaan kirjanpitäjänä. Toivoin kuitenkin saavani kokemusta isomman organisaation taloushallinnosta. Koulutuskuntayhtymän taloushallintoon syventyessäni ammattitaitoni karttuu varmasti entisestään, Henna hymyilee.

Valmiudet työllistyä eri aloille tai jatkaa opintoja korkea-asteelle

Merkonomi on varsinainen työelämän moniosaaja: liiketoiminnan ammattilainen, joka hallitsee asiakaspalvelun, myynnin ja taloushallinnon.

– Liiketoiminnan opiskelu antaa monenlaisia valmiuksia työllistyä eri aloille. Koulutuksessa saa vahvan pohjan toimia erilaisissa liiketoiminnan tehtävissä – olipa kyseessä asiakaspalvelu, myyntityö tai yrityksen talouden hallinta, kertoo liiketoiminnan opettaja Hanna Kurunsaari.

– Opintojen aikana tehdään paljon työelämäyhteistyötä. Opiskelu on käytännönläheistä, ja olemme monessa mukana.

Merkonomin opinnot voi suorittaa monilla tavoilla: lähiopintoina, verkossa tai hybridinä. Hyvä vaihtoehto on myös opiskella ja työllistyä oppisopimuksella. Taidot karttuvat aidossa työympäristössä, sillä oppisopimus yhdistää teorian ja käytännön luontevasti arjen työtehtävissä.

– Tälläkin hetkellä useat opiskelijat opiskelevat merkonomiksi oppisopimuksella Savonlinnan ja lähikuntien alueella. Oppisopimus on joustava tapa suorittaa liiketoiminnan perustutkinto tai osia siitä, Kurunsaari kannustaa.

Merkonomin opinnoista voi myös ponnistaa jatko-opintoihin ammattikorkeakouluun tai yliopistoon.

Jaa artikkeli