Uutiskirje

21.06.2023
Eija jatkoi työuraansa opiskelemalla alaa, jolle tarvitaan lisää työntekijöitä
”Voisikohan minusta olla vielä apua jossakin työyhteisössä?” Näin mietti sulkavalainen Eija Voutilainen, 65, oltuaan vain kuukauden eläkkeellä.

19.06.2023
Forest boost -hankkeella boostia metsäalan kansainvälisyyteen ja osaamisen kehittämiseen
Hankkeen tavoitteena oli luoda Samiedulle vakiintuneet ja toimivat yhteydet metsäalan oppilaitoksiin Saksassa, Belgiassa, Puolassa ja Virossa.

12.06.2023
Käsityötaidon ohjaajaksi valmistuva Kirsi haluaa levittää kädentaitojen iloa
– Olen harrastanut käsitöitä 30 vuotta, ja on mahtavaa, että opintojen myötä saan mahdollisuuden jakaa kädentaitojen iloa muillekin.

02.06.2023
Savonlinnan Seudun Ekonomit ry palkitsi Susanna Saarinivan stipendillä
Stipendi luovutettiin juhlallisin menoin 1.6.

01.06.2023
Ainutlaatuinen kohde sisustajaksi opiskeleville
Oopperatoimiston ilme uusittiin Samiedun opiskelijaprojektina.

23.05.2023
Savonlinnassa kehitetään uusia keinoja osaavan työvoiman hankkimiseksi muualta Suomesta ja ulkomailta
Järjestämme infotilaisuuksia yhteistyöstä kiinnostuneille yrityksille.

23.05.2023
Kullankeltainen luomu ihastuttaa Samiedun ravintoloissa
Luomu nähdään osana kestävää kehitystä, ja sen käyttöä haluttaisiin lisätä etenkin tuoretuotteissa.

16.05.2023
Toimitilahuoltajaksi kouluttautunut Marika: ”Oli mukava huomata, että opiskelusta on tehty mutkatonta ja helppoa”
Erityisen tyytyväinen Marika sanoo olevansa päätökseensä opiskella aikuisiällä itselleen muodollinen ammattipätevyys alalta, jossa hän oli tehnyt töitä jo vuosia.

16.05.2023
Lisä- ja täydennyskoulutuksella vastetta tekniikan alojen osaajahaasteeseen
Koulutus vahvistaa tekniikan alan kokemusta omaavien työttömänä tai työttömyysuhan alaisena olevien työntekijöiden ammatillista osaamista.

11.05.2023
Merkonomiopiskelija Taisija Pozdniakova voitti kultaa Taitaja-kisassa
Taisija kilpaili Asiakaspalvelu ja myynti -lajissa.
- « Edellinen
- 1
- 2
- 3
- …
- 12
- 13
- 14
- Seuraava »