Valmistuva opiskelija, muista nauttia saavutuksestasi
Kuntayhtymän johtaja, rehtori Jukka Mustosen puhe valmistuville opiskelijoille
Hyvät valmistuvat opiskelijat, muut juhlavieraat!
Olemme uudistaneet juhlakäytäntöä opiskelijoille viime syksynä tehdyn kyselyn pohjalta. Useimmat teistä toivoivat mahdollisuutta juhlia valmistumista omassa tutussa ryhmässä ja mahdollisimman lähellä omaa valmistumishetkeä. Palautteen pohjalta valmistujaiset järjestetään neljä kertaa vuodessa sekä Pohjolankadun että Paviljongin kampuksilla. Tämä uudistus on esimerkki siitä, miten opiskelijoiden ääni vaikuttaa.
Samieduun hakeudutaan opiskelemaan keväisin yhteishaun kautta, mutta pääasialliseksi hakeutumiskanavaksi koko Suomessa on muotoutunut jatkuva haku. Meiltä valmistuukin opiskelijoita joka kuukausi heinäkuuta lukuun ottamatta.
Tänä keväänä Samiedusta valmistuu kesäkuun loppuun mennessä reilut 400 ammattilaista eri tehtäviin erityisesti Itä-Savoon, mutta myös muualle Suomeen. Tutkinnon osatodistuksen saa 120 opiskelijaa ja tutkintokoulutukseen valmentavasta TUVA-koulutuksesta todistuksen saa 35 opiskelijaa.
Ammatillinen koulutus on merkittävässä asemassa suomalaisessa yhteiskunnassa. Ammatillisen koulutuksen piirissä on 336 000 opiskelijaa, mikä on yhtä paljon kuin ammattikorkeakouluissa ja yliopistoissa on opiskelijoita yhteensä. Ammatillisella koulutuksella on siis todella merkittävä elinvoimaa ylläpitävä rooli erityisesti pienemmille seutukunnille. Samiedussa opiskeleekin vuosittain keskimäärin noin 2000 tutkinto-opiskelijaa ja kokonaisasiakasmäärä on yli 4 000 opiskelijaa. Samiedussa työskentelee 210 ammattilaista laadukkaan ja eteenpäin katsovan koulutuksen eteen.
Ammatillisen koulutuksen säilyminen Itä-Savossa ei ole itsestään selvää, vaan edunvalvontaa ja vaikuttamista on tehtävä koko ajan. Samiedun rahoitus tälle vuodelle väheni reilut 2 miljoonaa euroa ja sama kehitys jatkuu tulevina vuosina. Koulutuksia on kehitettävä koko ajan ja valintoja koulutustarjontaan on myös tehtävä. Eduskunnan hyväksymä uusi rahoituslainsäädäntö painottaa nopeaa työllistymistä, jo ensi vuonna 18 prosenttia rahoituksesta tulee työllistymisen tai korkea-asteen jatko-opintojen perusteella.
Hyvä valmistuva opiskelija, olet ehkä kuullut perhosvaikutusteoriasta. Sen mukaan perhosen siiven isku voi saada aikaan myrskyn maapallon toisella puolella. Tämä kuvastaa hyvin tämän päivän tilannetta Suomessa ja koko maailmassa. Pienet ja suuret tapahtumat eri puolilla maailmaa vaikuttavat nopeasti ja suoraan suomalaiseen yhteiskuntaan ja työmarkkinaan. Tämänhetkisestä sekavasta maailmantilanteesta huolimatta meidän on syytä katsoa luottavaisesti tulevaisuuteen, kaaoksia on aina ollut ja aina niistä on selvitty. Työllisyyden taso vaihtelee aloittain ja alueittain voimakkaastikin, mutta osaavaa työvoimaa tarvitaan aina ja erityisesti eläköitymisten seurauksena. Työvoimatarve on niin suurta, että ulkomaistakin työvoimaa tarvitaan. Me Samiedussakin olemme rakentaneet uusia englanninkielisiä koulutuksia, joiden avulla pystymme paremmin tyydyttämään alueellista osaajatarvetta.
Hyvä opiskelija, muista nauttia saavutuksistasi. Olet ponnistellut ja saavuttanut tavoitteesi, se on juhlan arvoinen asia. Ole utelias ja ole rohkea myös tulevaisuudessa. Kehitä ammattitaitoasi ja osaamistasi, työelämä muuttuu koko ajan. Ammattitaitoon kuuluu ehdottomasti niin kutsutut ihmistaidot, työkavereiden ja tiimin jäsenten kanssa pitää tulla toimeen ja omaakin työtä kehitetään yhdessä toisten kanssa. Lyhyesti: asenne ratkaisee.
Haluan kiittää ja onnitella myös läheisiä ja tukijoukkoja! Olette olleet opiskelijoidemme tukena läpi opintojen – kiitos. Kannustuksenne ja antamanne tuki ovat varmasti olleet tärkeä osa heidän matkaansa.
Kiitos myös henkilöstölle hyvästä ja kehittävästä työotteesta kevään 2025 aikana. Kiitos myös luottamushenkilöille rakentavasta yhteistyöstä.
Haluan toivottaa kaikille paljon onnea ja oikein hyvää kesää!
Jukka Mustonen
kuntayhtymän johtaja, rehtori