Koirat ovat Tildalle sukuvika

Kuka sanoi, että kissat ja koirat ovat toistensa perivihollisia? Savonlinnan Kellarpellossa asuvan Tilda Salon mäyräkoira Lina ja maatiaiskissa Nala ainakin ovat toistensa parhaita kavereita.

– Päätin ottaa Linalle kaveriksi kissanpennun huomattuani, että se viihtyy hienosti ystäväni kissojen kanssa, joita olen silloin tällöin hoitanut. Heti ensikohtaamisestaan lähtien Lina ja Nala ovat olleet lähes erottamattomia.

Koirat ovat kuuluneet aina läheisesti Tildan elämään. Lina on Tildalla sijoituksessa hänen vanhempiensa kennelistä.

– Vanhempani perustivat kennelin viitisen vuotta sitten, mutta ensimmäiset mäyräkoirat tulivat meille, kun olin ala-asteella. Äitini vanhemmat puolestaan ovat kasvattaneet labradorinnoutajia ja isäni vanhemmat suomenajokoiria.

Koirat liittyvät myös Tildan metsästysharrastukseen. Hän suoritti metsästyskortin 12-vuotiaana.

– Isän ja papan mukana olen käynyt metsällä pienestä pitäen. Teini-iässä oli pieni tauko. Nykyisin en metsästä, mutta osallistun Linan kanssa riistan ajoon tutussa metsästysporukassa. Lisäksi käymme aktiivisesti metsäjälestyskisoissa.

Koira on hyvä kaveri monenlaiseen harrastukseen

Hollolassa vuonna 1997 syntynyt Tilda kertoo eläneensä turvallisen lapsuuden ja nuoruuden pienessä maalaisyhteisössä. Metsästyksen ohella hän harrasti ala- ja yläastella yleisurheilua ja lukioaikoina kilpahiihtoa.

– Lisäksi soitin poikkihuilua 15 vuotta. Orkesterissa soittamisen lopetin samoihin aikoihin, kun aloitin lukiossa, koska vaatimukset kasvoivat ja soittamiseen olisi pitänyt panostaa entistä enemmän.

Vuoden 2020 keväällä Lahdesta Savonlinnaan työn perästä muuttaneen Tildan harrastuslista on aikuisiällä lyhentynyt ja muuttunut jopa entistä koirapainotteisemmaksi.

– Reilu 3-vuotias Lina on minulle myös työpari. Se on pennusta saakka ollut mukanani nuoriso- ja lastensuojelun työpaikoissani, nuoriso- ja vapaa-ajanohjaajaksi Lahden Koulutuskeskus Salpauksesta vuonna 2017 valmistunut Tilda kertoo.

Myöhemmin syksyllä Lina palaa kotikenneliinsä, koska suunnitelmissa on sen pennuttaminen. Ilman koiraa Tilda ei jää, sillä tilalle on tulossa elokuussa syntynyt labradorinnoutajan pentu.

– Pennun kasvettua menemme kriisi- ja tukikoirakkokoulutukseen, joten labbiksestakin tulee käyttökoira. Lisäksi olen kiinnostunut koiran tottelevaisuuskoulutuksesta.

Nuorisotyö on lähellä Tildan sydäntä

Savonlinnaan Tilda tutustui alun perin avopuolisonsa Olavin kautta. Hän tapasi Kallislahdesta kotoisin olevan Olavin opiskelujen tiimoilta Salpauksessa.

– Meillä on aika samantyyppinen maalais- ja kyläkoulutausta. Lahdessa olimme jonkin aikaan myös samassa työpaikassa, Lahden nuorisopalvelulla. Päätimme muuttaa Savonlinnaan, kun Olavi pyrki ja pääsi opiskelemaan Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu Xamkiin sosionomiksi ja minä sain työpaikan seudulta.

Vahvan nuorisotyötaustan omaava Tilda työskentelee tällä hetkellä Ammattiopisto Samiedussa ohjaajana, nuorisotyöntekijänä ja opiskelijatoiminnan vastaavana. Nuorisotyö on hänelle kutsumusammatti.

– Voin sanoa löytäneeni oman alani. Osaamistani täydennän opiskelemalla Xamkissa sosionomiksi, joten olemme vaihteeksi Olavin kanssa taas samassa oppilaitoksessa, Tilda naurahtaa.

Nuori nainen toteaa viihtyvänsä paremmin kuin hyvin Savonlinnassa ja Saimaan rannalla sijaitsevassa kodissaan, sillä elämä on kaikin puolin järjestyksessä. Haastattelun lopuksi Tilda paljastaa vielä yhden harrastuksensa.

– Tykkään tehdä puusta erilaisia käyttöesineitä. Muun muassa kotini ruokapöydän olen suunnitellut ja valmistanut ystäväni Renen avustuksella. Meillä on salainen haave saada tuotteitamme joskus myyntiin. Vielä ei kuitenkaan ole sen aika.