19.05.2022

Media-alan koulutuksella on imua – räätälöity työelämän tarpeisiin

– Kaikkea olen työurallani tehnyt, niin olisihan se mukavaa päästä suunnittelemaan yksi media-alan ja kuvallisen ilmaisun perustutkintokokonaisuuskin.

Näin sanoo ajatelleensa Juha-Antti Heikkinen, kun hän haki parisen vuotta sitten Ammattiopisto Samiedussa avoinna olevaa paikkaa, johon etsittiin henkilöä kehittämään media-alan perustutkintoa. Ensimmäiset perustutkinto-opiskelijat aloittivat opiskelun viime syksynä, mutta sitä ennen koulutusta koeponnistettiin yksittäisillä tutkinnon osilla jo keväällä 2021.

– Tavoitteena oli testata paitsi sisältöjä myös koulutuksen järjestämistä monimuoto-opintoina.

Mediapalvelujen toteuttajaksi valmistuvat opiskelijat opiskelevat joko audiovisuaalisen viestinnän tai julkaisutuotannon osaamisalaa. Juha-Antti kertoo, että koulutuksen sisältö on räätälöity vastaamaan työelämän ja yritysten tarpeita.

– Koulutus on hyvin käytännönläheistä, ja sisältää media-alan eri osa-alueet. Harjoitustyöt simuloivat aitoja työtilanteita, ja ne on suunniteltu pitäen silmällä ammattiosaamisen tarve paitsi tällä talousalueella myös valtakunnallisesti.

Monimuotona toteutettava koulutus huomioi erityisesti alanvaihtajat sekä osaamisen päivittämistä työssään tarvitsevat. Pilottiryhmän 16 opiskelijasta lähes kaikki ovatkin työn ohella opiskelevia aikuisopiskelijoita.

– Jokaiselle opiskelijalle tehdään henkilökohtainen osaamisen kehittämissuunnitelma, jossa huomioidaan aiemmin hankittu osaaminen. Ryhmän opiskelijoista suurimmalla osalla on jo aiempi tutkinto, mikä lyhentää opiskeluaikaa, koska heidän ei tarvitse suorittaa kaikille yhteisiä tutkinnon osia.

Mielenkiintoisia käytännön harjoitustöitä

Savonlinnalaiset Lilli Natunen ja Jere Hirvonen ovat ilmeisen tyytyväisiä koulutukseen, jonka monipuolisuutta he kehuvat kilpaa. Molemmat arvostavat sitä, että lähiopetuspäiviä ei tuhlata pulpetissa istumiseen vaan tekemiseen. Ensimmäiseen opiskeluvuoteen mahtuukin runsaasti mielenkiintoisia harjoitustöitä.

– Syksyllä teimme muun muassa yritysvideoita. Kevään kohokohtiini kuuluu oman ryhmäni kanssa savonlinnalaiselle bändille kuvattu musiikkivideo. Parhaillaan teen parin kanssa näyttötyönä Riihisaaren museolle nettiin 360°-virtuaaliesittelyä, joka tulee käyttöön luultavimmin kesä-heinäkuussa, Jere kertoo.

Lilli puolestaan on esimerkiksi kuvannut ja videoinut työnantajalleen mainos- ja markkinointimateriaalia. Myös hän oli mukana musiikkivideoprojektissa.

– On ollut iso yllätys, miten paljon mahdollisuuksia media-ala pitää sisällään. Valo- ja videokuvauksen sekä kuvankäsittelyn ohella siihen kuuluu äänittämistä, editointia, kuvausjärjestelyä, tuotannon suunnittelua ja paljon muuta.

Kuin sanojen vakuudeksi Juha-Antti esittelee hieman keskeneräistä tilaa, johon on rakenteilla kuvausstudio. Vielä ennen kesälomia studiossa harjoitellaan muun muassa paikallisuutisten tekemistä ja talk show’n vetämistä.

– Ja sitten syksyllä opinnot starttaillaan käyntiin lyhytelokuvien merkeissä, Juha-Antti lisää.

Opiskelu mediapalvelujen toteuttajaksi vaatii motivaatiota ja hyviä vuorovaikutustaitoja, sillä opiskelu tapahtuu pääosin pienryhmissä.

– Työelämässäkin työt ovat yhteistyöprojekteja ja välillä päivät venyvät todella pitkiksi, Juha-Antti muistuttaa.

Lillin ja Jeren motivaatio on kohdallaan. Lilli kertoo hakeneensa koulutukseen, koska hän ei terveyssyistä pysty työskentelemään enää aiemmassa ammatissaan ravintolakokkina.

– Tämä koulutus on täysin uutta, ja koska pidän valokuvaamisesta ja videoinnista, päätin hakea siihen. Lisäksi työnantajani tarjosi mahdollisuutta opiskella tutkinnon oppisopimuksella, koska heillä on alan osaajalle tarvetta, Lilli kertoo.

Myös Jerellä on mitä todennäköisimmin edessä alanvaihto. Mies on opintovapaalla ruiskumaalarin työstään, ja hänellä on selkeä suunnitelma työllistyä tulevaisuudessa media-alalle.

– Valokuvaus ja videointi olivat minulle jo entuudestaan tuttuja harrastuksena. Lisää taitoja tarvitsen erityisesti editointiin. Tammikuusta lähtien olen toiminut jo kevytyrittäjänä.

Juha-Antti kertoo, että pilottikoulutusta kehitetään kokemuksen ja opiskelijapalautteen pohjalta. Uusi opiskelijaryhmä aloittaa ensi syksynä. Vastuuopettaja iloitsee, että koulutus on osoittautunut erittäin vetovoimaiseksi.

Jaa artikkeli