Sosiaali- ja terveysalan perustutkinto, lähihoitaja
Opiskelu lähihoitajaksi on oiva väylä sosiaali- ja terveysalan jatko-opintoihin tai alan vaihteleviin työtehtäviin.
Opintojen myötä opit kohtaamaan ihmisen kunnioittavasti, tasa-arvoisesti ja osallisuutta edistäen. Hoitotyön ammattilaisena osaat hyödyntää työtehtävissäsi vuorovaikutustaitojesi lisäksi myös nykyaikaista hyvinvointiteknologiaa.
Ikääntyvien hoidon ja kuntoutumisen osaamisalaa opiskelleena lähihoitajana työskentelet ikääntyvien ihmisten parissa ja huolehdit heidän hyvinvoinnistaan ja arjen mielekkyydestä. Tuleva työpaikkasi voi löytyä esimerkiksi palvelutaloista, kotihoidosta tai päivätoiminnasta.
Sairaanhoidon ja huolenpidon osaamisalaa opiskelleena lähihoitajana työskentelet eri-ikäisten ja erilaisia sairauksia sairastavien ihmisten kokonaisvaltaisessa hoito- ja huolen-pitotyössä. Tuleva työpaikkasi voi löytyä erilaisista sosiaali- ja terveysalan työympäristöistä, niin akuuttihoidon kuin kotihoidonkin parista.
Lasten ja nuorten kasvatuksen ja hoidon osaamisalaa opiskelleena lähihoitajana työskentelet lasten ja nuorten parissa ja edesautat heidän kasvuaan, kehittymistään ja oppimistaan. Tuleva työpaikkasi voi löytyä esimerkiksi päiväkodista, perhepäivähoidosta, koulusta tai nuorisotyöstä.
Koulutuksen sisältö
Sosiaali- ja terveysalan perustutkinto on laajuudeltaan on 180 osaamispistettä. Tutkinto muodostuu ammatillisista tutkinnon osista (145 osaamispistettä) ja yhteisistä tutkinnon osista (35 osaamispistettä).
Samiedussa lähihoitajaksi opiskellessasi tarjolla on seuraavat osaamisalat:
- ikääntyvien hoito ja kuntoutuminen
- sairaanhoito ja huolenpito
- lasten ja nuorten kasvatus ja hoito (työelämäpainotteisena)
Kaikki osaamisalat eivät välttämättä toteudu vuosittain, vaan opiskelijoiden valinnat ja työelämän tarpeet määrittelevät tarjolla olevat osaamisalat.
Ammatilliset tutkinnon osat 145 os
Kaikille yhteiset pakolliset tutkinnon osat 55 osp
- Asiakkaan kohtaaminen ja ohjaaminen 20 osp
- Hyvinvoinnin ja toimintakyvyn edistäminen 25 osp
- Lääkehoidon toteuttaminen lähihoitajan vastuualueella 10 osp
Osaamisalaopinnot 75 osp
Ikääntyneiden hoidon ja kuntoutumisen osaamisala 60 osp
- Ikääntyneen osallisuuden edistäminen 30 osp
- Kotihoidossa toimiminen 30 osp
Sairaanhoidon ja huolenpidon osaamisala 60 osp
- Sairaanhoitotyössä toimiminen 30 osp
- Kotihoidossa toimiminen 30 osp
Lasten ja nuorten kasvatuksen ja hoidon osaamisala 75 ops
- Lapsen, nuoren ja perheen terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen 35 osp
Lapsen kasvun, hyvinvoinnin ja oppimisen edistäminen 40 osp
Valinnaiset tutkinnon osat 15-30 osp
- Asiakkaan toimintakyvyn vahvistaminen
- Näytteenotto hoitotyössä
- Haavanhoito
- Palliatiivisessa hoidossa toimiminen
- Lapsen ja nuoren mielenterveystaitojen edistäminen
- Suun terveyden edistäminen eri asiakasryhmille
- Terveys ja hyvinvointiteknologia toimintakyvyn edistämisessä
- Mielenterveys-, päihde ja riippuvuustyö eri asiakasryhmille
- Toiminnalliset menetelmät hyvinvoinnin edistämisessä
- Kehitysvammatyössä toimiminen
- Huippuosaajana toimiminen 15 osp
- Ilmastovastuullinen toiminta 15 osp
- Kansainvälisessä työympäristössä toimiminen 15 osp
- Työpaikkaohjaajaksi valmentautuminen 5 osp
- Yrityksessä toimiminen 15 osp
- Yritystoiminnan suunnittelu 15 osp
Tutkinnon osien toteuttamistavat vaihtelevat. Osa valinnaisista tutkinnon osista on mahdollista suorittaa vain koulutus- tai oppisopimuksella.
Yhteiset tutkinnon osat 35 osp
- Viestintä- ja vuorovaikutusosaaminen
- Matemaattis-luonnontieteellinen osaaminen
- Yhteiskunta- ja työelämäosaaminen
Lue tarkemmat kuvaukset tutkinnon sisällöistä ePerusteet-palvelusta. (Avautuu uuteen välilehteen.)
Opintojen toteutustapa
Opinnot toteutetaan henkilökohtaisen opiskelusuunnitelman mukaisesti lähiopintoina. Opinnot sisältävät opiskelua oppilaitoksessa, verkossa sekä työelämässä.
Koulutus on mahdollista suorittaa myös oppisopimuksella.
Kenelle koulutus sopii
Kaikille sosiaali- ja terveysalasta kiinnostuneille.
Kaikille koulutukseen hakeville järjestetään soveltuvuuskoe 29.4.2025. Mikäli et osallistu soveltuvuuskokeeseen tai saat siitä 0 pistettä, et voi tulla valituksi kyseiseen tutkintoon. Soveltuvuuskoe on sinulle maksuton.
Koulutuksessa sovelletaan säännöksiä tutkintokohtaisista terveydentilavaatimuksista ja opiskelijaksi ottamisen edellytyksistä.
Hakutiedot
Voit hakea koulutukseen yhteishaussa 2026.
Yhteishaussa koulutukseen haetaan Opintopolku-palvelussa. (Avautuu uuteen välilehteen.)