15.04.2021

Samiedussa voi opiskella merkonomiksi verkossa

Samiedu aloittaa kouluttamaan merkonomeja verkossa. Liiketoiminnan perustutkinnon voi suorittaa kokonaan verkko-opintoina ilman lähiopetuspäiviä tai aikaan sidottuja verkkoluentoja.

– Verkko-opiskelu soveltuu erinomaisesti liiketoiminnan opiskeluun. Se mahdollistaa opiskelun erilaisissa elämäntilanteissa ja myös eri puolilla Suomea. Verkossa voi suorittaa koko merkonomin tutkinnon tai valita tutkinnon osia oman osaamisen täydentämiseksi, liiketoiminnan verkko-opettaja, KTM Mikko Kurunsaari kertoo.

Verkkototeutuksessa luennot tuotetaan opetusvideoina, joita voi katsoa oman aikataulun mukaan, ja halutessaan useaan kertaan. Lisäksi opettajat antavat opiskelijoille yksilöllistä ohjausta etäyhteydellä koko opiskeluajan, myös iltaisin.

–  Usein verkko-opintoihin saattaa sisältyä tietyin aikavälein etäyhteydellä pidettäviä oppitunteja, mutta Samiedussa opiskelija voi suorittaa opintonsa aidosti oman aikataulun mukaan, milloin vain ja missä vain, Kurunsaari sanoo.

Samiedussa tehdään juuri nyt vahvaa kehitystyötä verkko-opintojen kehittämiseksi. Oppimisympäristöihin ja materiaaleihin sekä verkossa tapahtuviin ohjausmenetelmiin on satsattu.

– Tavoitteenamme on tehdä verkkopohjaisista liiketoiminnan koulutuksista uusi vahva tukijalka Samiedun koulutustarjontaan. Savonlinnan seutukunnan ikärakennekehityksenkin johdosta on tärkeää, että meille voi hakeutua opiskelemaan myös seutukunnan ulkopuolelta, hyvinvoinnin ja liiketoiminnan toimialajohtaja Timo Welsby sanoo.

Opinnot räätälöidään jokaisen opiskelijan omien tarpeiden ja aikataulujen mukaan. Mahdollisuuksia on monia. Opintoihin voi sisällyttää tutkinnon osia toisesta ammatillisesta perustutkinnosta, ammattitutkinnosta tai erikoisammattitutkinnosta tai vaikka jatkoväyläopintoja ammattikorkeakoulusta.

Merkonomiksi verkossa -koulutus sopii kaikille alasta kiinnostuneille eikä aikaisempaa pohjakoulutusta tarvita. Koulutukseen voi hakea milloin vain ja aloittaa opinnot silloin, kun se itselle parhaiten sopii. Koulutus on maksuton.

Merkonomin tutkinnon jälkeen opiskelija voi sujuvasti jatkaa ammattikorkeakouluun tradenomin verkko-opintoihin.

Merkonomiksi voi edelleen opiskella myös lähiopetuksessa Savonlinnassa.

Haku merkonomiksi verkossa -koulutukseen

Jaa artikkeli