Lähihoitaja, sosiaali- ja terveysalan perustutkinto
Opiskelu lähihoitajaksi on oiva väylä sosiaali- ja terveysalan jatko-opintoihin tai vaihteleviin työtehtäviin.
Opintojen myötä opit kohtaamaan ihmisen kunnioittavasti, tasa-arvoisesti ja osallisuutta edistäen. Hoitotyön ammattilaisena osaat hyödyntää työtehtävissäsi vuorovaikutustaitojesi sekä persoonasi lisäksi myös nykyaikaista hyvinvointiteknologiaa.
Ikääntyvien hoidon ja kuntoutumisen osaamisalaa opiskelleena lähihoitajana työskentelet ikääntyvien ihmisten parissa ja huolehdit heidän hyvinvoinnistaan ja arjen mielekkyydestä. Tuleva työpaikkasi voi löytyä esim. asumisyksiköistä, kotihoidosta tai päivätoiminnasta.
Sairaanhoidon ja huolenpidon osaamisalaa opiskelleena lähihoitajana työskentelet eri-ikäisten ja erilaisia sairauksia sairastavien ihmisten kokonaisvaltaisessa hoito- ja huolenpitotyössä. Tuleva työpaikkasi voi löytyä erilaisista sosiaali- ja terveysalan työympäristöistä, niin akuuttihoidon kuin kotihoidonkin parista.
Perustason ensihoitajana työskentelet terveyskeskusten vastaanotto- ja päivystysyksiköissä, sairaaloiden päivystyspoliklinikoilla, terveyskeskusten ja erikoissairaanhoidon vuodeosastoilla, ensihoidon yksiköissä ja leikkausosastojen työtehtävissä. Voit työllistyä myös muihin sosiaali- ja terveysalan työtehtäviin lukuun ottamatta varhaiskasvatusta.
Koulutuksen sisältö
Sosiaali- ja terveysalan perustutkinto on laajuudeltaan on 180 osaamispistettä. Tutkinto muodostuu ammatillisista tutkinnon osista (145 osaamispistettä) ja yhteisistä tutkinnon osista (35 osaamispistettä).
Lähihoitajaksi opiskellessasi voit opiskella seuraavia osaamisaloja:
- ikääntyvien hoito ja kuntoutuminen
- sairaanhoito ja huolenpito
- perustason ensihoito
Seuraavia osaamisaloja on mahdollista opiskella vain oppisopimuksella:
- mielenterveys- ja päihdetyö
- vammaistyö
Ammatilliset tutkinnon osat 145 os
Kaikille yhteiset pakolliset tutkinnon osat 55 osp
- Asiakkaan kohtaaminen ja ohjaaminen 20 osp
- Hyvinvoinnin ja toimintakyvyn edistäminen 25 osp
- Lääkehoidon toteuttaminen lähihoitajan vastuualueella 10 osp
Ikääntyneiden hoidon ja kuntoutumisen osaamisalan tutkinnon osat 60 osp
- Ikääntyneen osallisuuden edistäminen 30 osp
- Kotihoidossa toimiminen 30 osp
Sairaanhoidon osaamisalan tutkinnon osat 60 osp
- Sairaanhoitotyössä toimiminen 30 osp
- Kotihoidossa toimiminen 30 osp
Perustason ensihoidon osaamisalan tutkinnon osat 75 osp
- Ensihoidossa toimiminen 40 osp
- Akuuttihoitotyössä toimiminen 35 osp
Mielenterveys ja päihdetyön osaamisalan tutkinnon osat 60 osp (vain oppisopimuksella)
- Mielenterveys ja päihdetyö 60 osp
Vammaistyön osaamisalan tutkinnon osat 60 osp (vain oppisopimuksella)
- Osallisuuden edistäminen vammaistyössä 30 osp
- Toimintakyvyn ylläpitäminen ja edistäminen vammaistyössä 30 osp
Valinnaiset tutkinnon osat 15-30 osp
- Asiakkaan toimintakyvyn vahvistaminen
- Näytteenotto hoitotyössä
- Haavanhoito
- Palliatiivisessa hoidossa toimiminen
- Lapsen ja nuoren mielenterveystaitojen edistäminen
- Terveys ja hyvinvointiteknologia toimintakyvyn edistämisessä
- Mielenterveys-, päihde ja riippuvuustyö eri asiakasryhmille
- Toiminnalliset menetelmät hyvinvoinnin edistämisessä
- Huippuosaajana toimiminen 15 osp
- Ilmastovastuullinen toiminta 15 osp
- Kansainvälisessä työympäristössä toimiminen 15 osp
- Työpaikkaohjaajaksi valmentautuminen 5 osp
- Yrityksessä toimiminen 15 osp
- Yritystoiminnan suunnittelu 15 osp
Yhteiset tutkinnon osat 35 osp
- Viestintä- ja vuorovaikutusosaaminen
- Matemaattis-luonnontieteellinen osaaminen
- Yhteiskunta- ja työelämäosaaminen
Lue tarkemmat kuvaukset tutkinnon sisällöistä tutkinnon perusteista.
Tutkinnon osien toteuttamistavat vaihtelevat. Osa valinnaisista tutkinnon osista on mahdollista suorittaa vain koulutus- tai oppisopimuksella.
Opintojen toteutustapa
Opinnot toteutetaan henkilökohtaisen opiskelusuunnitelman mukaisesti lähiopintoina. Opinnot sisältävät opiskelua oppilaitoksessa, verkossa sekä työelämässä.
Oppisopimus
Opinnot on mahdollista suorittaa myös oppisopimuksella. Oppisopimusta varten sinulla tulee olla alan työpaikka, jossa työaikasi on vähintään 25 tuntia viikossa, työehtosopimuksen mukainen palkka sekä työpaikan nimeämä työpaikkaohjaaja.
Oppisopimuksella oppiminen tapahtuu pääasiassa työssä. Ennen oppisopimusta sinulle laaditaan yhteistyössä työnantajasi ja Samiedun kanssa henkilökohtainen osaamisen kehittämissuunnitelma. Siinä sovitaan mm. työpaikalla tapahtuvasta oppimisesta, lähiopinnoista oppilaitoksessa sekä verkko- ja muista etäopinnoista. Lähiopintojaksoja on opintojen vaiheesta riippuen noin 2-4 viikon välein.
Kenelle koulutus sopii
Kaikille sosiaali- ja terveysalasta kiinnostuneille.
Kaikki koulutukseen hakeutuvat kutsutaan soveltuvuuskokeeseen. Oppisopimuskoulutuksessa työnantaja arvioi sinun ohjaamisesta soveltuvuuskokeeseen ennen koulutuksen aloitusta. Mikäli et osallistu soveltuvuuskokeeseen tai saat siitä 0 pistettä, et voi tulla valituksi kyseiseen tutkintoon. Soveltuvuuskoe on sinulle maksuton.
Soveltuvuuskoe järjestetään Pohjolankadun kampuksella, Pohjolankatu 4-6, Savonlinna. Soveltuvuuskokeiden ajankohdat vuonna 2025: 12.2., 28.4., 29.4., 10.6., 31.7., 7.10. ja 9.12.
Soveltuvuuskoe alkaa klo 9.00. Varaathan aikaa koko päivän. Soveltuvuuskokeet järjestetään yhteistyössä Suomen Psykologikeskuksen kanssa.
Koulutuksessa sovelletaan säännöksiä tutkintokohtaisista terveydentilavaatimuksista ja opiskelijaksi ottamisen edellytyksistä. Oppilaitos voi tarvittaessa pyytää hakijalta tarkempia tietoja tai lausuntoa terveydentilasta opintoihin hakeutumisen yhteydessä tai myöhemmin opintojen aikana.
Hinta
Koulutus on maksuton.
Hakutiedot
Koulutus alkaa seuraavan kerran 6.8.2025. Hakuaika koulutukseen on 30.6.2025 asti.
Huom. Sinun tulee hakeutua koulutukseen vähintään viikko (7 vrk) ennen soveltuvuuskoepäivää.
Oppisopimuksella voit aloittaa opinnot joustavasti vuoden 2025 aikana. Jos sinulla on jo oppisopimustyöpaikka, hae oppisopimuskoulutukseen. Merkitse hakemukseen työpaikan yhteystiedot tarkasti, jotta voimme olla yhteydessä työpaikkaan.
Opiskelu on aina hyvä idea!
- Jatkuvassa haussa voit hakea opiskelemaan ympäri vuoden.
- Voit aloittaa opinnot, kun koulutusta on seuraavan kerran tarjolla. Osaan koulutuksista voit aloittaa opinnot lähes joka kuukausi.
- Voit opiskella koko tutkinnon, yksittäisen tutkinnon osan tai vieläkin pienemmän osan, eli hankkia uutta osaamista juuri sen verran kuin tarvitset.
- Sinulle tehdään henkilökohtainen osaamisen kehittämisen suunnitelma – ja opiskelet vain asioita, joita et vielä osaa.
Mitä sinä haluaisit osata?