Työelämätaidot vahvistuivat yhteistyöllä
Yhteistyöllä työvoimaa-hankkeessa kehitettiin työelämälähtöisen koulutuksen laatua ja tarjontaa, parannettiin yritysten valmiuksia ottaa vastaan työelämään valmistuvia sekä vahvistettiin opiskelijoiden työelämävalmiuksia yritysten toivomalle tasolle.
Hankkeen aikana syntyi uusia toimintamalleja ja oppimateriaalia, joiden vaikutukset tulevat näkymään Samiedun opiskelijoiden arjessa pitkällä tähtäimellä.
Uutta lisäoppimateriaalia opiskelijoiden työelämän tueksi
Yksi hankkeen keskeisistä tavoitteista oli lisätä opiskelijoiden työelämävalmiuksia rakentamalla uusia tukitoimia työelämään siirtymisen eri vaiheisiin.
Tätä varten hankkeessa kehitettiin kaksi verkkokurssia, joista toinen, Työelämätaitojen ajokortti, on tarkoitettu opiskelijoiden suoritettavaksi ennen heidän siirtymistään ensimmäiselle työelämäharjoittelujaksolle. Kurssilla käydään läpi mm. työelämätaitoja. Kurssi sisältää myös maahanmuuttajataustaisille suunnatun Suomalainen työelämä -osion, jossa käsitellään suomalaisen työelämän käytäntöjä, toimintatapoja ja kulttuuria.
Työelämävalmiuksia valmistuville- kurssi puolestaan on suunnattu valmistuvien opiskelijoiden suoritettavaksi ennen heidän opintojen päättymistä. Kurssin sisältö on osittain kertausta koulussa jo opituista asioista, mutta se sisältää myös paljon uutta tietoa esimerkiksi työelämän pelisäännöistä, työlaista, työehtosopimuksista sekä työntekijän ja työnantajan velvollisuuksista. Lisäksi kurssilla tutustutaan yrittäjyyteen yhtenä uravaihtoehtona ja saadaan valmiuksia oman talouden hallintaan.
Ohjausmallia kehitettiin opiskelijoiden tarpeista
Toinen hankkeen tavoitteista oli selvittää, millainen tuki auttaa opiskelijoita parhaiten heidän siirtyessään työelämässä oppimisjaksoille sekä tukea yrityksiä.
Samiedun sisäistä ohjausmallia rooleineen, vastuineen ja oikea-aikaisuuteen perustuen on tarkasteltu. Lisäksi tietoa kerättiin haastattelemalla opiskelijoita, työpaikkaohjaajia ja yritysten edustajia sekä havainnoimalla työpaikkojen perehdyttämiskäytäntöjä. Keskusteluissa tarkasteltiin muun muassa sitä, kuinka perehdytys toteutetaan, miten opiskelijan ymmärrys varmistetaan ja mitä taitoja työelämässä kaivattaisiin nykyistä enemmän jo ennen työelämässä oppimisen alkua.
Hankkeen aikana havaittiin, että opiskelijoiden henkilökohtaiselle tuelle on selkeä tarve. Käytännössä ohjausta päästiin toteuttamaan useimmiten vasta opiskelijan siirryttyä työpaikalle, mutta kokemukset vahvistivat käsitystä siitä, että tuen tarve tulisi tunnistaa jo ennen työelämässä oppimisen alkua.
Nuoret itse toivovat työelämältä ja koulutukselta, että heitä aidosti kuunnellaan ja kerrotaan säännöt ja ohjeet selkeästi. Lisäksi nuorilta tuli huomiona, että työpaikoilla on eri tapoja tehdä työtä, nuori ei aina tiedä kenen ohjeistus on loppu pelissä oikein; oman työn tarkasteluun on kiinnitettävä aika-ajoin huomiota. Perehdytyksestä on myös hyvä kysyä nuorelta palautetta.
Yrityksille puolestaan järjestettiin eri teemoilla olevia työpajoja ja foorumeita, missä lisättiin heidän tietämystään nuorten kohtaamisesta, perehdyttämisestä ja sukupolvien välisistä eroista. Tämän lisäksi yrityksiin tehtiin vierailuja ja tavattiin työpaikkojen edustajia yhdessä opiskelijoiden kanssa.
Vaikutukset näkyvät pitkällä aikavälillä
Hankkeen aikana kehitetyt työelämäosaamisen toimintamallit tukevat opiskelijoiden valmiuksia siirtyä työpaikoille entistä paremmin valmistautuneina. Samalla ne tarjoavat yrityksille konkreettisia välineitä opiskelijoiden perehdyttämiseen ja työyhteisöön kiinnittämiseen.
Onko hankkeen vaikutuksesta yrityksissä nyt valmiimpia opiskelijoita kuin ennen? Osittain kyllä. Osa muutoksista näkyy jo opiskelijoiden parempana valmistautumisena työelämään ja yritysten vahvempana ymmärryksenä nuorten tarpeista. Merkittävimmät vaikutukset syntyvät kuitenkin pitkällä aikavälillä, kun hankkeessa luodut toimintamallit juurtuvat osaksi arjen toimintaa.
Opiskelijoiden onnistunut siirtyminen työelämään on yhteinen tehtävä, joka onnistuu parhaiten oppilaitosten, opiskelijoiden ja työelämän tiiviissä yhteistyössä.

