Luovuus on vahvuus maalarin työssä – Saija opiskelee unelma-ammattiinsa maalariksi

– Tämä työ on paljon muutakin kuin pensselillä sutimista, Opetusravintola Paviljongissa työelämäjaksolla oleva Saija Lähteenmäki, 18, sanoo ja esittelee tyytyväisenä ravintolasalia, johon hän on yhdessä toisen pintakäsittelyalan opiskelijan kanssa loihtinut uudet ja raikkaat maalipinnat muun muassa pylväisiin ja työtasoihin.

Se, että Saija opiskelee Samiedussa maalariksi, on vaatinut häneltä uskoa itseensä. Saija tunsi vetoa alaan, mutta päätyi läheisten kannustamana opiskelemaan peruskoulun jälkeen ensin leipuri-kondiittoriksi. Kiinnostus maalaustöihin ei kuitenkaan jättänyt nuorta naista rauhaan. Jatkuva haku mahdollisti sen, että Saija pääsi aloittamaan opinnot tämän vuoden maaliskuun alussa.

– Olin ensin pari kuukautta ikään kuin koeajalla, jonka aikana osoitin, että olen aidosti kiinnostunut maalarin työstä. Suoritin alkuvuodesta erikoismaalauksen valinnaisen tutkinnon osan ja sen jälkeen siirryin tutkinto-opiskelijaksi.

Saija korostaa, että myöskään aiemmat ammattiopinnot eivät ole menneet hukkaan.

– Sain tehtyä valmiiksi kaikille yhteiset opinnot ennen siirtymistäni maalarin opintoihin. Lisäksi leipuri-kondiittorin opintoihin sisältyi paljon muun muassa asiakaspalvelua, josta on aina hyötyä, teki mitä tahansa.

Maalari tarvitsee vakaata kättä ja hyvää värisilmää

Saija uskoo vakaasti löytäneensä nyt oman alansa. Hän nauraa, että osittain kiinnostus maalarintöihin juontaa juurensa siihen, että lähes puolet suvusta työskentelee alalla tavalla tai toisella.

– Pääsin jo pienenä muun muassa enon mukaan, kun hän maalasi mökkejä ja taloja. Myöhemmin sain itsekin maalata.

Myös Saijan vapaa-aika kuluu usein pensseli kädessä, sillä hän harrastaa piirtämistä ja akryylimaalausta. Ei siis ihme, että Saija toteaa nauttineensa ensimmäisestä opiskeluihin liittyvästä isommasta käytännön työstään, joka oli Samiedun Pohjolankadun kampuksen pienluokan maalaaminen pienellä twistillä.

– Suunnittelin yhdessä opettajan kanssa luokan seinälle tulevan tehostekuvion ja toteutin sen. Projekti oli todella innostava.

Saija sanookin, että kuvataideharrastuksesta on maalarin työssä hyötyä, sillä käsi pysyy vakaana tarkkuutta vaativissa työkohteissa.

– Samoin värisilmäni on kehittynyt harrastuksen myötä, ja osaan esimerkiksi sanoa, mitkä värisävyt sopivat yhteen.

Monipuolinen ammatti

Saija myöntää yllättyneensä siitä, mitä kaikkea ala pitää sisällään. Maalarin on hallittava paitsi maalaamisen eri tekniikat myös pohjatöiden tekemisen ja tunnettava erilaiset maalit sekä välineet – muun muassa. Saija sanoo, että valinnaisista tutkinnon osista häntä kiinnostaa erikoismaalauksen lisäksi muun muassa ruiskumaalaus ja ulkorakenteiden maalaus.

– Toisaalta olen opinnoissa niin alussa, että ehdin vielä miettiä, mihin haluan maalarina erikoistua.

Opintojen monipuolisuuden ohella Saija on hämmästellyt sitä, että iso osa pintakäsittelyalan perustutkintoa suorittavista on tyttöjä.

– Pojat suuntautuvat ehkä enemmän rakennuspuolelle. Sanoisin kuitenkin, että tämän työn monipuolisuus saattaisi yllättää heidät positiivisesti.

Saija suositteleekin maalarin opintoja sukupuoleen katsomatta jokaiselle, joka on jollakin tavoin kiinnostunut käsillä tekemisestä ja rakentamisesta.

– Itse pidän erityisesti siitä, että tekemistä riittää ja näen käden jälkeni. Olen saanut opettajilta työstäni kannustavaa palautetta, ja se tuntuu kieltämättä mukavalta.